NUTS Karhunkierros 83km 26-27.5.2023

On viimeisen muistelukirjoituksen aika, tämän jälkeen olen päättänyt jatkaa kirjoittamista vain tuoreista jutuista. Vuoden 2023 pääkisakseni muodostui erinäisten sattumien kautta juuri tämä, joka oli samalla ensimmäinen "kunnon" ultrajuoksuni. Tarina siitä miten lähtöviivalle päädyin alkaa hiukan kauempaa, nimittäin jo talvella 2021-22 olin päättänyt kesäkauden 2022 satsata lähinnä polkujuoksukisoihin ja halusin tuloksen Trail Tour Finlandiin (seitsemästä kisasta neljä piti siis kiertää). Näin olin mennyt ilmoittautumaan Karhunkierrokselle 55km matkalle joka on tuon kiertueen osakilpailu. Yhtenä syynä juoksusatsaukselle oli muuten tuona keväänä syntynyt kuopuksemme, ajattelin että vauva-arjessa juoksulle on helmpompi järjestää aikaa ja tilaa kuin triathlonharjoittelulle. No kuinkas kevät ja alkukesä sitten menikään?

TTF:n kisoista ehdittiin juosta vain ensimmäinen (Bodom Trail), jonka jälkeen Karhunkierrokselle olisi ollut aikaa vain kolme viikkoa, kun suunnitelmat alkoivatkin sitten elää. Viikkoa ennen kisaa juhlimme poikamme ristiäisiä, ja tarkoitus oli lähteä sitten alkuviikosta koko perheen voimin kohti Rukaa jossa kisa starttaisi perjantai-iltana. Jo ristiäisissä oloni oli hiukan hutera, aivastutti ja nenä valui ja illalla minulla oli jo selkeästi kuumetta. Maanantaina teimme päätöksen että reissu jäisi väliin, ei minusta olisi juoksemaan ja melko raskasta olisi lähteä reissuun muutenvaan vauvan ja potilaan kanssa. Ja täytyy myös muistaa että tuolloin elettiin vielä "korona-arkea" tietyiltä osin, joten olisi kipeänä ihmisten ilmoilla liikkuminen ollut ehkä hieman kyseenalaistakin, vaikka en kotitestistä koskaan positiivista tulosta saanutkaan. Tämä myös tottakai pisti koko TTF suunnitelmani uusiksi siltä osin että minun oli pakko tehdä syksystä melko täysi kisojen osalta, että tarvittavat neljä kisaa saataisiin kasaan, aikataulut kun eivät sallineet kesällä reissata pohjoiseen kisaamaan. Tuo sairastelu sahasikin eestaas sitten seuraavat puolitoista kuukautta niin että olo ensin hiukan koheni, kävin parilla kevyellä lenkillä, jonka jälkeen olo huononi, kuumekin nousi uudestaan useita kertoja. Eli harjoitteluun tuli melko pitkä paussi, josta sitten loppukesä menikin uudelleen kuntoa rakennellessa, sain toki TTF:ään tarvittavat kisat syksyllä käytyä ja tulin syksyllä juosseeksi myös Halloween Hikessa 50km niin että sen maratonpituuden ylikin päästiin ensimmäistä kertaa. Jossain välissä olin sitten innostunut muuttamaan vuodella siirtynyttä Karhunkierroksen osallistumisoikeuttani pykälää pidemmälle 83km matkalle.

