Halloween Hike 25-27.10.2024

Lokakuu alkoi jälleen kerran lähestyä loppuaan ja koitti taas Halloween Hiken aika, jos tapahtuma ei ole lukijalle tippaakaan tuttu kannattaa lukaista kirjoitukseni viime vuoden tapahtumasta, tai vähintäänkin sen alkuosa, jossa kerron millaisista kinkereistä on kysymys. Tänä vuonna tapahtumapaikaksi oli valikoitunut Suonenjoki ja olin ilmoittautunut mukaan jo heti kesällä kun se tuli mahdolliseksi, ja samalla varannut tapahtumakeskuksena toimivasta Vanhamäestä itselleni yhden hengen huoneen koko viikonlopuksi. Matkaksi olin valinnut jälleen maastopyöräily 160km, tosin matkaa ja etenemistapaahan voi halutessaan myös vaihtaa ennen liikkeellelähtöä, mutta nyt en ollut syksyn aikana juossut käytännössä lainkaan joten pelkoa sellaisesta päähänpistosta ei oikein ollut. Alkusyksystä oli ollut haasteita eri tapahtumien kanssa (ks edellinen teksti) ja eikös nuorimmaisemme sairastunut jälleen paria päivää ennen siten että torstaina pohdittiin pitääkö lähteä sairaalaan näytille hengenahdistuksen takia. Esikoisen kanssa on sen verran kokemusta noista reissuista että niissä yleensä kestää useampi päivä ja jos siihen olisi menty olisi minulta jälleen jäänyt homma väliin. Onneksi perjantaiaamuna poika heräsi unien jälkeen sen verran parempikuntoisena että en alkanut suunnitella perumista toden teolla. Niinpä alkuiltapäivästä nostelin pyörän ja muut tavarat autoon ja nappasin jälleen pari tuttua juoksijaa myös mukaan samaan kyytiin.

Suonenjoelle ajaa Lahdesta noin kolmisen tuntia ja kun pysähdyimme vielä Pieksämäen ABC:lla syömässä ja pienillä eväsostoksilla alkoikin ilta jo pimetä sopivasti kun pääsimme perille kohteeseen. Minulla ja toisella kyytiläisistä oli tarkoitus lähteä maastoon heti illalla klo 19 jälkeen kun se olisi sallittua, toinen kyytiläisistä taas aikoi nukkua ensin ja lähteä sitten aamulla kukonlaulun aikaan. Molemmilla heillä oli aikomuksena juosta 100km. Kun vatsakin oli hetkeä aiemmin täytetty ei ollut syytä ihmetellä sen enempää vaan hain tapahtumakartan järjestäjilta, kannoin tavarat huoneeseen, laitoin siellä sängyn valmiiksi ja sitten vain ulkoiluvaatteet päälle, nestettä juomapulloihin ja reppu selkään. Sää oli huomattavasti viimevuotista lämpimämpi, joten alkuun tarkeni hyvin pelkällä paksulla ajopaidalla, reppu tulisi kuitenkin hiostamaan selkää sen verran ettei asiaa ollut syytä nopeuttaa ylipukeutumalla, tosin valitsin viluvarpaana lämpimät gore-tex -kalvolliset ajokengät joissa kyllä tuli kuuma varpaille. Pian huomasinkin että kello on jo melkein seitsemän ja olen nostamassa pyörääkin jo pois autonkatolta, tässähän pääsee pian matkaan. Pian otsa- ja pyöränvaloja alkoikin katoilla kohti reittiä ja liityin joukon jatkoksi.

Mitään valtavaa ryntäystä maastoon ei toki ollut, näin illasta lähtevät yleensä ne jotka taittavat jalkaisin kaikkein pisimpiä matkoja, ja sitten muutamia meitä pyöräilijöitä joilla on joku perversio läpi yön polkemiseen. Vaikka päivänvalossa matkanteko olisi varmasti joutuisampaa ainakin joissain kohdin, kuljen itse niin hitaasti läskipyörälläni että ajan mieluiten näin. Pienen asfalttisiirtymän jälkeen pääsin maastoon ja melkein heti ensimmäisessä mutkassa metsän puolella sain säikähtää kun joku iso kahahti lentoon puusta yläpuoleltani, luullakseni kyseessä oli huuhkaja, mutta pimeässä ja molempien liikkuessa en voi olla aivan varma, jokatapauksessa reissun virallinen luontoelämys oli nyt suoritettu heti alkumatkasta.

