Loppukesän riennot, pari DNS:ää ja yksi DNF

Helsinki Marathon

Loppukesään meinasi muodostua pienoinen putki kuin sattumankaupalla, kun huomasin että minullahan on elo-syyskuun taitteessa kolmena viikonloppuna putkeen urheilumenoa. Ensimmäisenä piti olla 24.8 Helsinki Marathon johon en vielä neljä viikkoa ennen lähtöä tiennyt olevani menossa. Siskoni oli ilmoittautunut kyseiseen tapahtumaan jo edellisvuonna ikäänkuin haasteena itselleen (hänellä ei ole kovin kummoista juoksutaustaa), mutta oli jo joutunut siirtämään osallistumista vuodella. Heinäkuun lopulla tulin kysäisseeksi miten juoksut ovat kulkeneet ja hän kertoi erinäisistä aiheeseen liittyvistä ongelmista ja vaivoista ja totesi ettei ole menossa lähtöviivalle missään tapauksessa. Ja sitten hän samalla heitti puoliksi vitsillä kysymyksen haluaisinko minä mennä? Osallistumisoikeutta hän ei enää voisi siirtää toista kertaa eteenpäin ja uhkana oli että se jäisi täysin käyttämättä, mutta nimellistä maksua vastaan sen voisi siirtää toiselle nimelle. Alkuun emmin asiaa varmaan noin viikon päivät, toisaalta hieman houkutteli käydä mittaamassa oma kunto jonka tiesin suhteellisen hyväksi, toisaalta mietitytti kun en ollut tehnyt mitään tähän valmistavaa harjoittelua. En ollut aiemmin juossut kuin yhden katumaratonin (poluilla toki useampia) joten siltäkin kantilta kokemus houkutti, mutta samalla mietin sitä kuinka raskas suoritus se oli käydä vain huvinpäiten juoksemassa, itseni tuntien en sitä läpihölkkäämään menisi, eikä siinä kyllä mitään järkeäkään olisi. Yksi asia oli suhteellisen varma: oma ennätys kyllä syntyisi takuulla jos viivalle menisin, sillä ainoasta marasta oli jo neljä vuotta aikaa ja juoksukunto oli ottanut melko isoja hyppäyksiä sittemmin. Noin viikon pohtimisen jälkeen päädyin maksamaan tuon nimellisen (oli 5 vai 10€?) summan ja laittamaan nimen listalle. En ollut tainnut juosta heinäkuun aikana kuin ihan pari kertaa ja muutenkin olin pitänyt harjoittelusta jonkinmoista taukoa edellisessä tekstissä käsitellyn triathlonkisan jälkeen, olin lähinnä ajellut pyörällä sen mitä oli huvittanut. Kun päätöksestä itse juoksuun oli aikaa vain noin kolme viikkoa ajattelin etten yritä mitään radikaalia, juoksen peruslenkkiä pikkuisen enemmän kuin edellisinä viikkoina muuten ja sitten teen viikonloppuina yhteensä kaksi hieman pidempää ja kisavauhtia kutkuttelevampaa harjoitusta.