No se taustatarinasta, mikä tämä Karhunkierros sitten oikein on? Itse Karhunkierroshan on siis tietenkin yksi suomen suosituimmista vaellusreiteistä, pituudeltaan juurikin tuon 83km ja se kulkee Rukan ja Hautajärven välillä, valtaosaltaan Oulangan kansallispuiston alueella. Juoksutapahtuma on sitten tosiaan nimeltään NUTS Karhunkierros (NUTS=Northern Ultra Trail Services=tämän ja muutaman muun tapahtuman järjestäjä) ja se taitaa olla tätä nykyä Suomen toiseksi suurin juoksutapahtuma (ja polkujuoksutapahtumista selvästi suurin). Kisassa juostaan viisi eri matkaa joista peräti kolme lasketaan ultramatkojen kategoriaan, pisimpänä tietenkin "perusmatka" tai "satamailinen" eli koitos missä tuo reitti juostaan molempiin suuntiin. Itselläni siis oli haasteena vain yhdensuuntainen reitti, joka juostaisiin yötä vasten pohjoisesta etelään eli Hautajärveltä Rukalle. Kisan pituus ja tuo iltalähtö aiheuttivat tietenkin jo heti omat haasteensa reissulogistiikkaan. Lennot karsin vaihtoehdoista pois hyvin nopeasti, sillä perjantaina ei olisi sellaista yhteyttä millä starttiin ehtisi, torstain lento toisi yhden majoituspäivän lisää (ja yhden päivän lisää poissa kotoa) ja lisäksi paluulennot olivat aivan törkeän kalliita. Normaalisti en edes miettisi muita vaihtoehtoja kuin omalla autolla matkustus, mutta tässä tapauksessa kun olin lähdössä reissuun yksin ja matka oli pitkä, ei sekään ollut optimiratkaisu, koska jos ajaisin matkan torstaina pidentäisi se taas reissua väkisin ja toisaalta 800km ajaminen perjantaina ja sitten starttiviivalle könyäminen ei kuulostanut houkuttelevalta ratkaisulta. Eikä myöskään paikat jumissa yksin poisajo. Joten logistisesti järkevimmäksi vaihtoehdoksi jäi yöjuna, minun ei tarvinnut lähteä kotoa kuin vasta torstai-iltana joten sain olla päivän perheen arjessa mukana, saisin nukkua matkustusajan ja olisin Kemijärveltä bussiyhteydellä Rukalla hyvissä ajoin ennen puolta päivää.

Olin varannut kaksi viikkoa lomaa tähän kohtaan kevättä, joten sain torstaina raahata tavarani yöjunaan hyvin levänneenä, mistä toisaalta aiheutui sitten se että kun ei ollut univelkaa niin en nukkunut junassa kyllä kovinkaan hyvin, mutta eipä sitä yksi yksittäinen yö tämmöisessä kokonaisuudessa juuri vaikuta. Pääsin Rukalle perille suunnitellusti ja marssin suoraan bussilta Scandic Rukanhovin tiskille kyselemään sattuisiko varaamani huone olemaan luovutettavissa jo näin hiukan etukäteen ja ystävällinen respan kaveri katsoi asiaa, vaihtoi vissiin huoneita päikseen jonkun muun kanssa ja iski minulle avainkortin kouraan ja mainosti samalla kohta aukeavaa lounasbuffeeta hotellin ravintolassa. Kävin leväyttämässä enimmät tavarat huoneeseen ja suuntasinkin tankkaamaan, tarjolla oli hyvin tyypillisesti tämmöisen tapahtuman yhteydessä varsin pastavoittoinen kattaus. Syömisen jälkeen tallustelin hetken ihmettelemässä tapahtuman yhteyteen noussutta markkinameininkiä kun eri välinevalmistajat olivat raahanneet omat myyntitelttansa paikalle, samoin kävin myös kylän kaupassa täydentämässä hiukan eväsvarantojani. Sitten olikin aika suunnata kilpailutoimistoon hakemaan numero+muut materiaalit. Tämän jälkeen suuntasin takaisin hotellille laittamaan kisavarusteeni niin valmiiksi kuin vain ne näin iltapäivästä saisi laitettua, pakkasin myös drop-bagin (pussi jonka järjestäjä kuljettaa reitin varrelle tietylle huoltopisteelle) ja vein sen odottamaan kuljetusta. Koko iltapäivässä ja illassa oli hieman turhan paljon sellainen jäidenpolttelumeininki ettei oikein tiennyt mihin aikansa käyttäisi, yritin myös nukkua muutaman tunnin, mutta unet taisivat jäädä melko vähäisiksi. Unien jälkeen kävin aterioimassa hotellin läheltä löytyneessä hampurilaispaikassa ja jatkoin ajantappamista. Lähdöt olivat tosiaan vasta klo 22 alkaen ja lähtöpaikalle oli Rukalta bussikuljetus, minun bussini lähti  klo 21.30 ja voin sanoa että illan tunnit olivat hitaita. En myöskään ollut tarkistanut kauanko bussimatka suunnilleen kestäisi, mutta yllätyin sen pituudesta (vaikka ei toki pitäisi, jos matka on juostuna sen 83km). Tässä oltiin kuitenkin täysin uuden kokemuksen äärellä, joten pieni jännittäminen hotellilla ja bussissa tuntui todella piinallisen hitaalta.

