Fintriathlon Joroinen 12.7.2025

 

Tervetuloa "Suomen Havaijille"

Triathlonpiireissä on sellainen sanonta että suomessa on triathlonisti vasta kun on kisannut Joroisten puolimatkalla, sen verran legendaarisen kisan maineessa tämä on. Eikä syyttä, täältä suomalainen triathlon alkoi vuonna 1983 ja käsittääkseni siitä asti joka vuosi on kisattu paikkakunnalla ainakin jotain matkaa, puolimatka oli nimittäin useamman vuoden tauolla Lahdessa järjestetyn Ironman 70.3 -tapahtuman takia. Mutta nyt Joroisilla oli taas puolimatka ja tehtyäni syksyllä päätöksen Tallinnan Ironmaniin osallistumisesta oli melko pian selvää että tämä olisi yksi välietappi kesällä sitä kohti, koska en Joroisilla ole tosiaan aiemmin kisannut yhtään mitään matkaa. Vierumäen kisan jälkeen oli sopivasti tasan kaksi viikkoa aikaa palautua ja harjoitella hieman lisää ennen tätä koitosta, koska nämä molemmat ovat "harjoituskisoja" kohti Tallinnaa, en ole sen kummemmin kevennellyt tai muutenkaan muuttanut harjoittelun rytmitystä kuin korkeintaan sen verran ettei mitään kovin raskasta harjoitusta ole juuri päivää tai kahta ennen kisoja.

Tälle reissulle varattiin aikaa koko viikonloppu ja pakattiin koko perhe mukaan autoon kisakamojen seuraksi, olin varannut meille kahdeksi yöksi rantasaunallisen mökin noin puolen tunnin ajomatkan päässä Joroisilta. Matkaan lähdettiin perjantai-iltapäivällä heti töitteni jälkeen ja matka vei pakollisine pysähdyksineen toki useamman tunnin. Ajoimme perille päästyämme suoraan kisakeskuksen lähelle parkkiin ja marssimme urheilukentälle meininkiä ihmettelemään ja kisamateriaalejani hakemaan. Siellä olikin sopivasti sprinttikisa menossa parhaillaan ja pääsimme todistamaan Tasavallan Presidentin saapumista toiseen vaihtoon ilmeisesti suhteellisen hyvällä sijoituksella. Koska kello oli jo jonkin verran ja meillä oli vielä hieman matkaa majoitukseen, teimme ratkaisun että emme tutustu Joroisten ravintolatarjontaan vaan ostimme kaupasta eväät mukaan majapaikkaamme. Lapset ja kisaajat piti saada kuitenkin ajoissa nukkumaan ;)

Aamulla heräilin ennen muuta perhettä laittamaan aamupalaa ja loppuja kisavarusteita järjestykseen. Lähtö olisi klo 10 ja koska kisakeskukselta oli vielä pieni siirtymä uinnin lähtöpaikalle, halusin olla mieluusti jo 9 pintaan tai aiemmin paikalla kiireen välttämiseksi, aikaa kun tahtoo kaikkien varusteiden organisoimisessa aina kulua enemmän kuin on ajatellut. Silti meille onnistui tulla jotenkin kiire ja kello oli jo reilusti yli 9 kun lähdin kisakeskuksen läheisen kaupan parkkipaikalta pyöräilemään kohti uinnin starttia. Toisen vaihdon varustepussin annoin vaimolle kisakeskukseen vietäväksi muutaman minuutin säästääkseni, missä hän olikin saanut aiheesta hieman huutia, kuulemma kisaajan pitäisi ehdottomasti tuoda pussinsa itse, onneksi ottivat kuitenkin sen vastaan. Valvatusjärven rannalla olikin jo hyvä kuhina kun pääsin paikalle, sitten vain pyörä telineeseen, märkäpuku päälle ja järveen verryttelemään, aikaakin oli juuri passelisti niin että ehdin kaiken tehdä kun pidin kiirettä, mutta juurikaan odottelemaan en joutunut. Märkäpukua päälle vääntäessäni kuulin äänen kysyvän "tarvitsetko taas apua?", ja kääntyessäni katsomaan siinä seisoi sama TT Aquaterran kaveri joka oli auttanut minua Vierumäen kisassakin ja otin tietenkin avun vastaan kohteliaasti kiittäen. Hauskoja kohtaamisia, edelleenkään en kaverista tiedä juuri muuta kuin edustamansa seuran, nytkin molemmilla oli sen verran tohinaa ettemme enemmille juttusille alkaneet.