Jotenkin nuo viikot onnistuivat olemaan kauhean kiireisiä, eikä motivaatiokaan ollut erityisen korkea. Ensimmäinen noista avainharjoituksistani meni aivan pieleen kun energiat loppuivat kesken jo aivan liian aikaisin, olin vissiin syönyt turhan kevyesti. Tämä ei myöskään lisännyt juoksuintoani tippaakaan, onneksi toinen meni jo vähän paremmin. Koko ajan huomasin kysyväni itseltäni miksi olin mennyt tarttumaan tähänkin juttuun, olisi paljon kivempi tehdä maratooni kunnon projektina jossa olisi aikaa valmistautua hyvin. Myös logistiikan hankaluus alkoi realisoitua, sillä kesäkuisen onnettomuuden jälkeen teimme radikaalin ratkaisun ja siirryimme kahden auton taloudesta sellaiseksi jolla on vain yksi. Tähänkin asti minun autollani on ollut arkena melko pieni käyttöaste ja olimme miettineet asiaa muutenkin, mutta auton myyminen olisi tuntunut turhan radikaalilta ja asia ratkesi tällä tavalla itsestään. Nyt kuitenkin joudumme aina miettimään kumpi tarvitsee autoa enemmän silloin kun päällekkäisiä menoja osuu. Juoksu olisi aikaisin lauantaiaamuna Helsingissä ja junalla joutuisin lähtemään todella aikaisin ollakseni ajoissa paikalla ja minulle tulisi siellä odottelua reilusti ennen lähtöä. Toisaalta myös kisan jälkeen minun olisi syytä päästä suhteellisen nopeasti kotiin sillä vaimolla olisi illalla keikka ja minun täytyisi ottaa vastuu lapsista iltapäivällä aikaisin. Kuitenkin kotona olisi autolle tarvetta myös kisan aikanakin, joten asia ei muodostunut helpoksi. En enää muista oliko jompikumpi lapsista vielä kipeäkin tuossa kohtaa, mutta jokatapauksessa kaikki tämä hankaluus yhdistettynä alhaiseen motivaatioon johti siihen että olin jo hyvissä ajoin kisaviikolla käytännössä päättänyt etten lähde, vaikken sitä itselleni ihan vielä ääneen myöntänytkään. Lopulta homma meni niin että perjantai-iltana kun vaimon kanssa puhuimme viikonlopun kuvioita läpi naureskelin vaan että olisi huomenna yksi maratonkin vielä juostavana, vaikka kummallekin oli jo ollut ihan selvää etten reissuun lähtisi. Tästä muodostui ensimmäinen kisa jonka jätin väliin muun kuin oman sairastumisen takia.

Aja yö ulkona B300

Viikkoa myöhemmin olikin vuorossa sitten minulle todella tärkeä tapahtuma: ensimmäinen itse järjestämäni brevetti! Olin miettinyt moisen järjestämistä jo pitkään ja viimein tämän vuoden keväällä sain aikaiseksi pistää homman pyörimään eteenpäin. Minulla oli jo nimi ja teemakin ideoituna jotka samalla määräsivät ajankohdan. Elokuun viimeisenä lauantaina vietetään Suomen luonnon päivää ja Suomen Latu järjestää silloin perinteistä Nuku yö ulkona -kampanjaa, jolle olin visioinut varjotapahtumaksi pitkää pyöräilyä. Valoisien kesäöiden jälkeen elokuun lopulla alkaisi olla jo sen verran pimeää että kivaa olisi väistämättä (minulla on joku kumma fiksaatio pimeässä läpi yön pyöräilyyn). Matkaksi muotoutui 300km ihan siksi että 200 kilometrisiä järjestetään jo sen verran paljon että vaihtelu virkistäisi, ja toisaalta sen matkan polkemiseen menisi nopeimmiltakin sen verran kauan että siihen saisi suunnilleen koko yön kulumaan kun lähdön laittaisi alkuiltaan. Niinpä olin rakennellut pitkään ja hartaasti reittiä joka kiertäisi kolmen lähiseudun 24h huoltoaseman kautta: Jari-Pekka Hartola, ABC Kuortti ja ABC Utti ja palaisi sitten Lahteen. Lähtö olisi rautatieaseman edestä, sillä kuten (oikein) arvelin, suurin osa osallistujista tuli pääkaupunkiseudulta. Laitoin ilmoittautumisen auki jo suhteellisen aikaisin kesäkuussa. Heti alkuun tulikin muutama nimi listaan, sitten oli pitkään hiljaista kunnes viimeisinä viikkoina nimiä alkoi putkahdella tasaiseen tahtiin ja lopulta ilmoittautuneita taisi olla noin 25 minä itse tietysti mukaanlukien. Toki muutama peruutuskin tuli ja muutama ei vain ilmestynyt koskaan paikalle, mutta lopulta päästiin siihen tilanteeseen että meitä oli rautatieasemalla 20 pyörää ja kuskia valmiina ajoon. Tai oikeastaan 19, sillä yksi oli ilmoittanut tulevansa hieman myöhässä ja minä jäin häntä vielä odottamaan kun muut lähtivät matkaan tasan klo 18. Noin vartin yli viimeinenkin oli paikalla ja annoin hänelle vielä kortin ja täyttöohjeet, jätin niitä täyttelemään ja lähdin ajamaan.

