Ironman 70.3 Lahti 1.7.2023
Viime kesän ensimmäinen triathlonkisa oli "kotikisa", lähtöpaikalle taitaa olla kotioveltani alle 4km matkaa. Tosin silti tein tämän siirtymän autolla, on pakko häpeäkseni todeta, mutta pääsyynä siihen olivat sääolot eikä suinkaan laiskuus, nimittäin koko kisaillaksi luvattiin melko reilua sadetta, jolloin ajatus pyöräilemisestä kaikkien varusteiden kanssa sekä ennen että jälkeen kisan ei juurikaan houkuttanut. Olin ollut tässä tapahtumassa mukana kerran aiemminkin, nimittäin 2021. Tai oikeastaan piti osallistua jo 2020, mutta sattuneesta pandeemisesta syystä johtuen homma siirtyi vuodella. Silloin oli hirmuinen hellepäivä, nyt luvattiin hiukan erilaista meininkiä (noin 17 astetta ja jatkuvaa erivahvuista sadetta). Tämähän on (kutern aiemmin raportoitu Challenge Turkukin) puolimatkan triathlonkisa eli kisan aikana edetään uiden 1900m, pyörällä 90km ja lopuksi juostaan puolimaraton. Ja kun nämä matkat muutetaan maileiksi ja lasketaan yhteen saadaan tuo nimessä kummitteleva 70,3 lukema jota Ironman -organisaatio tykkää käyttää ilmaisemaan puolimatkaa. Tässä Lahden kisassa on sellainen erikoisuus että lähtö on poikkeavasti iltapäivällä aamun sijaan, niin että maali sulkeutuu noin puoliltaöin. Tämä on markkinointivaltti kun ulkomaisia kisailijoita houkutellaan keskiyön auringolla, jota tänä vuonna ei säästä johtuen paljoakaan nähty. Myös valmistautumisen puolesta tällä kertaa olin liikkeellä melkolailla eritavoin kuin kaksi vuotta aiemmin, kun silloin kyseessä oli minulle vuoden pääkisa johon olin harjoitellut n 1,5-2 vuotta. Tällä kertaa minulla oli ensimmäisestä kunnon ultrajuoksustani vain viisi viikkoa aikaa, joten voidaan sanoa että triathlonharjoittelu ei ollut kovin vahvoissa kantimissa, mutta juoksu toki kulki.
Kisaa edeltävänä perjantai-iltapäivänä oli ohjelmassa materiaalin haku ja samalla lasten Ironkids -juoksukisa, johon tuolloin 4-vuotias tyttäremme halusi tottakai osallistua. Matkana oli muistaakseni noin 300m rata, hiema isommille taisi olla vähän pidempi. Järjestäjille on pakko antaa pisteitä tästä, nimittäin tämä pienimuotoinen sivutapahtuma oli toteutettu viimeisenpäälle huolella, joka lapselle oli painatettu "numerolappu" omalla nimellä ja jokainen sai ainakin tapahtuman t-paidan (ehkä jotain muutakin pikkusälää, en muista varmaksi), paikalla oli dj ja sama kuuluttaja joka selostaisi varsinaistakin kisaa joten tunnelman eteen oli tehty töitä, ja mikä parasta, lapsille täysin ilmaiseksi. Vaikka toki ymmärrän että me varsinaisen kisan osallistujat maksoimme nämäkin omissa osallistumismaksuissamme (mitkä muuten IM-brändin ollessa kyseessä eivät ole ihan halvat), ja aika monilla kannustavista vanhemmista näkikin kilpailijarannekkeita käsissä. Juoksun jälkeen käytiin rantakahvilassa jätskillä, tuolloin oli vielä oikein kaunis ja lämmin kesäilta.