Monista muistakin kisoista tuttuun tyyliin kisaajat oli värikoodattu uimalakeilla neljään eri porukkaan oletetun uintiajan perusteella, olin ottanut toiseksi nopeimman ryhmän lakin joten kovin pitkään ei kestänyt ennen kuin veteen pääsin, vaikka toki lähettäminen oli hitaampaa kuin Vierumäellä, sillä nyt kaikki ikäryhmät ja sukupuolet menivät samassa isossa "rolling start" -massassa veteen muutama kerrastaan. Uintireitti oli poikkeuksellisesti vinon L-kirjaimen mallinen erotuksena hyvin yleisiin suorakaiteisiin ja kolmioihin, mutta eipä se paljon vedessä oloon vaikuta, käännös tai kaksi enemmän lähinnä. Minulla on tänä kesänä ollut enemmän kuin yleensä ongelmia märkäpuvun ja niskan yhteensovittamisessa (=niska hiertyy) joita olen yrittänyt taklata vaseliinilla ja muilla rasvoilla, välillä jopa aivan hyvällä menestyksellä, mutta nyt huomasin heti alkumatkasta että taas hankaa. No minkäs tuolle enää vedessä teet ja kisa on kisa, tuumin että tympeää, mutta parannellaan vaurioita sitten myöhemmin. Muuten uinti sujui suhteellisen sutjakasti ja onnistuin tekemään havainnon, että minun on huomattavasti vaikeampi ylläpitää suuntaa vasemmalta puolelta hengittäessä kuin oikealta. Harjoittelinkin sitten tätä hieman "aikani kuluksi". Pientä loppukiriäkin yritin kohti rantautumispaikkaa, mutta kun ei ole mikään huippu-uimari niin meinasi vain mennä kuluttavaksi vääntämiseksi ja totesin että säästetään nekin voimat myöhempään käyttöön. Uintiajaksi kello kertoi rannalla 34:44 mikä on minulle ihan ok suoritus, olen muistaakseni joskus puolimatkan uinnin mennyt nopeamminkin, mutta toki myös hitaamminkin. Muutenkin näillä pidemmillä triathlonmatkoilla uinnin merkitys vähenee selkeästi verrattuna sprinttiin ja perusmatkaan, sillä jos vaikka verrataan perusmatkaa ja puolimatkaa keskenään niin juoksu- ja pyöräilymatkat yli tuplaantuvat, siinä missä uinti pitenee vain noin neljäsosalla.

Sen verran olin ilmeisesti saanut kierrokset nousemaan uinnissa, että märkäpuvun riisuminen tuntui jotenkin työläämmältä ja hankalammalta kuin yleensä, liekö lämpenevä päivä jo vaikuttanut. Tästähän oli tarkoitus tulla (ja tulikin) suurinpiirtein ensimmäinen hellepäivä pitkän ja viileän alkukesän jälkeen ja nyt kun kirjoitan tätä melkein kaksi viikkoa kisan jälkeen, on sama helleputki jatkunut tuosta asti. Ensimmäisessä vaihdossa meinasi käydä myös sellainen kämmi, että kamppeet vaihdettuani tyrkkäsin vaihtopussin vanhasta tottumuksesta takaisin telineeseen omalle paikalleen ja lähdin kohti pyörätelineitä. Tässä kisassa oli kuitenkin tarkoitus antaa pussit suoraan niitä odottavan kuorma-auton kyytiin, joten tunnollisena ihmisenä palasin telineelle ja kävin viemässä pussini autoon, menettäen ehkä 10-15 sekuntia tähän, vaikka olisi se varmaan telineestäkin järjestäjien toimesta mukaan napattu. Oppituntina kuitenkin taas se että muistetaan kuunnella ja lukea ne kisaohjeet huolella (itse jätin tällä kertaa infotilaisuuden väliin), tämmöiset pikkujutut varsinkin vaihtelevat paljon kisasta toiseen. Pyörätelineiltä lähdettiin kapuamaan mäkeä kohti maantienlaitaa (taluttaen siis) ja ylämäessä huomasin edelläni jonkun taluttavan maantiepyöräänsä mielestäni aivan liian hitaasti (siihen nähden että oli kisa menossa), ystävällisesti hän kyllä antoi minulle tietä ja hieman kannustikin samalla, ja hänhän olikin tosiaan mediassa mainittu mysteerikilpailija AS eli presidenttimme. Myönnettävä myös on ettei ylämäkeen hötkyilystäni ollut sanottavammin iloa, muutaman minuutin pyöräiltyäni hän porhalsi ohi eikä sen jälkeen häntä paljoa näkynyt.