Väkeä lähetettiin matkaan juurikin noin bussillinen kerrallaan tietyin kellonlyömin (toki lähtöön sai omallakin kyydillä tulla) ja meidän bussillisemme päästettiin matkaan 22.30. Lähtöalueella kuuluttaja piti tunnelmaa yllä ja hiukan haastatteli lähtijöitä, samaan aikaan paikalle saapui ja paikalta lähti harvana ketjuna satamailisen juoksijoita puolenvälin huoltoon, he kun olivat lähteneet Rukalta matkaan jo aamusella. Vihdoin pääsimme matkaan otinkin heti suhteellisen reippaan lähdön. Alkumatkahan tällä reitillä on melko tasaista ja selkeää, jotkin pitkospuupätkät aiheuttivat hiukan ruuhtaa varsinkin kun pidemmän matkalaisia tosiaan tuli silloin tällöin vastaan. Hyvin pian lähdön jälkeen päädyin juoksemaan porukassa kahden muun miehen kanssa jotka tunsivat toisensa ennakolta ja olivat lähteneet matkaan yhdessä. Kuljimme porukkana aina ensimmäiseen huoltoon asti joka oli 28km jälkeen. Pidimme kolmestaan yllä melko hyvää matkavauhtia, ehkä hitusen kovempaa kuin olisi tullut yksikseen mentyä, mutta en kokenut että olisi mennyt "överiksi" kuitenkaan. Mukavaa seuraa olivat herrat ja varsin kokeneita ultrajuoksijoita, muistaakseni molemmilla satamailisiakin taustalla. Tässä ekalla pätkällä sain konkreettisen muistutuksen kaupunkilaisuudestani kun jostain sivummalta kuului kaukaista kohinaa ja ensimmäinen ajatukseni oli tietenkin että valtatiehän siellä (ihan kuin nyt Kuusamossa keskellä yötä olisi sellaista liikennevirtaa mikä voisi noin tasaisen äänen tuottaa), koskeksi tuo kuitenkin osoittautui :)

Ensimmäiseen huoltoon Oulankaan tultiin ilman sen kummempia yllätyksiä, matka taittui kivasti ja syötävä ja juotavakin maistui. Lähtöön jätetyt drop-bagit odottivat juuri tässä ensimmäisessä huollossa ja täydensin omastani hieman lisää evästä juoksuliiviin. Tässä kohtaa kävi myös reissun ainoa välineharmi kun liivistäni meni poikki toinen lötköpullon heilumista estävä kuminauha. Tämä sattui varsin harmilliseen kohtaan, sillä väli seuraavaan huoltoon olisi reissun pisi (yli 30km) joten tarvitsin kaikki kolme lötköpulloani täysinä mukaan ja nyt en voisi pitää liivin etuosassa tavalliseen tapaan kuin yhden. Ratkaisin ongelman kantamalla yhtä pulloa kädessä, yhtä normaalilla paikalla ja yhtä selässä, ajatuksena tietenkin että joisin kädessä olevan ensin tyhjäksi jotta voisin sulloa sen sitten liivin uumeniin. Liivi olikin melkoisessa kuormassa kun lähdin pulloineni ja eväineni jatkamaan matkaa, eivätkä selkäpuolelle pakatut sauvatkaan istuneet enää ihan optimaalisella tavalla. Jatkoin huollosta matkaa melko ripeästi kuitenkin ja seuralaiseni jäivät sinne huoltamaan, huikkasin mennessäni että "ottakaa kiinni" mutta eivätpä saaneet koko loppumatkalla kuitenkaan.

