Helsinki Spring Marathon 10km 14.4.2024

Sitten pikaraportti kevään ensimmäisestä kilpailusta. Pikainen lähinnä siksi että lyhythän tuo kisakin oli niin eipä siitä varmaan hirmuista romaania saa aikaiseksi. Mutta siis kävin juoksemassa kympin otsikon mukaisessa tapahtumassa viime sunnuntaina, tapahtumassa toki oli matkoja nimensä mukaisesti aina maratoniin asti, mutta kymppi oli tällä kertaa se matka minkä halusin juosta. Kun aiemmin talvella ilmoittauduin tähän sain siitä seuraavallla viikolla tietää että samana viikonloppuna olisi ollut kympin kisa tarjolla Lahdessakin, mikä hiukkasen harmitti kun tässä tulee tätä matkustamista sitten melko "turhaan". Toisaalta näkeehän taas uusia paikkoja, kisakeskuksena toimiva Pukinmäen urheilukenttä oli minulle kuitenkin uusi tuttavuus, sillä en ole tähän kyseiseen tapahtumaan aiemmin osallistunutkaan. Hurautinkin paikalle ajoissa reilusti yli tuntia ennen lähtöaikaa, että ehdin rauhassa hakea numeron ja toisaalta hyvät lämmittelyt ovat myös melko tärkeitä kun näin lyhyestä kisasta on kyse. Tapahtuma vaikutti äkkiseltään sympaattisen kotikutoiselta moneen muuhun verrattuna, mutta järjestelyissä ei sinänsä ollut moittimista. Talkooväkeä oli melko runsaasti hommissa ja reitin merkkauksessa olikin selvästi panostettu enemmän opastaviin ihmisiin kuin varsinaiseen merkkaamiseen. Myöskään ihan marginaalisen kokoisesta tapahtumasta ei ole kyse, käsittääkseni juoksijoita oli kaikkinensa noin 400-500.

Maratoonarit saivat lähteä liikkeelle ensimmäisenä tasan kello kahdeltatoista (mitä en itse edes tosin huomannut lämmittelyitteni tiimoilta), jonka jälkeen oli pari lasten lähtöä ennen kuin kympin juoksijat päästettäisiin irti 12.20. Sää oli koko viikon ollut melko lämpimän keväinen ja aurinkoinen, mutta nyt taisi olla melko hyvä juoksukeli, sillä asteet olivat selkeästi alle 10 ja ilma kostean harmaa, pieni sateen uhkakin riippui yllä. Kisavarustukseksi valikoitui ilman sen kummempia seremonioita shortsit, pitkähihainen ohut paita ja ohuet hanskat. Niin sekä tietenkin lippis, kuten minulla on päässäni lähes aina (ellei ole pipo). Näillä mentiin lähtöviivalle ja päästiin starttipistoolin komennolla matkaan. Ensimmäiset kilometrit olivat hiukan ehkä tahdin ja ryhmien hakua kunnes meno tasaantui ja päädyin hetkellisesti juoksemaan itsekseni. Häntäpään maratoonareita alkoi tulla vauhdilla vastaan selät edellä jo muutaman kilometrin jälkeen, mutta hyvin reitille mahtui. Kymppi juostiin yhtenä kierroksena, lähinnä alueen pyöräteitä ja pienempiä katuja pitkin, paikoitellen oli myös hiekkatiepätkiä jonkin verran. Pieni sateentihkukin alkoi jossain vaiheessa, mutta siitä ei nyt juuri haittaa kyllä ollut.

Noin puolivälin tienoilla alkoi minulla meno tuntua hieman tahmeammalta (kuten usein), mutta sain onneksi siihen apua kun takaa minut ohitti juoksija jonka peesiin iskin kiinni, tahti oli sen verran lähellä omaani ja ohituskin oli kestänyt suhteellisen pitkään. Peesailinkin seuraavan muutaman kilometrin melko tiiviisti ja yritin laskeskella oltaisiinko oman ennätyksen tahdissa. En ole kympin kisoja kovinkaan montaa juossut joten ennätystä ei ole varsinaisesti koeteltu kovinkaan paljon, paras tulos ennen tätä oli viime kesältä. Noin kahdeksan kilometrin kohdalla vaistosin että vetojuhtani alkaa hiukan hyytyä ja otin vetovastuun saaden jopa hieman eroa aikaan. Tästä eteenpäin en ollut juurikaan perillä oliko takanani milläkin hetkellä hän vai joku muu, sillä muitakin siellä oli ja ohitettavia alkoi olla melko paljon kun myös viittä kilometriä juoksevia oli nyt samalla reitillä lähestymässä maalia (he olivat lähteneet jonkin verran meidän jälkeemme liikkeelle). Yritin vain pitää parasta mahdollista vauhtia yllä ja toivoa ettei takaa tultaisi kovempaa. Maali oli Pukinmäen kentän juoksuradalla niin että siinä juostiin vielä melkein täysi ratakierros ja maaliviiva oli, no maaliviivan kohdalla. Tiesin tässä kohtaa että oma ennätys tulee helposti ja pingoin menemään sen minkä pystyin. Vielä viimeisillä kymmenillä metreillä löysin yhden vaihteen lisää kun tajusin että joku yrittää ohi, ja eikös se ollut tämä aiempi veturini tietenkin. Sain pidettyä hänet takana ja pysäytin kellon maalissa kohtaan 38:26, mikä oli tosiaan oma ennätys melkein minuutin marginaalilla. Kiitin kilpakumppania vetoavusta, se oli nimittäin tullut oikeaan kohtaan omalta kannaltani ja painelin hörppäämään mehua maalihuollosta.

Pian sen jälkeen oli syytä käydä hakemassa autosta takki päälle ja lähteä tekemään pientä verryttelyä. Olen ottanut sen tavaksi näiden lyhyempien kisojen jälkeen aina kuin suinkin mahdollista, vähentää kokemukseni mukaan syntyviä jumeja huomattavasti. Noin 15 minuuttia kävin nytkin hölkkäilemässä ja samalla kannustelemassa maalia lähestyviä juoksijoita. Sitten olikin aika vaihtaa kuivat vaatteet päälle ja suunnata auton nokka kohti kotia. Kisasta jäi hyvä maku ja olen tuloksellisesti aivan tyytyväinen, sain siitä sen tiedon että oikealla tiellä ollaan kohti kesää. Monesti talven jälkeen on sellainen olo ettei tässä mikään mihinkään kulje ja epäusko hiipii takaraivoon, varsinkin kun vielä harjoittelee sekä pyöräilyä että juoksua samaan aikaan niin oma fiilis on lähinnä se ettei panosta mihinkään kunnolla. Ensi viikolla onkin sitten vuorossa polkujuoksua, kun perjantai-iltana kipaistaan Helsinki Night Trail otsalamppujen valossa, siitä sitten myöhemmin lisää.