Pyöräily oli jälleen kolmen kierroksen reitti, jossa käytiin aina kilpailukeskuksen lähellä kääntymässä ennen kuin sitten ajettiin (jälleen kerran) L-kirjaimen muotoista reittiä ensin pohjoiseen ja sitten Rantasalmen suuntaan ja ainoa huoltopiste oli jonkin verran ennen tätä kauempaa kääntöpaikkaa. Päivä alkoi lämmetä todenteolla, vaikka pyöräilyn viimassa se ei tietenkään niin pahasti tuntunut kuin myöhemmin juostessa, käytin silti huollosta pullossa saatavaa vettä juomisen ohella itseni kasteluun säännöllisesti. Vaikka yleensä siedän hellettä suhteellisen hyvin, täytyisi siihenkin ensin ehtiä tottua, ja tämä kesä ei totisesti ole antanut moiseen vielä mahdollisuutta tätä ennen. Ajaminen sujui omalla painollaan, maasto oli sellaista loivan kumpuilevaa, että ei voinut sanoa olevan tasaista, mutta mäet paljon loivempia kuin vaikka täällä Lahden seudulla noin keskimäärin. Vastatuuli kiusasi hieman tietyissä kohdissa, mutta toki se sitten oli toiseen suuntaan mennessä myötäinen, sitä nyt ei vaan aina tahdo huomata vaan ottaa itselleen helposti kunnian reippaammasta vauhdista. Kun toinen kierros ohitti kisakeskuksen puoleisen kääntöpaikan oli muu perheenikin päässyt sinne paikalle kannustamaan, tämän jälkeen heitä ei taas näkynytkään ennen kuin maalissa. Viimeiselle kierrokselle lähtiessä aloin laskeskella mahdollisuuksiani alittaa viisi tuntia ja aloin pikkuhiljaa todeta tiukalle menevän. Otinkin riskillä hieman lisää tahtia ajooni. Jossain kohtaa kierrosta tajusin että tämä reittihän on selkeästi yli sen 90 kilometriä ja kun tosiaan tuo lukema tuli mittariin sillä kohtaa missä uinnista siirryttiin pyöräreitille, ajoin viimeiset 4 km kisakeskukselle sen mitä jaloista vielä siinä kohtaa lähti. Ei ehkä fiksuin mahdollinen veto, mutta mielenmalttini ei pystynyt tuossa kohtaa parempaan kun tunsin viiden tunnin haamurajan karkaavan. Kello pysähtyi pyöräilyn osalta lukemiin 2:46:16, missä toki oli mielestäni hiukan liikaa, mutta tosiaan tuo ylimääräinen 4km hieman vaikeuttaa vertailua muihin kisoihin.

Saavuin toiseen vaihtoon Joroisten urheilukentälle, jossa pyörä nopeasti telineeseen ja pussista juoksukengät ajokenkien tilalle. Sekä tietenkin vakiovarusteekseni kisatilanteissa muodostunut keltainen pyöräilylippis. Kun vauhti pyörän kanssa pysähtyi helteen huomasi nyt todella rajuna. Heti vaihdosta eteenpäin lähtiessä järjestäjät tarjoilivat vedellä kasteltuja sieniä laitettavaksi niskaan/hattuun/minne kukakin kaipasi viilennystä ja otinkin siitä pari. Reitti oli piirretty neljäksi kierrokseksi ja se puikkelehti pitkin pienempiä katuja omakoti- ja rivitaloalueiden välissä sisältäen jonkin verran myös hiekkaisia ulkoiluväyliä. Urheilukentältä kierrokselle lähtiessä oli heti tipakka, vaikkakin lyhyt nousu, jossa sain heti alussa pohkeeni aivan juntturaan. Tiesin kyllä kokemuksesta että luultavasti kohta helpottaa (kuten tekikin), mutta silti aloin heti epäillä ettei tästä tulisi kaikkein helpoin juoksuosuus. Siinä olinkin suhteellisen oikeassa, kaksi ensimmäistä kierrosta sain juostua vielä kohtuullisen hyvin, sellaista 4:30 - 4:40 tahtia noin keskimäärin, mutta kolmannelle kierrokselle lähtiessä alkoi jalka olla jo aika raskas ja jouduin hidastamaan aivan selkeästi. Kierroksella oli aina kaksi huoltopistettä, yksi reitin varrella ja toinen kisakeskuksella uudelle kierrokselle lähdettäessä. Käytännössä join joka pisteellä mukillisen urheilujuomaa ja 1-2 mukillista vettä kaadoin päälleni viilennystarkoituksessa. Tämä toki helpotti aina hieman, mutta tietenkin lieveilmiönä on se että sitten on kenkiä myöten aivan läpimärkä koko osuuden ajan. Koska reitti kulki siellä missä ihmiset asuvat ja tämä on myöskin pienellä paikkakunnalla melko iso tapahtuma, oli väkeä reitin varrella katsomassa ja kannustamassa melko mukavasti, monelle pihalle oli pystytetty omia kisakatsomoita, olipa eräs nainen puutarhaletkun kanssa tarjoamassa viilennystä kaikille halukkaille, minä ainakin tartuin tarjoukseen joka kierroksella.