Jo ennen toista leimausrastia minut tavoitti takaa ensin yksi ja sitten toinen pyöräilijä ja arvoimme kolmistaan rastin sijaintia. Kun se löytyi ja saimme leimattua, tämä jälkimmäisenä tullut polkija katosi melko nopeasti pimeään metsään. Toisen kanssa sen sijaan ajoimme hetken melkein samaa tahtia, muutaman kommentin siinä sivussa vaihtaen, kunnes hän hetken päästä kysyi haluanko ajaa vartavasten yksin vai kelpaako seura. Vastasin että kyllä seura kelpaa jos tahti osuu edes suunnilleen samaan suuruusluokkaan, ja niinpä lyöttäydyimme sitten yhteen koko loppureissun ajaksi. Olisin varmasti ollut häntä hitaampi läskipyörälläni ja surkeilla maastoajotaidoillani, hän kun oli liikkeellä täysjoustolla ja selvästi kokenut maastopyöräilijä, mutta ilmeisesti tämä tahtiero ei häntä kovin paljoa haitannut. Alkumatka sukkuloitiin lähinnä Lintharjun reiteillä joissa yhdistyi lähinnä helpohkoa polkua ja valaistua ulkoiluväylää, ja matka tuntui taittuvan suhteellisen rivakasti. Jo alle puolentoista tunnin ajon jälkeen saavuimme Lintharjulla olevalle paikallisen latuyhdistyksen majalle, jossa oli tapahtuman aikana pienimuotoinen huolto (vettä ja vessat, sekä maksulliset kahvilapalvelut) ja pidimme siinä pienen tauon. Tämä toimi myös reittien solmukohtana siten että sillä kohtaa käytiin muistaakseni neljä kertaa, joten se oli myös hyvä paikka bongata muita liikkeellä olevia. Aivan alkumatkasta vielä välillä muita näki myös reitin varrella harvakseltaan, myöhemmin ei enää juurikaan.

Alkupuolesta on hirveän vähän selkeitä muistikuvia, reitit olivat melko tasaisen samanlaisia ja yö oli pimeä, ajokaverin kanssa jutustelimme niitä näitä (lähinnä pyöräilystä ja muista harrastuksista) ja bongailimme rasteja. Parina ajamisen synergiahyödyt tulivat varmaan isoimmin esille juuri suunnistamisessa ja rastien bongaamisessa, kun oli kaksi silmäparia katselemassa kahta eri gps-laitetta niin emme juurikaan ajaneet rasteista ohi, emmekä risteyksistäkään menneet väärään suuntaan kovinkaan montaa metriä ennen kuin jompikumpi huomasi. Myös toiminnan ja laitteiden häiriöt paikkasivat toisiaan melko sujuvasti, kun hänen laitteensa jumitti omiaan, minun toimi kuin junan vessa ja toisaalta yhdessä kohtaa minulla oli virheellinen reittijälki ja hänellä taas oikea. Samoin hän oli hieman paremmin valmistautunut katsomalla rastilistaa ja tallentamalla sen puhelimeensa kuvana, itse olin mennyt viimevuotisella oletuksella että rastit tulevat vastaan loogisessa, reitteihin perustuvassa järjestyksessä ja hieman yllätyin kun pitikin leimailla samoja rasteja useaan kertaan reittien eri vaiheissa, mikä oli toki perusteltua sikäli kun reitit ristesivät toistensa kanssa alkumatkasta melko useasti. Noin kolmen ja puolen tunnin ajamisen jälkeen huomasimme olevamme taas samalla majalla, matkaa oli mittarissa noin 40km eli jo 1/4 takana, ja jälleen pienen tauon jälkeen lähdimme eteenpäin.

