Ironman 70.3 Lahti 29.6.2024 - itse kisa

 No niin, sitten päästäänkin itse kisapäivän kimppuun, kuten todettua (lue edellinen teksti jos et vielä ehtinyt), jälleen kerran huonosti nukutun yön jälkeen. Jos kisa olisi ollut jossain muualla kuin kotikaupungissa tai jos olisin ollut lähdössä siihen ensimmäistä kertaa olen melko varma että läpikäymämme härdellin jälkeen olisin joko jättänyt homman kokonaan väliin tai sitten sekoillut jollain älyttömällä tavalla esim varusteiden kanssa (mitä triathlonkisaan tarvitaan melkoinen läjä) niin että homma olisi mennyt aivan reisille. Nyt kuitenkin ajattelin että kisaaminen tuo varmaankin vain hyvän mahdollisuuden tuulettaa päätä hieman ja keskittyä hetken johonkin aivan muuhun, ja kun osallistuminen olisi tähän tapahtumaan jo kolmas kerta ja neljäs tälle matkalle niin sellainen varovainen rutinoituminen helpotti tavaravuoren kasaamista kisareppuun. Koska minulla ei ollut mahdollisuutta käydä hoitamassa rekisteröitymistä jo perjantaina (syystä jota en nyt enää kirjoitushetkellä muista), oli lauantaiaamuna sännättävä lähes ensimmäisenä kisakeskukselle tekemään sitä, sillä mahdollisuus siihen oli vain lyhyen aikaa enää auki. Jollei oma autoni olisi ollut Espoolaisella romupihalla, olisin vienyt samalla pyörän ja muut tavarat vaihtoalueelle, jolloin olisin voinut iltapäivällä saapua vasta hieman lähempänä starttia paikalle, mutta vaimon autoon pyörän mahduttaminen olisi ollut turhan haastavaa.

Rekisteröitymisen jälkeen palasin kotiin pakkailemaan loppuja tavaroita, syömään lounasta ja arpomaan sitä millä kulkisin kisapaikalle. Muuten aiheessa ei olisi ollut mitään arpomista vaan olisi suoraan polkenut sinne kun matkakaan ei ole kovin pitkä, mutta aamupäivällä satoi vettä ihan kunnolla ja halusin välttää kisapyörän sotkemista märällä asfaltilla jos se vain suinkin olisi mahdollista, kun itse kisan ajaksi oli luvattu kuitenkin (onneksi) kuivaa keliä. Niinpä päädyin pummimaan kyydin äidiltäni ja hänen mieheltään, he kun olivat menossa juottopisteelle talkoolaisiksi muutenkin ja aikataulukin osui suhteellisen hyvin yhteen ja he saivat samalla tekosyyn käydä moikaamassa potilastamme nopeasti. Vaikka keli oli kuiva, se oli todella tuulinen. Tätä kisaa ei näköjään koskaan pääse kisaamaan sellaisessa tavallisessa kesäpäivän säässä: ensimmäisellä kerrallani oli hirmuinen helle, toisella kerralla oli lähes koko kisan mittainen kaatosade ja kylmää ja nyt sitten kova tuuli. Jos noista saisi valita niin ottaisin helteen aivan koska vaan, mutta minultapa ei asiaa kysytä. Pyörä piti olla telineessä tarkastettuna klo 14 menessä ja lähdöt alkaisivat vasta kolmen jälkeen, joten aikaa jäi hyvin istuskella Sibeliustalon lattialla aikaa tappamassa. Kello juoksi kuitenkin sen verran rivakkaan ettei ihan pitkästymään päässyt ja oli aika alkaa kiskoa märkäpukua ylle, minkä jälkeen vein ylimääräiset varusteet narikkaan ja suuntasin lähtöpaikkaa kohti. Tällä kertaa ajattelin olla kärkipään lähtijöiden joukossa, aivan sama vaikka tulisin ohitelluksi sitten sitäkin enemmän ja olinkin jonon kärkipäässä kun väkeä alettiin jakaa lähtökarsinoihin. Lähtöä odotellessa kuuluttajakin muistutti maltista, etenkin alussa, sillä aallokko oli oikeasti melko voimakas, mutta minäpoika sen en mokomalle paljoa korvaa lotkauttanut, olihan sitä mukamas ennenkin uitu vaikeissa keleissä (joo kyllä joskus, muttei kovin usein ja viime kerrastakin jo melkotavalla aikaa).