Viimeiselle kierrokselle lähtiessä olin jo aikaa sitten hylännyt toiveet viidestä tunnista, nyt taisteltiin lähinnä ettei menisi aivan 5:10 saakka. Koko juoksuosuuden olin kyttäillyt missä kannustusjoukkoni olivat, mutta heistä ei ollut havaintoakaan. Eräs oululaisen seuran asussa kisaava mies joka oli juossut jonkin aikaa jo lähelläni yritti kannustaa peesiin ohittaessaan minut kierroksen alkupuolella, taisi sanoa jotain sen suuntaista kuin "kyllä sä mulle pärjäät", mutta sillä hetkellä minulla ei ollut paukkuja imeä eroa kiinni, joten jäimme tekemään matkaa näköetäisyydellä toisistamme. Kuten aiemmissa teksteissä todettua, juoksun puoliväli (noin karkeasti) on minulle aina se vaikein kohta ja viimeisen kierroksen edetessä loppupuoliskolleen aloin saada hieman tahtia taas nostettua ja tavoitinkin tämän potentiaalisen kirittäjäni. Tulimme viimeiset 1-2 km yhtä jalkaa, ja vaikka aloin olla melkoisen lopussa, löysin maalisuoralle tultaessa vielä aivan huomattavasti häntä kovemman kirivaihteen. Kannustusjoukkoni olivat vihdoin löytäneet paikalle ja vaimoni sai maaliintulon jopa filmille. Kisakello pysähtyi aikaan 5:06:58, eli lopulta ihan kohtuullinen suoritus, kun huomioidaan keli ja pitkähkö pyöräosuus, en ollut pettynyt enkä erityisen riemuissanikaan, lähinnä vain väsynyt, oli varmasti yksi rankimmista puolimatkan kisoistani vaikka ennenkin on ollut lämmin.

Ilme maaliintulon jälkeen

Selvisi myös miksei perhettäni ollut näkynyt juoksureitin varrella, he kun olivat omien retkiensä kautta siirtyneet pyöräreitiltä kisakeskukseen ja juuri kun olivat päässeet paikalle sekä vaimoni että 6-vuotiaamme olivat molemmat katsoneet kauempaa aivan varmoina että tulen juuri maaliin, kuulemma molempien mielestä vaatteet sekä juoksutapa olivat täsmänneet niin hyvin etteivät olleet epäilleet asiaa lainkaan, ainoa vaan että kello oli noin puoli tuntia vähemmän kuin mitä olin itse arvioinut heille ennakkoon. Tämän jälkeen he eivät olleet bonganneet "minua" enää vaan olivat aikansa ihmeteltyään lähteneet etsimään pukuhuoneiden ja kisaruokailun suunnalta laihoin tuloksin. Lopulta joku toinen oli tarkistanut heille live-tuloksista että olen oikeasti edelleen reitillä ja niin he ennättivät juuri ja juuri näkemään kuinka "iskä osui maaliin" (3-vuotiaamme sanoin). 

Kun sanoin että vedellä viilentämisestä kaikki varusteet olivat läpimärkiä en tippaakaan valehdellut, hatusta, kisa-asusta ja sukista pystyi puristamaan vettä aivan helpolla kun sain vihdoin kamppeet vaihdettua kuiviin. Kisaan kuului osallistujille pastaruokailu jonka nautin hyvällä ruokahalulla, myös nestettä meni kurkusta alas ehkä keskimääräistä ateriaa paremmin. Tämän jälkeen marssimme jälleen paikkakunnan kaupalle ostamaan hieman ruokaa illaksi mukaamme ja ennen autoon hyppäämistä nautimme ansaitut jäätelöt kaupan edessä, sitten vain nokka kohti majoitusta. Edellisenä iltana meiltä oli aikataulun takia jäänyt rantasauna lämmittämättä, mutta nyt nautimme siitä sitten senkin edestä, lapset tosin ehkä enemmän rannasta kuin saunasta.