Lähdin siis kisaan melko takki auki, mutta toki kuten aina tekemään niin hyvää suoritusta kuin niillä rahkeilla saisi irti. Sään takia tällä kertaa joutui varusteita ja vaihtoakin miettimään ihan uudelta kantilta, koska tiesin että mokomassa säässä pyöräilystä tulisi vaikea osuus (jos luit edellisen tekstin niin tiedät että se on muutenkin heikoin osio minulle). Joten tavallisesta poiketen en kiinnittänyt ajokenkiä valmiiksi polkimiin vaan pakkasin ne vaihtopussiin ja sen sisällä vielä muovipussiin varmuuden vuoksi, samoin laitoin sinne sadetakin (toki pyöräilyyn tarkoitetun), tuuliliivin ja hanskat sillä ajatuksella että päätän sitten vaihtohetkellä mitä näistä mahdollisesti käytän. Vaimolle ilmaantui samalle päivälle pienimuotoiset sukujuhlat, joten oman perheen kannustusta ja kyytipalveluita kisapaikalle ja pois ei ollut saatavilla. Näin ollen nostin pyörän auton katolle ja hurautin itse paikalle, vielä aivan viimetingassa (pyörät kun täytyy olla vietynä tiettyyn aikaan mennessä). Jo kävellessäni autolta kisakeskukselle alkoivat ensimmäiset vesipisarat putoilla. Vein pyörän ja muut tavarat vaihtoalueelle ja painelin Sibeliustaloon sisään sateelta suojaan odottelemaan lähtöä. Siellä saikin käkkiä hyvän tovin, sillä pyörien vienti on tosiaan muistaakseni ainakin tuntia, ellei kahta ennen lähtölaukausta. No aika kului jotenkin ja sitten totesin että lienee aika kiskoa märkäpuku päälle, mikä on aina pienoinen projekti. Jonkun saksalaisen kisaajan kanssa autoimme toisillemme vetoketjut kiinni ja sitten vain ulos sateeseen kohti lähtöpaikkaa, joka on rannassa muutama sata metriä Sibeliustalosta. Sade oli yltynyt jo melko rajuksi, mutta eipä se tässä kohtaa vielä juuri haitannut. Lähtölaukaus kajahti ja järjestäjät alkoivat päästää kisaajia veteen viisi kerrallaan.
Uinti alkoikin sitten melko erikoisesti: en jotenkin saanut alkumatkasta hengitysrytmistä kiinni sitten millään mikä aiheutti sen että vaikka sinänsä sain hengitettyä koko ajan, niin en kuitenkaan tarpeeksi tasaamaan tilannetta ja pääsemään normaalirytmiin, vaan tuntui että koko ajan kertyy lisää happivelkaa. Tämä teki nopeasti olon melko oudoksi, ehkä hiukan paniikkia lähenteleväksi ja muutaman minuutin uinnin jälkeen minun oli pakko pistää homma seis, kellua hetki selälläni ja hengitellä rauhassa. Se auttoi ja ongelmat loppuivat siihen, mutta kyllä tuosta varmaan minuutin parin tappio tuli uintiaikaan. Koskaan en ole kokenut vastaavaa, aiemmin uinnissa ongelmat ovat johtuneet lähinnä vuotavista laseista. Loppu-uinti menikin sitten melko tylsän tavanomaisesti tuijotellessa sameaa vettä ja poijulta toiselle suunnistaessa. Lopuksi noustiin Vesijärvestä Sibeliustalon edessä ja juostiin vaihtoalueelle riisumaan märkäpukuja.
Märkäpuvun allahan on suurimmalla osalla kisa-asu valmiina, jolloin riittää kun märkkärin nappaa pois päältänsä (mikä on paljon helpompaa kuin sen pukeminen). Sitten kiinnitetään numerolappu vyöllä selkään, laitetaan kypärä päähän ja napataan pyörä telineestä ja kohti viivaa jolla pyörän selkään saa nousta. Paitsi että tällä kertaa oli tosiaan tämä vesisade. Katselin ympärilleni mitä muut tekevät, ja koska en nähnyt muiden pukevan takkeja tai muitakaan lisävarusteita päätin itsekin laittaa vain ainoastaan tuuliliivin ylleni ja jättää takin ja hanskat pussiin. Tämä oli virhe. Kengät olivat alkuun hetken kuivat koska ne tosiaan olivat muovipussissa polkimien sijaan, mutta sitä iloa ei kovin montaa minuuttia kestänyt. Muutenkin tästä pyöräilyosuudesta oli riemu melkoisen kaukana. Mitään sinänsä kovin erikoista ei koko matkalla tapahtunut, välillä satoi enemmän, välillä hiukan vähemmän, mutta kokoajan satoi ja olin märkä. Ja kylmissäni. Puolimatkan jälkeen aloin suoranaisesti hytistä ja täristä kylmästä, ja aivan loppumatkasta alkoi jalkoihin hiipiä kramppejakin (mikä on melko harvinaista). Eli meneillään oli kunnon kestävyysurheilutapahtuma, kärsimystä koko rahan edestä ja pyöräosuudella siitä sain nauttia noin 2 tuntia 50 minuuttia.