Tämä seuraavaksi ajettava "75km reitti" veikin meidät ensimmäistä kertaa hieman sivuun Lintharjulta ja oli virkistävää vaihtelua siinä mielessä. Ensimmäisenä saimme siirtyä Iisveden teollisuusalueen suuntaan hieman soisemman pätkän läpi ja kiitin onneani että olimme liikkeellä yöaikaan ja reittiä oli ajanut ennen meitä vasta ihan muutama pyöräilijä, tuo suopätkä oli meinaan nytkin jo melko pehmoinen, voin vain kuvitella mitä se on ollut lauantaina päivällä kun viimeiset kuskit ovat siitä läpi ajaneet. Pehmeämmän osuuden jälkeen päästiin ihailemaan rantoja ja yöllistä teollisuusaluetta vanhoine junaradanpohjineen. Jossain 40-50km välillä huomasin myös että kun laskin pyöräni hissitolpan alas, kuului omituinen rusahdus. Pysähdyimme asiaa tutkimaan ja huomasimme että tolpan sisällä ollut muovikaulus ja sen metallinen "hattu" olivat lähteneet karkuun ja olivat aivan väärässä kohtaa tolpan "männän" ympärillä. Yritimme sovitella muovia paikalleen, mutta eihän se suostunut pysymään, joten totesin että ei vissiin sitten käytetä kyseistä toimintoa loppureissun aikana juurikaan. Vaikka periaatteessa olisi voinut niin melko hankalaa se olisi ollut, kun joka kerta laskiessa olisi pitänyt varoa rikkomasta muovia enempää ja joka kerta nostaessa se olisi noussut hieman liian ylös ja sitten olisi pitänyt yrittää hakea oikeaa kohtaa taas hieman alaspäin. Onneksi kuitenkin näin, kuulin saunassa ajon jälkeen jostakusta jolla oli hissitolppa hajonnut ja jäänyt ala-asentoon, jolloin ajamisen jatkaminen oli ymmärrettävästi melko vaikeaa. Simolanvuorella saimme nauttia reitin ensimmäisen hieman pidemmän yhtäjaksoisen vaikeasti edettävän pätkän kun nyppylää mentiin vuoroin ylös ja vuoroin alas kivien ja juurien seassa, talutuskohdiltakaan ei vältytty ja toimivaa hissitolppaa olisi kyllä kaivannut. Uuden suopätkän jälkeen reitti palasi Lintharjulle ja poikkesi jälleen majalla, tällä kertaa pidimme hieman pidemmän tauon ja kaivoin oikein repustani ruokatermoksen johon olin lähtiessä laittanut pikapastan tekeytymään. Natustelin sen huiviini, samaan aikaan majalle osui myös kyytiläisistäni tämä yötä vasten juoksemaan lähtenyt, hyvin tuntui hänelläkin matka taittuvan, vaikka suunnistushaasteita ilmeisesti oli ollut melkotavalla. Tämän jälkeen reitti suuntasikin ensimmäistä kertaa alun jälkeen kohti Vanhamäkeä.

Koska Ladun majalla oli saanut hetki sitten juomapullot täyteen, ei minulla ollut Vanhamäessä mitään erityistä tarvetta käydä edes sisällä huoneessani, joten pidimme vain pienen tauon jonka aikana molemmat kävivät autoillaan hieman tankkaamassa lisää evästä kyytiin ja matka sai jatkua. Tässä kohtaa oli siis se 75km täynnä, melkein puoliväli. Parin mutkan kautta reitti suuntasi seuraavaksi kohti Suonenjoen keskustaa ja kulki sen laitamia, täällä oli myös pätkä jossa pyöräilijöiden ja jalkaisin liikkujien reitit erkanivat hetkeksi, eräällä rantapolun pätkällä kun ei saanut pyöräillä. Reittijäljestä oli useita versioita ja minulla oli tietenkin juuri se väärä joka meni tuon rantapolun kautta (en ole tarkastanut asiaa, mutta syytän järjestäjän väärin nimeämää tiedostoa :)). Onneksi ajokaverillani oli oikea jälki niin saimme suunnistettua pyöräilijöille tarkoitettua tiekiertoa pitkin jossa poimittiin pätkän rastit lähinnä pistoina. Tämän jälkeen reitti suuntasi vielä viimeisen kerran Lintharjulle ja jo tutuksi tulleelle majalle. Otimme siellä jälleen pullot täyteen ja hurautimme toisen kerran Vanhamäkeen, jossa jälleen vain lyhyt tauko autojen luona ja matka sai jatkua. 100km oli nyt täynnä ja seuraavaksi loppureitti veisikin meidät Rautalammen (naapurikunta) puolelle.

Loppumatkan ensimmäinen 12km oli sellaista siirtymää mikä ajettaisiin myös takaisinpäin lopuksi. Se sisälsi niin polkua kuin tiesiirtymää sekä soralla että 9-tien varressa, ja myös tienvieren heinikkoa ojineen. Monessa kohtaa olisin jälleen hissitolppaa kaivannut käyttööni ja hieman alkoi reissu jo painaa, lähinnä henkisesti, hitaita pätkiä meinasi olla vaikea sietää. Ja tällä viimeisellä pätkällä niitä hitaita kohtia tulikin riittämään, ensimmäinen tympeä pätkä tuli melko pian kun siirtymäreitti loppui ja lähdettiin kiertämään viimeistä "lenkkiä": pitkä jatkuvasti nouseva suhteellisen tekninen pätkä missä polku meinasi olla välillä hieman hukassa ja ummessa. Seuraavaksi saimme nauttia sillasta joka reittikuvauksen mukaan: "Silta on vinksallaan, mutta on muuten ihan tukeva. Silta voi kuitenkin olla liukas" ja sillan jälkeen oli taas könyäminen tiheän kuusikon läpi ilman mitään polun häivääkään. Heti perään reitti johdatti meidät sorakuoppaan mistä piti nousta todella jyrkkää reunaa ylöspäin, hieman meinasi olla haastetta saada pyörä edes taluttamalla ylös asti, voin vain kuvitella miten hauskaa painavan sähköpyörän kanssa olisi mahtanut olla, vaikken kyllä paljoa sympatiaa moisten käyttäjille suo.

