Talvipäivänseisaus 2023 (16-17.12)

Toissaviikonloppuna osallistuin Talvipäivänseisaus -nimiseen pyöräilytapahtumaan, kerta oli minulle kolmas. Tapahtumaa järjestää Mikko Mäkipää, yksi kuuluisimpa hahmoja kotimaisessa pitkänmatkanpyöräilyssä, ja ideana on lyhyesti ajaa auringonlaskun ja -nousun välisenä aikana itse suunnittelemaansa reittiä jollekin ennakolta määritellyistä maalipaikoista, niin että mittariin kertyy minimissään 150km. Muitakin sääntöjä on, kiinnostuneet voivat käydä niistä lukemassa randonneurs.fi -sivustolta (josta löytyy muutenkin paljon informaatiota jos tämänkaltainen pyöräily kiinnostaa enemmän), mutta tärkeimpänä huomiona lienee että tämä ei ole mikään vakamielinen kilpailu (tai juurikaan edes kilpailu), vaan enemmän tämmöinen pikkujoulumainen retkiajelu. Oleellisessa roolissa on osasta maalipaikkoja löytyvä sauna+aamiainen ja niiden äärellä muiden hullujen kanssa turinointi ajon päätteeksi. Suosituin maalipaikka on perinteisesti ollut Tampere (jonne suuntasin itsekin), jossa Hotelli Rosendahlin löylyt ja aamiasbuffet keräävät polkijoita lähes ruuhkaksi asti. Vaihtoehtoisina kohteina olivat tänä vuonna Oulu, Turku ja Tallinna. Ilmoittautuneita ajajia taisi olla hieman reilu 100 joista suurin osa suuntasi Tampereelle.

Vaihtuvien sääennusteiden ja muiden viimehetken lisätietojen takia minulla oli ennen lähtöä menossa jo kolmas eri reittisuunnitelma kohti toteutusta, jossa tarkoitus oli lähteä lauantaina iltapäivällä auringon laskiessa (15.04) Riihimäen kautta kohti erästä Tammelassa sijaitsevaa laavua, jossa eräät tapahtuman järjestelyihin varsiaisesti kuulumattomat rouvat pitivät osallistujille omaa huoltopistettään. Sieltä oli tarkoitus suunnata kohti Tamperetta niin että mahdollisuudet sisätaukoihin olisivat vielä Forssassa Autokeitaalla ja Pirkanhovin Teboililla hieman lähempänä määränpäätä. Normaalista poikkeavan twistin lähtövalmisteluihin teki se että lapset olivat viikolla ennen reissua sairastuneet (mikä ei sinänsä ole kovin poikkeavaa) ja sitämyöden muutaman huonosti nukutun yön jälkeen en ollut perjantaina lainkaan varma oliko järkyttävä väsymykseni vain univajetta vai oliko sama tauti iskemässä minullekin. Joten perjantaina ajoissa nukkumaan ja lauantai-aamu saisi näyttää suunnan.

Lauantai-aamu valkenikin oikein mukavana, sekä lapset että vanhemmat saivat nukuttua suorastaan ruhtinaallisen pitkät unet ja oma olokin oli melkoisesti parempi. Ja kun mitään oireita ei ollut ilmaantunut niin tein aamupäivällä päätöksen lähteä liikkeelle. Reitti kulki jokatapauksessa niin että mikäli arvio olisi osoittautunut vääräksi, olisi minun ollut helppo polkea jollekin juna-asemalle Lahden ja Riihimäen välillä ja jättää homma kesken jo alkumatkasta. Tähän optioon ei tarvinnut onneksi turvautua. Iltapäivän ja lähdön odotus kului lasten kanssa puuhaillessa, syödessä ja hiljalleen tavaroita pyörän kyytiin pakkaillessa. Mukaan tämmöiselle retkelle lähti lähinnä varavaatetta, evästä, nestettä sekä tietysti pakolliset minimaaliset pyöränhuoltovermeet. Sekä tietysti varavalot. Tapahtuma ajetaan kokonaan pimeässä, joten valot ovat sekä tarpeen että jo sääntöjenkin mukaan pakolliset. Minulla on dynamovalot pyörässä jolla olin lähdössä käytössä muutenkin aina, mutta näin pitkille retkille pakkaan yleensä mukaan akkuvalon tai pari kaiken varalta. Lisäksi otsalamppu olisi hyvä jos tien poskessa tarvitsee tehdä jotain rakon tyhjentämistä vaativampaa, mutta se minulta unohtui kotiin lataukseen.