Ensimmäisen huollon jälkeen kuljettiin pitkän matkaa Oulankajoen vartta, mikä lienee kansallispuiston yksi isoimpia nähtävyyksiä. Paikoin jokea tai sen sivuhaaroja piti ylittää riippusiltoja pitkin mikä loi omanlaistaan eksotiikkaa, varsinkin kun aamun kylmimpinä tunteina käytiin nollan tienoilla, ja ainakin yhden sillan pinta veti hiukan jäähän. Tälle pitkälle huoltovälille osui myös reissun vaikeimmat hetket itselleni, mitkä usein muutenkin ovat minulla matkan puolivälin tienoilla. Ja tarkoitan siis jaksamisen kannalta ja etenkin henkisesti. Karhunkierros on pääasiassa teknisesti suhteellisen helppoa polkua verrattuna moniin paikkoihin, mutta tuolta joen varresta löytyi myös niitä hankalia kivikko- ja juurakkopätkiä mikä ei helpottanut asiaa hirveästi, ja hetkittäin mentiinkin letkassa kävellen sellaisia kohtia mitkä pirteänä olisi juostu hyvää kyytiä. Tuo oli myös alun jälkeen ainoa paikka missä muiden kulkijoiden kanssa pääsi oikein jonoksi asti, muutoin sain kulkea ensimmäisestä huollosta maaliin melkolailla itsekseni. Tälle pätkälle olin ennakkoon bongaillut myös tulevan ensimmäisen pidemmän nousun jossa oli ajatellut ottaa sauvat selästä ja jopa käyttää niitä. Monethan eivät noita jaksa kuljettaa mukanaan kun niille on todellista käyttöä lähinnä tuo yksi pidempi nousu noin puolimatkassa ja sitten uudestaan viimeisen n 20km aikana, mutta minä nyt kannan niitä vaikka kuinka lyhyellä matkalla jos niistä on edes hetkellistä apua. Ensimmäinen kunnon nousu oli melko loivapiirteinen ja taisin kahteen kertaan jo luulla virheellisesti sen loppuvan (jolloin tietysti pakkasin sauvat heti selkään).

Toiseen huoltoon Basecamppiin pääsin kun reissua oli takana noin 8 tuntia (ja 60km) ja yö oli jo ollut hyvänaikaa väistymässä aamun tieltä. Ei sillä että tuollapäin pimeää olisi missään kohtaa toukokuun lopulla, otsalamppuja ei tällä reissulla tarvittu, mutta silti nouseva aurinko aina piristää mieltä kummasti. Tästä olisi matkaa maaliin enää reilu parikymmentä kilometria ja tuolle välille osuisi vielä yksi huolto, joten päätin liiviongelmien takia lähteä vain kahdella pullolla taittamaan loppumatkaa. Toki tankattuani huollossa ensin suklaata ja sipsiä sen verran kuin uskalsi. Tästä eteenpäin maasto myös hiukan muuttuisi, nyt mentäisiin loppumatka lähestulkoon koko ajan joko ylös tai alaspäin.