Kuskeja lähtövalmiina

Reitti kulki Lahdesta ensimmäiseksi Vääksyyn ja jo reilusti ennen Vääksyä ohitin ensimmäisen lähtijöistä, joka oli jäänyt vaihtamaan puhjennutta rengasta. Hieman ennen Vääksyä alkoi pikkuisen sataa ja arvoin hetken josko pysähtyisin laittamaan lisävaatetta päälle kastumisen välttämiseksi. En kuitenkaan niin tehnyt ja kohta satoi jo sen verran rajusti että totesin kastuvani ainakin hieman jokatapauksessa. Koska juuri sillä hetkellä ei ollut edes sopivaa bussipysäkkiä tai muuta katosta tarjolla päätin luottaa siihen että kuuro olisi lyhyt (kuten olikin) vaikka se minua kyllä ehti hieman kastella. Juuri Vääksyyn saapuessa ja sateen samalla loppuessa ohitin ensin yhden pariskunnan ja sitten kolmen ajajan ryhmän jotka olivat jääneet bussipysäkeille joko pitämään sadetta tai vaihtamaan sadevaatteita ylleen. Samalla tämä myöhässä paikalle saapunut kuskikin tavoitti minut, ajoi pienen hetken rinnalla vaihtaen muutamia sanoja ja meni menojaan. Ja juuri kun tuo kaveri oli saanut hieman etäisyyttä ajoin tien poikki olevan routarailon yli, railo oli sen verran pieni etten sitä väistellyt tai hiljentänyt tai tehnyt muitakaan erikoistoimenpiteitä, mutta sen yli ajaessani kuului selkeä napsahdus ja pyörän ajokäytös muuttui välittömästi. Pysähdyin heti tutkimaan tilannetta ja ensimmäinen ajatukseni ennen kuin olin edes saanut pyörää seis oli että rengas puhkesi, mutta nopeasti näin että siitä ei ollut kyse vaan takavanteestani oli napsahtanut pinna poikki ja kiekko kulki aivan venkuralla. Jouduin heti toteamaan että reissu olisi siinä, minulla ei ollut varapinnoja mukana, enkä tiedä olisinko osannut sitä vaihtaa vaikka olisikin ollut. Hetken vielä kuitenkin pyörittelin mielessäni varastoni sisältöä ja mietin olisiko siellä ajovalmiina sopivaa kiekkoa jonka voisin pyytää vain vaimoa tai taksia tuomaan minulle. Koko pyöränkin vaihtaminen olisi tietysti yksi ratkaisu, mutta hylkäsin molemmat vaihtoehdot liian hankalina muille ihmisille. Niinpä soitin vaimolle, kerroin tilanteesta ja kysyin haluavatko he tehdä lasten kanssa vielä pienen iltaisen autoretken vai otanko taksikyydin kotiin ja hän ilmoitti heti heidän tulevan, mutta pieni hetki siinä menisi. Niinpä talutin vieressä olevan S-Marketin pihaan, jossa odottelin kyytiä varaamiani eväitä mutustellen ja kaupasta hakemaani olutta harmitukseen juoden. Reissun pituudeksi muodostui näinollen vain 27 kilometriä ja harmitus oli suuri. Hieman autossa vielä mietin josko siirtäisin kotona tavarat toiseen pyörään ja aloittaisin reissun alusta, mutta reissun katkeamisesta kulunut aika, juotu olut ja järki voittivat ja jäin kotiin saunomaan. Tästä tuli myös ensimmäinen tapahtumani minkä olen jättänyt kesken sen kerran aloitettuani, no kokemus tämäkin.