Lähdön aika koitti ja olin varmaankin noin 50 ensimmäisen vedessäolijan joukossa. Näissä kisoissahan on siis "rolling start" eli jokaisen henkilökohtainen kisakello lähtee tikittämään vasta kun ylittää lähtöviivan ja väkeä päästetään veteen 4-5 kerrallaan lyhyin välein. Näin ollen myöhemmin kisassa ei voi käytännössä yhtään tietää onko joku kanssakilpailija todellisuudessa edelläsi vai takanasi tuloksissa, kun lähtöajassa saattaa olla 10-15 minuutin ero. Uinnissa minulle kävi heti alussa sama amatöörimoka kuin viime vuonnakin: lähdin aivan liian kovaa ja tällä kertaa kova aallokko vain pahensi tilannetta huomattavasti. En saanut hengitetyksi tarpeeksi ja pian happivelka ja sen tuoma inhottava paniikinomainen tunne valtasi minut ja pilasi uintisuorituksen. Yritin rauhoittaa menoa silti jatkaen etenemistä, mutta tilanne oli jo niin paha että ei auttanut hidastaminen, eikä auttaneet pienet, muutaman potkun mittaiset rintauintipätkät, en vain saanut happitilannetta tasaantumaan ja melko pian minun oli pakko ottaa koko homma hetkeksi seis ja vain kellua hetki selälläni hengittelemässä. Tässä kohtaa joku ohittajistakin kysäisi olenko kunnossa ja tietenkin vastasin kaiken olevan hyvin. Se ei sinänsä ollut totta, mutta mitään sellaista hätää minulla ei ollut että olisin turvaveneiden apua tarvinnut. Kirosin itsekseni ja arvelin tavoitteen viiden tunnin alituksesta karkaavan heti alkumetreillä tavoittamattomiin, mutta keskeytys ei tietenkään ollut mikään vaihtoehto vaikka tajusinkin loppu-uinnin olevan haastava. Hetken hengiteltyäni lähdin etenemään rauhallista rintauintia pyrkien koko ajan varmistamaan riittävän hengityksen, ja voi pojat että se tuntui hitaalta ja toivottomalta etenemiseltä! Toisaalta se oli etenemistä kuitenkin ja jonkun ajan päästä olin valmis vaihtamaan taas rauhalliseen krooliin. Pyrin varmistamaan hapensaannin sillä että en vahingossakaan yrittänyt hengittää tuulta (ja samalla aallokkoa) vasten, mutta tahti oli pakko pitää melko rauhallisena. Sain onneksi rytmistä kiinni ja totesin että uinnista nyt tulee huono aika, voi voi, yritetään paikata sitten loppukisan aikana ja katsotaan mitä sieltä tulee. Uinnin loppua kohden pystyin tulemaan jo lähes (huom lähes) normaalia tahtia hetken matkaa. Kello näytti rantaan kavutessa aikaa 42:35 mikä on noin 6 - 9 minuuttia heikommin kuin vastaavalla matkalla aiemmilla kerroilla eli sinällään huonosta tilanteesta lähdettiin kisaa jatkamaan, etenkin kun uinti on aina ollut minulle vahva osuus.

Ensimmäinen vaihto sujui ilman kummempia kommelluksia pääsin pyörän kanssa liikkeelle. Mieliala ei kuitenkaan kohonnut sillä tuo sama tuuli joka oli haitannut uintia oli pyöräreitin alkupuolella sivuvastainen joten meno jatkui tahmean tuntuisena, ja aloin jo luovuttaa kokonaan viiden tunnin tavoitteestani noin henkisesti. Toki itse suoritusta jatkoin edelleen sillä tehotasolla kuin olisin muutenkin tehnyt. Seuraava haaste tuli vastaan ensimmäisen huollon kohdalla: olin suunnitellut nestetankkauksen niin että minulla oli vain yksi oma pullo joka oli edessä lisätankojen välissä oleva pillimalli ja satulan takana olevaan telineeseen ottaisin ensimmäisestä huollosta järjestäjien pullon ja sitten vaihtaisin sitä täyteen seuraavilla pisteillä tarpeen mukaan. Kun aloin laittaa pulloa taakseni telineeseen totesin että teline meinaa lähteä karkuun, sen kiristysruuvi olikin löysällä ja se ei onneksi pudonnut, mutta heilui paikallaan sen verran holtittomasti että sitä ei käytännössä voinut käyttää. Niinpä loin strategian uusiksi vauhdissa: joisin omasta pullostani alkumatkassa että siihen tulisi tilaa, jonka jälkeen jossain sopivassa maastonkohdassa ottaisin takaa sinne laittamani pullon, joisin siitä kerralla lyhyessä ajassa melko paljon ja sitten täyttäisin omaa pulloani vielä sen verran mitä pystyisin ennen kuin hylkäisin tämän pullon, uudestaan en uskaltanut alkaa sitä telineeseen sullomaan sillä pelkäsin että koko teline irtoaisi ja sen mukana olevat renkaanvaihtovälineet jäisivät tien poskeen. Tässä kohtaa on pakko tunnustaa sellainen pieni sääntörike että tuota pullon tyhjäys/hylkäys operaatiota ei voinut järkevästi ajoillaa huoltopisteen yhteyteen, joten pullo "vahingossa" putosi minulta tien varteen.