Lähdön hetki koitti mukavassa pikkupakkasessa, ennuste tosin lupasi että matkan varrella ensin lauhtuisi plussalle, sitten sataisi hiukan vettä ja sitten taas aamuyöksi pakastaisi uudestaan, mikä tulikin pitämään melko tarkalleen paikkansa. Suuntasin aluksi pienemmille teille Lahden ja Järvelän välille tarkoituksena poimia muutamia uusia ruutuja ennen siirtymistä isommille teille ja kauemmas kotinurkilta. Pikkutiet olivat tuolloin vaihtelevassa, mutta vielä ajettavassa kunnossa, jonkin verran irtolunta oli lähes jokapaikassa, mutta se ei hirveästi menoa haitannut kelin ollessa vielä pakkasella. Jonkin verran Järvelän jälkeen siirryinkin sitten Kantatie 54:n reunaan hieman pidemmäksi siivuksi, jonka aikana keli muuttui plussan puolelle ja ilmassa alkoi olla kosteutta tarpeeksi kastelemaan vaatteitakin osittain. Riihimäen ABC:lla poikkeisin syömässä hampurilaisaterian, täyttämässä vesipullon ja soittelin samalla kotiin lapsille hyvätyöt.

ABC:lta matka jatkui kantatie 54:n vartta länteen useamman kymmenen kilometria. Olin alunperin suunnitellut reitin laavulle pienellä kiertotiellä Räyskälän kautta (ihan vaihtelun vuoksi, suorinta tietä olen ajanut pari kertaa aiemminkin), mutta koska keli oli mennyt melko kosteaksi ja kiertotiellä olisi teiden oletettu koko hieman suoraa reittiä pienempi, ajattelin pelata varman päälle ja ottaa tutun reitin välttääkseni sohjossa nitkuttelemisen. Eli ison tien laitaa Vojakkalaan asti ja siitä kohti laavua. Alkuun Vojakkalantie olikin hyvässä kunnossa, mutta Portaan jälkeen viimeiset kilometrit olivat melko jäisen polanteisia, itseasiassa varmaan koko retken huonokuntoisinta osuutta. Viimeisen parin kilometrin aikana vastaan tulikin muutamassa erässä noin kymmenkunta pyöräilijää, joten oletin että laavulle oli tullut juuri hyvin tilaa yhdelle lisää. Olivat myös ensimmäiset toiset osallistujat joita näin siihen mennessä. 

Arveluni osui oikeaan ja pienen metsäpolun talutuksen jälkeen pääsin laavulle jossa oli vain kaksi ajajaa lisäkseni. Mahduin siis oikein hyvin lämmittelemään ja kuivattelemaan nuotion äärelle ja nautiskelemaan tarjoiluista jotka olivatkin oikein tervetulleet ja maistuvat. Kuumaa mehua, ruisleipää ja hieman laadukkaampaa grillimakkaraa katosi ainakin kurkkuuni, kahviakin olisi ollut tarjolla, mutta kieltäydyin vitsailemalla sen pilaavan yöunet. Tässä kohtaa kello oli siis juuri ylittänyt puolenyön, ja olin matkallisesti hieman yli puolenvälin suunnittelemaani reittiä. Toinen ennen minua paikalla olleista kuskeista lähti jatkamaan matkaa ja hetken päästä paikalle saapui tapahtuman järjestäjä Mikko Mäkipää. Kun tein itse lähtöä hän tutki juuri sääennustetta ja mainitsi hetken päästä saapuvasta yön ainoasta kunnon sadealueesta, mutta en malttanut alkaa vaihtamaan kuorihousuja jalkaan (vaikka jälkiviisaasti olisi ehkä kannattanut) vaan lähdin ajelemaan kohti Forssaa. Mikolla oli loppumatkaksi sama reittisuunnitelma kuin minulla ja oletinkin hänen saavan minut kiinni loppuyön aikana, hänellä kun tuo perusvauhti on melkolailla itseäni kovempi. Näimme kuitenkin seuraavan kerran vasta Tampereella Rosendahlissa.