Vaimoni oli aamulla lähdössä töihin ja lapsille oli sovittu hoitokuviot isovanhempien luona, joten päätimme illalla ettemme peruisi näitä kuvioita vaan lähtisin aamulla pyöräilemään pientä lohtulenkkiä itsekseni. Kotikutoiseen tyyliin brevetin päätteeksi osallistujien oli tarkoitus pudottaa täytetyt kortit meidän postilaatikkoomme, ja hämmästyin suuresti kun lähdin lenkille hieman ennen aamuyhdeksää että laatikossa ei ollut vielä yhtäkään korttia. Poljin lenkin aluksi siihen suuntaan mistä osallistujien pitäisi tulla ja kauaa ei mennytkään kun törmäsin kahteen ensimmäisenä ajavaan, jotka hekin hämmästyivät kuullessaan olevansa ensimmäisiä, kuulemma Uttiin oli porukka jäänyt pitämään melko pitkää taukoa. Reittiä he kehuivat kovasti ja vaikuttivat melko väsyneiltä, joten päästin heidät päättämään ajonsa. Toinen heistä oli Sampsa joka järjestää myös Lahdessa Evon kierto -nimistä brevettiä jonka olen pari kertaa ajanut, niistäkin löytyy jutut tästä blogista. Pian kaksikon jälkeen tuli myös pieni ryhmä muita ajajia vastaan, joiden kanssa morjestelimme vain vauhdissa, tämän jälkeen käännyin omille reiteilleni, joten muita en nähnytkään enää.

Myöhemmin kotiin palattuani kortteja oli kertynyt postilaatikkoon vino pino. Itseni lisäksi ainoastaan tämä Vääksyssä ohittamani pariskunta ei suoriutunut reitistä aikarajassa, he laittoivatkin tekstiviestiä jossain välissä aamupäivää etteivät edes yritä ehtiä ajoissa ja ajavat suoraan autollensa. Vaikka omalta osalta ajo ei mennyt putkeen, oli brevetin järjestäminen oikein mukava kokemus ja olenkin jo ilmoittanut kalenteriin järjestäväni myös ensi syksynä myös 300 kilometrisen, tällä kertaa tosin noin kuukautta myöhemmin, katsotaan mitä siihen keksitään reitiksi ja aiheeksi. Jos asia kiinnostaa niin kannattaa seurata randonneurs.fi -sivustoa, lisätiedot tulevat aikanaan sinne. Kuten arvasinkin oli valtaosa ajajista aivan muualta kuin Lahdesta, pääosin pk-seudulta, yksi taisi olla Turusta asti. Se mikä minut yllätti iloisesti oli ensikertalaisten suuri määrä ja kausimaksujakin sain tilittää eteenpäin jopa yhdeksän kappaletta. Suomeksi sanottuna tuo tarkoittaa että nuo yhdeksän eivät ole ainakaan tällä kaudella ajaneet vielä yhtään brevettiä ja tosiaan moni näistä sanoi ettei ole sitä tehnyt aiemmillakaan kausilla. Mukavaa kun porukka uskaltaa lähteä kokeilemaan näinkin rohkeasti, varmaankin tämä ajankohta on suotuinen kun kesä on alla mahdollisine pitkine lenkkeineen, pääkaupunkiseudun brevettitarjonnasta valtaosa on meinaan jo keväällä ja lyhyemmät jo melko aikaisinkin. Aja yö ulkona saa varmasti jatkoa myös tulevina vuosina, mutta tosiaan ensi vuonna eri ajankohta niin voisin keksiä jotain muuta, elokuun loppupuoli kun on omassa kalenterissani ensi vuonna varattu triathlonille..