Toisen huollon jälkeen reitti kääntyi Järvelästä takaisin Lahtea kohti ja samalla tuulikin alkoi olla samalla enemmän sivumyötäinen ja meno helpottui senkin takia. Olin onneksi sen verran hyvässä iskussa että vastatuuliosuus ei ollut minua pahemmin hyydyttänyt vaan pyörä kulki olosuhteisiin nähden ihan kiitettävästi ja aloinkin jälkimmäisellä puoliskolla tehdä laskutoimituksia joiden tulos oli se että viiden tunnin maaginen raja olisi ehkä juuri ja juuri vielä tavoitettavissa jos kaikki menisi oikein nappiin loppuun asti. Kolmannelle (ja viimeiselle) huoltopisteelle saapuessa minut ohitti juuri ennen sitä joku nainen joka sitten alkoi heti hidastella ja säätää edessäni niin että meinasin hieman turhautua, kun olisin halunnut vain napata huollosta pullon, juoda siitä reilusti ja jättää sen sitten pois ennen roskaamisalueen loppua, nyt jouduin hidastamaan paljon enemmän kuin olin tarkoittanut. Viimeisellä noin kahdellakymmenellä kilometrilla minulta alkoikin sitten omasta pullosta juotava loppua, hieman sitä olisi saanut olla enemmän että nesteytys olisi mennyt optimaalisesti, mutta juuri pärjäsin näinkin, juominen on vaan paljon helpompaa pyöräillessä kuin juostessa. Samoin viimeistä pätkää väritti tietynlainen kissa-hiiri leikki tämän saman naisen kanssa joka oli huoltoani häirinnyt, jossa hän ohitti minut useita kertoja tasaisillä pätkillä ja minä hänet puolestaan aina ylämäen tullen, minä kun en ole oppinut niihin oikein himmaamaan vaikka yleensä triathlonissa parempi lopputulos saadaan käyttämällä paukut tasamaalla ja ylämäet keventäen. Vielä muutaman viimeisen kilometrin aikana hän meinasi kertaalleen tulla ohi, mutta edelleen huollon häirinnästä ärsyyntyneenä painoin kaasua sen verran että en päästänyt ohi asti, vaikka toki järkevämpi kaveri olisi tässä kohtaa jo verrytellyt lähinnä jalkojaan kohti juoksuosuutta. Taisin myöhemmin kuulutuksista bongata että hän oli oman ikäsarjansa kärkisijoilla. Vaikeista tuulioloista huolimatta ajoin nopeimman osuusajan (2:39:37) kuin yhdessäkään puolimatkan triathlonissa tätä ennen, jopa viime vuonna Turussa meni melkein minuutin kauemmin ja se on sentään paljon tasaisempi reitti!

Toinenkin vaihto sujui ilman draamaa ja pääsin juoksemaan kolmena kierroksena juostavaa puolimaratonia, samalla koko ajan laskeskellen kuinka kovaa olisi juostava että ehtisin siihen asettamaani tavoitteeseen ja pidin sitä pitkään mahdollisena, mutta haastavana. Alku olisi kuitenkin otettava rauhallisesti että jalat pääsisivät juoksun rytmiin, muuten voisi tulla ongelmia. Äitini oli miehensä kanssa juottamassa kierroksen toiseksi viimeisellä pisteellä, tosin hetkittäin sitä olisi toivonut että olisivat keskittyneet enemmän juottamiseen kuin minun kuvaamiseeni (tai sen yritykseen). Tuossa kuitenkin onnistunein otos niistä: 