Kuva Matti Purojärvi

Saimme nauttia hetken hieman helpompaa pätkää ja ajaa puulajipuistonkin läpi kunnes seuraava erikoisuus tuli vastaan: reittijälki meni pienen pätkän hevosaitauksen läpi. Laidun oli aidattu ainoastaan korkealla yksittäisellä sähkölangalla jonka ali pääsi helposti, mutta hiukan minua ainakin arvelutti siitä kulkea kun siellä oli kaksi hevostakin meitä ihmettelemässä. Nopealla vilkaisulla totesimme että aitauksen kiertäminenkään ei vaikuttanut hyvältä vaihtoehdolta ja painoimme pokkana aitauksen läpi. Pollet kävivät kyllä hieman lähempänä meitä vilkaisemassa, mutta jatkoivat sitten omia touhujaan. Eivät kai nuo yleensä kovin agressiivisia ole, mutta kun en ole niihin tottunut niin hiukan homma arvelutti, melko isojakin nuo kuitenkin ovat. Hevosten jälkeen oli osuus suunnilleen ajettavaa, mutta ei varsinaisesti kovin helppoa polkua, oli seassa yksi kunnon talutusnousukin joka näin 14 tuntia liikkellä olleena alkoi jo hiukan harmittamaan. Tämän jälkeen saavuttiin Rautalammen keskustaan jossa urheilukentän vierestä nousimme jälleen uudelle nyppylälle osin ajaen, osin taluttaen. Siellä meidät bongasi myös yksi tapahtuman valokuvaajista, hänen ja parin muun kuviin löytyy linkit tapahtuman sivuilta.

Kuva Matti Purojärvi

Kun valokuviin oli poseerattu ja nyppylältä lasketeltu alas ehjin nahoin ohitimme myös kylän S-Marketin, jonka pihan hanasta täytin pulloni ja ajokaverini kävi oikein sisältä asti hakemassa muistaakseni jotain evästä. Tästä kun lähdimme jatkamaan saimme vastaamme varmaan reissun hitaimmat pätkät, joista ensimmäinen totteli nimeä Lätsinmäki. Ja voi pojat se söi miestä! Polku (joka paikoin vaati hyvää tahtoa näkyäkseen maastossa) vei meitä mäkeä ylös alas useaan kertaan, mäki oli suhteellisen jyrkkä ja polku erittäin vaikeakulkuinen, suurin osa pätkästä meni pyörää taluttaen niin ylä- kuin alamäkeenkin, välillä pystyi aina ajamaan muutamia (tai korkeintaan muutamia kymmeniä) metrejä. Kun polku kääntyi rinnettä ylöspäin kolmatta kertaa alkoi todenteolla tulla ikävä niin hissitolppaa kuin kotisängyn lakanoitakin, fiksummista harrastuksista puhumattakaan. Tämän alle kolmen kilometrin pätkän rymyämiseen meni meillä aikaa melkein 45min ja onnistuin täällä aiheuttamaan pyörääni toisen vaurion, nimittäin kun piti jalkautua hieman hankalammassa kohdassa onnistuin jalallani rusentamaan toisen pullotelineen käyttökelvottomaan kuntoon. Onneksi pullo mahtui hyvin reppuun, joten isompaa harmia tästä ei koitunut kuitenkaan.