Matka jatkui hiukan takkuisesti, sillä noin puolenvälin jälkeen minun oli tehnyt mieli vältellä juoksuaskelia särkevien polvien ja nilkkojen takia ja ongelma oli varmaan pahimmillaan heti tässä toisen huollon jälkeisellä loivalla pätkällä (joka vei siis ylöspäin, muttei kovinkaan jyrkässä kulmassa). Selvästikään minulla ei ole juostuja kilometrejä ja vuosia vielä tarpeeksi takana. Lihasten ja yleisen jaksamisen puolesta ei niinkään meno yskinyt, juoksuaskelten iskut vain kolottivat ikävästi, ja tämän vuoksi vaihdoinkin todella herkästi aina reippaaseen sauvakävelyyn jos vastaan tuli edes loivasti ylöspäin viettävä kohta. Tämä tuottikin hauskan episodin toisen juoksijan kanssa kun ohittelimme hetken matkaa toisiamme vuorotellen: hän minut loivissa kohdissa missä hän juoksi ja minä en, ja kun nousukulma jyrkkeni hänellä hidastui vauhti sen verran että minä sauvoin terhakasti ohi. Tätä samaa tapahtuu muuten triathlonin pyöräilyssä myös usein, ilmeisesti en osaa säästellä voimiani ylämäissä muihin verrattuna, jotka sitten aina tasamaalla ohittavat minut kuitenkin. Jokatapauksessa meno oli viimeiset pätkät sellaista että kiljuin riemusta aina kun sai sauvakävellä ylöspäin ja itkin (noin kuvainnollisesti) kun piti juosta alaspäin. Jaksaminen oli kokoajan melko hyvää jokatapauksessa. Jossain välissä totesin että aurinkokin oli jo niin korkealla ja lämmitti hyvin että oli pakko pysähtyä riisumaan takki pois.

Muutaman vaaran ylityksen jälkeen saavuttiin Konttaiseen jossa oli sitten viimeinen huolto ennen lopun koettelemuksia, tästä matkaa maaliin oli alle 10 kilometriä. Suoritin jälleen pikaisen tankkauksen sekä itselle että pulloille ja jatkoin kohti reitin "päävastustajaa" Valtavaaraa. Olen kerran aikaisemmin käynyt Valtavaaran päällä, mutta Rukan suunnasta ja tiesin suunnilleen minkä kokoluokan nyppylästä on kyse. Lisäksi alkumatkan kokeneempi juoksuseura oli minua varoitellut tästä suunnasta tulevista lukuisista "valehuipuista", mutta silti huomasin kiroavani uudestaan ja uudestaan kun se nousu ei vielä loppunutkaan vaan tultiin aina kerta toisensa jälkeen pienen alamäen jälkeen uuteen nousuun entistä ylemmäs. Mutta toisaalta kuten todettu niin nouseminenhan minulle sopi ja pidin melko hyvää hönkää päällä kokoajan. Tulihan se Valtavaaran varsinainen huippukin viimein vastaan, sitten pitäisi sama selvittää enää alaspäin jonka jälkeen oli enää vuorossa nousu yli Rukatunturin ja laskettelu maaliviivalle. Rukatunturin juurella kun maaliin oli matkaa noin kilometri, kello juoksi aamukymmentä ja virittelin itse lähinnä enää loppukiriä ihmettelin kun varmaan pari viimeistä 55km juoksijaa viitsivät vielä kevennellä takkeja pois viimeisen pikkunousun alla. Itse olisin ehkä tuossa kohtaa vaan mennyt maaliin niillä mitä sattuu olemaan, mutta jokainen tavallaan. Rukatunturin laella katsoin kelloa ja näin lukemat 11:26 ja risat (siis ajanotosta toki kyse, ei kellonajasta) ja ajattelin vielä yrittää ehtiä 11:30 alitukseen ja painoin kaasua oikein kunnolla. Hyvin jaloista vielä irtosikin, tulin viimeiset sadat metrit lopputasaisellakin melkein puolimaratonin vauhtia, mutta harmikseni virallinen kisakello pysähtyi aikaan 11:30:55. Mutta olin tietenkin tulokseen äärimmäisen tyytyväinen, olin ennakkoon ajatellut että voisin alittaa 12 tuntia jos kaikki menisi hyvin. No ilmeisesti kaikki meni ainakin ultrajuoksun mitta-asteikolla hyvin: olihan siellä pieniä hankaluuksia matkan varrella, mutta se taitaa kuulua asiaan.