Hiljalleen juoksun edetessä alkoi näyttää siltä että tavoitteeseen vaadittavaan keskivauhtiin en tule yltämään, vaikka koko ajan yritin pitää toivoa yllä ja uskoa loppukirin riittävyyteen. Vaikka päivä ei ollut sinänsä pahasti helteinen sai itseään olla kastelemassa sekä ulkoa että sisältä aivan jatkuvasti sen minkä pystyi ja nestehukka oli selkeästi olemassa, osittain kiitos huonosti pyörään kiinnitetyn pullotelineen, onneksi kilometritkin kävivät vähiin. Viimeisen kierroksen pari viimeistä huoltopistettä jätin kokonaan väliin kun yritin kiristää vauhtia riittävästi, ja toki sainkin vielä ihan kelpo kirin aikaan, mutta pari kilometria ennen maalia aloin viimeistään tajuamaan että en tule ehtimään. Juoksin silti sen mitä kykenin, oli myös kiva huomata muutamia tuttuja kannustamassa reitin varrella (oma perhe ei sattuneesta syystä lähtenyt paikalle raahautumaan, niin mukavaa kuin se minulle olisi ollutkin). Näissä kisoissa on aina mahtava tunnelma kun porukkaa on reitin varrella kannustamassa ihan eritavalla kuin missään missä olen kisannut, tulee hieman sellainen suuren urheilujuhlan fiilis aivan eritavalla. Pääsin viimein kääntämään loppusuoralle ja punaiselle matolle, jossa otin ilon irti: pitkä sarja ylävitosia ja vielä kunnon viimeinen kiihdytys viivalle ja kello pysähtyi aikaan 5:02:27 josta juoksun osuus 1:34:53 mikä on viime vuotista Turun kisaa lukuunottamatta (jossa reitti oli uskoakseni hieman vajaamittainen) paras juoksuosuuteni myöskin näissä karkeloissa. Joten uintia lukuunottamatta saatoin olla oikein tyytyväinen suoritukseeni, edes suunnilleen normaalilla uintisuorituksella tuo tavoitekin olisi tullut saavutettua helposti. Turha jossitella sinänsä, mutta koska tämän hetkisen pitkän tähtäimen suunnitelmani mukaan tämä oli luultavasti viimein puolimatkani, olisi tuo ollut kiva saavuttaa. Toki olen Turussa helpommalla reitillä jo viisi tuntia alittanut, että sinänsä mistään haamurajasta ei ole kysymys. Tämän kirjoitushetkellä lokakuussa on jo virallisestikin tiedossa että tätä Lahden kisaa ei enää järjestetä, joten tälle reitille se jäi nyt pysyvästi alittumatta ainakin.

Maaliinpääsyn jälkeen oli vuorossa normaalit kuviot: runsaasti nestettä, kuivat vaatteet ylle ja syömään järjestäjän tarjoamaan ateriaa, jonka jälkeen keräämään varusteita vaihtoalueelta, reppu selkään ja pyörällä kohti kotia. Vaimo oli kotona saanut lapset nukkumaan ja nopeat kuulumiset vaihdettuamme hän lähti puolestaan erään ystävänsä syntymäpäiväjuhlia viettämään vielä loppuillaksi ja minä jäin hieman laskemaan kierroksia ennen nukkumaanmenoa. Tosin kierroksia saatiin vielä hieman nostettuakin, sillä kahden talon päässä kadullamme oli menossa sangen meluisat häät, joihin pienen pihojen yli huutelun jälkeen päädyin soittamaan vielä poliisitkin paikalle, tosin vaikutus oli sangen minimaalinen ja mökä kesti pikkutunneille saakka siitä huolimatta.

Nyt oli sitten vuoden kilpailullinen päätavoite takana, aivan suunnitelman mukaanhan se ei mennyt, mutta omaan kuntooni olin kyllä sinänsä tyytyväinen. Loppukesän ja syksyn suunnitelmiin kuului lähinnä ajaa mahdollisimman paljon pyörää ja muutamia brevettejä ja alkaa sitä kautta valmistautua hiljalleen kohti seuraavaa tavoitetta, nimittäin seuraavan vuoden elokuulle olin ajatellut kokeilla täysimatkan triathlonia! Tuossa kohtaa en ollut vielä päättänyt mihin kisaan lähtisin, järkevät vaihtoehdot olisivat käytännössä Tallinna, Kalmar tai Kööpenhamina, kaikki nuo ovat suhteellisen lähellä ja ajankohdaltaan elokuun lopulla. Näistä suunnitelmista, breveteistä ja muista enemmän seuraavassa tekstissä.