Hieman tiesiirtymää ja seurasi toinen lähes yhtä hankala, mutta paljon lyhyempi pätkä ja sen jälkeen myös noin 100m täysin poluttoman kuusikon läpi hiekkatielle joka hetken päästä yhtyikin samaan siirtymäreittiin jota pitkin olimme seudulle tulleet. Tullessa oli ollut sellainen olo että tuo hiekkatie kiipeää koko ajan ylemmäs ottaen vain pieniä notkelmia välillä alaspäin ja näin ajattelimme että takaisinpäinhän tässä on pitkä pätkä vauhdikasta alamäen rallattelua. No tosiasiassa tie taisi mennä molempiin suuntiin yhtä paljon ylös kuin alas, eikä siinä lopulta ollut juuri kovin nopeaa muu kuin viimeinen lasku lähemmäs ysitietä. Vielä noin neljä kilometriä ennen perille pääsyä olin pakotettu viettämään pienen vessatauon ysitien varressa olevalla huoltoasemalla josta sitten lopulta rallattelimme takaisin Vanhamäkeen. Aikaa reissuun meni kokonaisuudessaan hieman alle 19 tuntia, eli olimme takaisin noin kahden aikaan lauantai-iltapäivällä. Loppureitin hitaudesta kertokoon edellä kuvatun lisäksi se että ensimmäiseen 100 kilometriin käytimme aikaa noin 11 tuntia ja sitten loput 8 tuntia tähän viimeiseen 60 kilometriin, eli keskinopeus putosi noin karkeasti 9,1 km/h -> 7,5 km/h. Oli (varsinkin loppuosa) sellaista sopivan kurjaa eli suorituksen aikana vitutti ja jälkeenpäin nauratti.

Maalileimauksen jälkeen vaihdoimme muutamat jutut ratamestarin kanssa ja painuimme huuhtelemaan pyörät sille varatulle pesupaikalle. Mainittakoon että minulla oli nyt ensimmäistä kertaa pyörässä kuumavahatut ketjut ja tämän perusteella olen kyllä vakuuttunut, vaikka tuli rämmittyä ties missä suossa ei ketjuista kuulunut koko retken aikana minkäänlaista kitinää, samaa ei voi sanoa ajokaverini ketjuista jotka vaativat äänekkäästi öljyä jo hyvinkin varhaisesta vaiheesta asti. Tulen ehdottomasti vaihtamaan muidenkin pyörien ketjut vahattuihin sitä myöten kun ne menevät vaihtokuntoon. Kun olin nostanut pyörän auton katolle säilöön kävin vaihtamassa hieman kuivempaa vaatetta ylleni huoneessa ja painuin sitten alakertaan syömään järjestäjien tarjoamaa kasvissosekeittoa joka kyllä upposi oikein mukavasti. Olin tulosseurannasta katsonut että toinen kyytiläisistäni oli lopettanut juoksunsa hieman ennen meitä, ja koska häntä ei näkynyt missään oletin hänen nukkuvan jo päiväunia. Toinen aamulla lähtenyt taas oli vielä pitkälti reissun päällä. Olin ajatellut etukäteen etten nuku päiväunia, vaan yritän selvitä alkuiltaan asti hereillä ja mennä sitten aikaisin nukkumaan, pitääkseni vuorokausirytmin mahdollisimman normaalina, mutta suunnitelma lensi romukoppaan kun en aterian jälkeen meinannut millään pysyä hereillä ja nöyrryin ottamaan noin tunnin torkut.

Herättyäni totesin hetken sopivaksi saunalle, järjestäjä oli linjannut rantasaunan ja päärakennuksen sähkösaunan käytön niin että kummassakin oli vuorotunnein miesten ja naisten vuorot koko illan, ja nyt oli juuri alkamassa rantasaunalla miesten tunti, joten nappasin pyyhkeen mukaani ja hipsin rantaan, unohtaen tietenkin hakea autosta varaamani saunaoluen mukaan. Samalla sai nauttia myös auringonlaskusta järven yllä. Lauteilla oli mukava turista muiden retkeilijöiden kanssa siitä millainen reissu kenelläkin oli ollut ja jäähyllä natustella järjestäjien paikalle tuomia sipsejä, huomasin että suola maistuu tavallista paremmin, harmi vain etten ollut tosiaan mitään juotavaa saunalle tuonut, siellä kun ei ollut edes tavallista vesihanaa mistä hörpätä.

Auringonlasku ja rantasauna

Nautin saunaolueni sitten jälkikäteen ja kävin myös hörppäämässä kupin kahvia kera mokkapalan alakerrassa missä paikallinen urheiluseura (en muista mikä laji oli kyseessä) piti kahviota nuorisotoimintansa hyväksi. Alkuillasta kävin tekemässä pimeässä yhden miehen aaltoja kun toinenkin kyydissäni tulleista juoksijoista sai oman satasensa valmiiksi, ja tämän jälkeen painelinkin aikalailla suoraan nukkumaan. Lähes 11 tunnin yhtäjaksoisten unien jälkeen olikin mukava suunnata kotimatkalle. Tämä tapahtuma pysyy vaihtelevuutensa ja erikoisuutensa takia edelleen suosikkieni listalla ja tulen varmasti osallistumaan jatkossakin, luulen kuitenkin että seuraavalla kerralla ehkä ennemmin jalkaisin kuin pyörällä.