Maalissa olikin heti tarjolla keittoruokaa joka katosi sisuksiini sen kummempia kyselemättä, samalla turisin hiukan yhden sataa mailia juosseen kanssa. Joku sadistinen luonne oli keksinyt laittaa maalissa olevan varustesäilytyksen parkkihalliin johon piti kovaa vauhtia kangistuvilla jaloilla könytä hakemaan oma pussinsa. Tässä kohtaa saatoin myös todeta saavuttaneeni tärkeimmän tavoitteeni: ehtisin vielä hotelliaamiaiselle. Sen verran ahmatin vikaa on että moista mahdollisuutta ei mielellään jätä väliin ikinä, joten suoraan maalialueelta pikimiten aamiaissaliin. Harmi kyllä tämmöisen reissun jälkeen eväs ei maistunut ihan totuttuun tapaan, mutta varmasti pahinta energiavajetta sai hiukan korjattua. Sen jälkeen nopeasti huoneen kautta kokeilemaan olisiko hotellin sauna vielä lämmin, periaatteessa sen piti olla aamun osalta jo suljettu, mutta ovi oli auki ja löysin sieltä jäähtyvän kiukaan ja erittäin huonovointisen juoksijan joka oli juuri tullut satamailiselta. Vaihdoimme hiukan juoksutarinoita samalla kun nautiskelin hiipuvista löylyistä. Hänellä oli pykälää armottomampi paluulogistiikka kuin minulla: vielä piti samoilla silmillä lähteä lennolle melko pian, kun taas minulla oli paluujuna lähdössä vasta pitkälti yli vuorokauden jälkeen. Saunan jälkeen kotipuoleen soitellessani ja viestitellessäni sain kuulla että myös serkkuni oli juoksemassa samaa matkaa ja edelleen reitillä. Hän on minua toistakymmentä vuotta nuorempi ja vahvalla jalkapallotaustalla oli uskaltautunut ensimmäisenä polkujuoksunaan heti tämmöiseen seikkailuun kaverinsa kanssa. Olin ajatellut ottaa jonkilaiset päiväunet melko pian maaliintulon jälkeen, mutta jäinkin kyttäämään hänen väliaikojaan ja edistymistä kun ei juuri nukuttanutkaan. Meinasin mennä kannustamaan loppusuoralle, mutta onnistuin sen missaamaan ja näin tuloksista että hän oli saapunut maaliin, joten kävin tietenkin moikkaamassa, ennen kuin sitten vihdoin siirryin hotellille nukkumaan. Päiväunien jälkeen kävin vain hotellin ravintolassa syömässä, ja siirryin sen jälkeen melko pian nukkumaan taas lisää. Sunnuntaipäivä menikin bussia junalle odotellessa ja ilta junassa paluumatkaa tehden. Perillä kotona olin maanantaina aamupäivällä, on muuten toistaiseksi pisin pätkä mitä olen ollut perheen luota pois: 4 yötä ja 3 täyttä päivää. Tuo yöjunayhteys on tähän kisaan ja aikatauluun aivan loistava vaihtoehto yksinmatkustavalle, mutta jos menen joskus uudestaan niin otan paluujunan jo lauantaille kisan jälkeen, tuo yksin Rukalla väsyneenä ja vailla kovin mielekästä tekemistä vietetty vuorokausi meinasi olla hiukan pitkä hetkittäin.

Loppuyhteenvetona todettakoon tapahtumasta että voin suositella lämpimästi kaikille kiinnostuneille, reitti on hieno, puitteet hyvin järjestetty ja iso osallistujamäärä takaa että tunnelma on hyvä. Ruka on myös siitä näppärä että näin kesäkaudella majoituskapasiteetti ei muodostu ongelmaksi ja liikenneyhteydetkin ovat varsin toimivat. Kirjoitushetkellä ajattelen että varmasti tulen tänne vielä uudelleen, vähintäänkin jossain kaukaisessa tulevaisuudessa huokuttelee satamailinen. Mutta nyt keskityn näillä näkymin tämän ja ensivuoden triathloniin, ehkä se voi olla sitten seuraava isompi projekti, kuka tietää. Loppuun ainoat kuvat jota minulla on koko reissusta napattuna, maalialuetta ja Rukatunturin rinnettä jota alaspäin juostiin maalia kohti. Ensi viikolla olisi luvassa kevään ensimmäinen 200km brevetti, joten siitä tekstiä sitten seuraavaksi.