Tuopin jäljet B200

Viikkoa oman brevettini jälkeen seuraavana viikonloppuna oli tarkoitus mennä ajamaan vielä pääkaupunkiseudun "kauden päätöstä" eli 200 km brevettiä Helsingistä Liesjärvelle ja takaisin. Tämä on tullut ajettua useana vuonna, viime vuotisesta kirjoitus tässäkin blogissa. Jälleen kerran haasteita oli ilmassa vino pino jotka uhkasivat osallistumistani. Ensimmäinen (ja helpoimmin taklattava) oli edellisviikonloppuna katkennut pinna, joka tuli kyllä kuntoon viikon mittaan, ja varastosta olisi löytynyt vaihtoehtoista kalustoa millä lähteä jos ei olisi tullut. Seuraavana oli taas yleinen perhe-elämän logistiikka, kun tosiaan sitä toista autoa ei enää ollut ja vaimolla oli kosolti työkiireitä, hänen kun täytyi ensin olla opettamassa alkuiltapäivään asti ja sitten lähteä illaksi keikalle. Minun puolestani pitäisi lähteä Helsinkiin jo yhden jälkeen jos menisin junalla, jos taas saisin auton niin n puoli kaksikin riittäisi. Koska suunnitelman onnistuessa molemmat olisivat pois myöhään iltaan saakka äitini oli luvannut ottaa molemmat lapset yökylään luokseen, mikä olisi ensimmäinen kerta sitäkin sorttia (pienempi ei ole ollut kertaakaan yökylässä siellä tai muuallakaan), mutta tätäkin suunnitelmaa varjosti hänen miehellään viikon mittaan alkanut sairastelu joka oli luonnollisesti vaarassa tartuttaa hänetkin. Jos olisin saanut ajaa edellisviikonloppuna reissun loppuun asti olisin varmaan todennut jo hyvin aikaisessa vaiheessa että liian vaikeaa, en lähde, mutta koska asiat menivät kuten menivät oli minulla isohko hinku päästä ajamaan joten yritin saada palaset loksahtamaan paikalleen. Lopulta suunnitelmani oli että kysyisin tyttäremme kummilta josko molemmat lapset voisivat tulla heille leikkimään hetkeksi siinä välissä kun itse hyppäisin junaan ja vaimoni kohta tulisi opettamasta ja veisi sitten lapset äidilleni muutamaa tuntia myöhemmin. Päästiin perjantaipäivään ja ennen kuin ehdin tätä kysymystä heittää ilmoille tulikin jo tieto että äitini oli sairastunut myös joten suunnitelmat yökyläilystä saisi unohtaa ja näin ollen ei luonnollisestikaan ollut edes mikään kysymys peruuntuisiko minun harrastusmenoni vai vaimoni työmeno. Joten tästäkin tuli sitten parin viikon sisään toinen DNS. 

Ennen vuodenvaihdetta on enää kaksi tapahtumaa suunnitelmissa, joten täytyy toivoa että niiden kanssa on parempi onni. Kirjoitushetkellä on enää reilu viikko aikaa Halloween Hikeen joka tänä vuonna järjestetään Suonenjoella, siellä olisi jälleen tarkoitus rymytä fatbiken kanssa täydet 160km. Lisäksi juuri ennen joulua on tottakai perinteinen Talvipäivänseisaus ja yllätys yllätys molemmissa näissä saa touhuta läpi yön pimeässä :) molemmista tapahtumista voi lukea viime vuotiset tarinat uusia odotellessa.

Pidemmän aikavälin suunnitelmista sen verran, että kuten Lahti Ironman 70.3:sta koskevassa jutussa kerroin, ensi vuonna olisi tarkoituksena kokeilla täysmatkan triathlonia ja tapahtumaksi on valikoitunut suomalaisille tuttu ja (sijainnillisesti) helppo Ironman Tallinna. Osallistuminen on jo maksettu ja laiva+hotelli varattu, joten nyt ei auta kuin yrittää saada hyvää harjoitusta alle. Elokuun loppuun on onneksi vielä melko paljon aikaa!