Kärsimykseen saatiin vihdoin hieman helpotusta kun pyöräily tuli valmiiksi ja pääsin toiseen vaihtoon. Taas yksi sadepäivän erikoinen: vaihdoin kuivat sukat jalkaani. Monihan kisaa triathlonia (varsinkin lyhyemmillä matkoilla) kokonaan ilman sukkia, mutta minä en. Lopputuloksissakin sää näkyi vaihtojen osalta melko hitaina vaihtoaikoina. Juoksuosuudelle päästyäni alkoivat jalat heti krampata lähes kauttaaltaan, ja hetken kävi mielessä että mitähän tästä tulee, jopa keskeyttäminen häivähti pienenä varjona takaraivossa (en ole muuten koskaan keskeyttänyt mitään kisaa tai muutakaan suoritusta). Joskus aiemmin on meinaan lyhyemmillä matkoilla käynyt niin että olen huonoa kuntoani/osaamattomuuttani pyöräillyt itseltäni "jalat alta" ja sitten on koko juoksuosuus nilkutettu jalat krampaten, mikä on jo vaikka perusmatkan 10km juoksussakin melko ikävää, saati sitten koko puolimaraton mennä sillä tavalla. No nykyään edellytykset suoriutua ovat noita aiempia kokemuksia paremmat ja jatkoin matkaa sillä ajatuksella että ainakin yritetään juosta ja katsotaan mihin se johtaa. Ensimmäiset kilometrit mentiin melko maltillista tahtia, mutta sitten jalat alkoivat vertyä ja krampit häipyä ja päästiin pikkuhiljaa normaaliin kisatahtiin. Sateessa juokseminen ei ole ollenkaan niin ikävää kuin pyöräily, ainakaan näissä lämpötiloissa, tietysti saa hiukan loikkia pahimpien lätäköiden ohi etteivät kengät heti kastuisi täysin. No kastuivathan ne melko pian kuitenkin, viisaasti olin valinnut melko paksut ja merinovillaiset juoksusukat ettei märkyys aiheuttaisi kovin pahoja hiertymiä. Minulla oli myös ollut jo pyöräilyn loppupuolelta asti vessahätä, joka alkoi juoksun loppupuolella olla jo melko kova, mutta koska olen kuitenkin sen verran kilpailuhenkinen niin ajattelin koko ajan etten käy ennen kuin on aivan pakko ja mieluummin vasta maalissa. Säästelinkin tämän maaliin asti vaikka lopussa tunne oli jo aika ikävä. Yksi työkaveri oli eksynyt juoksureitin varteen kannustamaan ja hänelle tokaisin asiasta, saaden vastauksena "kuse housuun". No jokainen voi yrittää tykönänsä kuinka helppoa se juostessa on, voin kertoa ettei kovinkaan, muuten olisin kyllä vaikka voinutkin.
Pääsin maaliin kokonaisajan ollessa 5:17:16 ja sijoitus omassa sarjassa 50/92. Tulos oli reilun 7 minuuttia heikompi kuin edellisellä kerralla tässä kisassa, mutta olosuhteisiin ja valmistautumiseen nähden annoin itselleni synninpäästön. Kun maalin bajamajassa oli vierailtu ja hieman nestettä hörpätty oli aika poistua maalialueelta, jonne muu perhe olikin sopivasti tullut vastaan sukujuhlareissultaan.
Kun vihdoin sain varusteeni kerättyä kasaan ja autolla siirrettyä kotiin olivat lapset jo tietenkin nukkumassa. Kotona oli syytä tehdä vielä pyörälle pikainen kevytputsaus ja kuivatus, seuraavana päivänä sitten hiukan huolellisemmin lisää.
Kommentit
Lähetä kommentti