Pitkään ei mennytkään kun sadealue oli ennustetusti päällä, ja vaikkei nyt mikään varsinainen rankkasade ollutkaan niin noin tunnin kestänyt jatkuva tasainen sade kyllä kasteli melko hyvin, ainakin housut ja jonkin verran myös takista tuli vettä läpi. Minulla oli reitissä mahdollisuus pysähtyä tarvittaessa Forssan Autokeitaalla, mutta koska olin juuri pitänyt taukoa laavulla ja toisaalta kun olin kohdalla sadekin oli jo melkein ohi, päätin jatkaa matkaa pysähtymättä kohti Tamperetta. Reitti kulki Forssasta Koijärven kautta Urjalaan ja Koijärventietä ajaessani aloin huomata edellä silloin tällöin näkyvän heikon punaisen valon jonka oletin (täysin oikein) olevan toisen pyöräilijän takavalon. Sainkin hänet kiinni pikkuhiljaa ja tulimme sitten ajaneeksi loppumatkan yhdessä. Hän oli lähtenyt liikkeelle Helsingistä ja Pirkanhovin tauolla kun olimme ensimmäistä kertaa valoisassa tajusin hänen olevan minulle hatarasti tuttu Asko, olemme nimittäin ajaneet samassa porukassa kerran Tuopin Jäljet -brevetillä pari vuotta aikaisemmin. Yöllä lämpötila alkoi painua jälleen pakkasen puolelle, ja kun tiet olivat luonnollisesti märät, ne alkoivat olla paikoin liukkaita. Minua tämä ei nastarenkaideni kanssa juurikaan haitannut, mutta Asko sai olla pahimmissa paikoissa kieli keskellä suuta kun hänellä ei sellaisia alla ollut. Pirkanhoviin päästiin silti ilman haavereita, hetkittäin valtatie 9:n varressa oli jopa hieman ajamisen meininkiä kun sai laskettaa tyhjää valtatietä myötätuuleen.

Pirkanhovissa olikin sekalainen seurakunta yöpyöräilyn harrastajia syömässä/torkkumassa/sukkia kuivattelemassa. Siellä hetkeksi päällimmäiset vaatteet pois, hieman evästä taas naamaan ja napattiin viimeiselle pätkälle (alle 30km) mukaan myös Matti Jutila. Matti on tämän lajin "yksi kovista", näin voi varmaan sanoa, hän on ajanut tietääkseni ainakin Ruskan useampaan kertaan läpi ja muitakin "oikeasti pitkiä" reissuja. Kolmisin ajelimme sitten kohti heräilevää Tamperetta ilman sen kummempia kommelluksia. Perillä Rosendahlissa olimme ehkä sääntöihin nähden hieman turhan aikaisessa, mutta tämän vuoksi kerkesimme saunoa rauhassa ennen kuin pahin ruuhka saapui paikalle. Sauna tekikin hyvää ja aamupalan kerkesi ottaa oikein pitkän kaavan mukaan mistä itse tykkäsin. Hieman toki meni odotteluksi, kun oma junayhteyteni kotiinpäin lähti vasta 12.30, mutta ei tarvinnut yksin odotella kun muitakin oli lähdössä samaan junaan melko monta. Junassa osuin vielä istumaan parin minulle ennestään tuntemattoman ajajan kanssa, ja taas sai vaihtaa hieman erilaisia kokemuksia yön retkeltä. Itse vaihdoin Riihimäellä Lahteen vievään junaan kun muut jatkoivat etelämmäs. Lahdessa olin perillä noin kolmen pintaan iltapäivällä eli reissulle tuli kaikenkaikkiian mittaa aika tarkkaan vuorokausi. Varsinaista ajoaikaa yöllä kertyi noin 15h ja kilometreja sen aikana 259, mistä voi laskea että keskinopeus ei ollut kovin kummoinen, mutta eipä sen tämmöisessä retkiajossa nastarenkailla vaihtelevankuntoisilla teillä tarvitse juuri enempää ollakaan. Kuivalla kesäkelillä mennään sitten reippaampaa jos siltä tuntuu.

Loppuyhteenvetona todettakoon että hyvä kun tuli epäröinnistä huolimatta lähdettyä, kivaa oli kuitenkin jälleen kerran. Tämä on jostain oudosta syystä ollut yksi suosikkitapahtumiani eikä se pettänyt tälläkään kertaa. Valitettavasti minulla ei ole yhtään kuvaa liittää tähän tarinan kaveriksi, en vielä reissua ajaessani arvannut että kirjoittaisin tämmöistä, eikä minulla ole tapana kauheasti kuvata retkilläni muutenkaan kun en missään someissakaan vaikuta. Täytynee jatkossa yrittää hieman aktiivisemmin räpsiä kuvia silloin kun se on mielekästä, Talvipäivänseisauksessa on nyt muutenkin niin pimeää ettei juuri maisemakuvia saa :)

Laitetaan kuitenkin linkki Garminin tallentamaan tiedostoon jos jotakuta kiinnostaa katsella karttaa tai muuta dataa ajosta. Muiden ajajien kuvia ja tunnelmia voi etsiä hakusanalla talvipäivänseisaus vaikkapa Twitteristä tai mikälie Äksä se nyt tällä hetkellä lieneekään. Ja randonneurs.fi -sivulle varmaan ilmestyy jossain välissä lista tuloksista ja linkkejä muidenkin reitteihin ja kuviin.

Tällä haavaa seuraava tapahtuma mihin meinaan osallistua on luultavimmin Tiirismaa Winter Trail -polkujuoksukisa helmikuussa, sitä ennen yritän tarinoida ehtiessäni muista 2023 vuoden reissuista joita onkin kertynyt kiitettävän monta.