Helatorstai B200 29.5.2025

Heti Lahtijuoksusta seuraavalla viikolla oli helatorstai, ja arkipyhän kunniaksi ilmoittauduin mukaan Helsingistä ajettavalle 200km brevetille jonka reitti suuntasi Porvoon seudulle. Ilmeisesti oli ainakin toista kertaa samalla reitillä ja samalla päivämäärällä järjestetty juttu, itse en ollut aiemmin mukana. Muutenkaan tuolla Helsingin ja Porvoon välisellä seudulla ei ole aiemmin tullut juuri pyöräiltyä, Porvoossa ja siitä itään olen kyllä joskus jollain omalla retkellä suhaillut. Lähtö oli Pukinmäen Shelliltä aamukahdeksalta ja koska vaimolla oli autolle tarvetta niin otin taas junakyydin. Vaikka rata menee aivan Pukinmäen ohi, harmillisesti Lahdesta liikennöivät Z-junat eivät pysähdy siinä, vaan ainoastaan Tikkurilassa tai Pasilassa, joten valitsin jäädä pois näistä ensimmäisessä. Siitä oli suhteellisen helppo polkea lähtöpaikalle, siirtymää taisi olla joku 7km ja "maalaisena" olin tottakai laatinut itselleni reitin ajotietokoneeseen valmiiksi, muuten tuo olisi mennyt takuuvarmasti aivan harhailuksi.

Pukinmäkeen päästessäni polkijoita alkoi jo kerääntyä paikalle, kellokin oli juuri sopivan paljon että ehti hyvin käydä lunastamassa kortin järjestäjältä, sekä tietenkin napata tiskiltä hieman sämpylää ja käydä vessassakin. Porukkaa olikin ihan kivasti, useamman kymmentä ilmestyi lähtöpaikalle, seassa myös tietenkin muutamia tuttuja naamoja. Lähdin reippaasti heti alussa "kärkiporukan" mukaan, vaikka arvasin kyllä että siinä tahti on liian tulista koko matkaa ajaa, mutta saapahan alkumatkalle hyvät peesit ainakin. Alussa toki oli jonkin verran pyöräteitä jolloin vauhdit eivät päässeet kovin koviksi, mutta kun maantiet aukesivat, alkoi tahtikin olla melko tappavaa. Meitä oli noin kymmenen ajajaa siinä ryhmässä ja kävin toki vetovuorossakin välillä, välillä mentiin parijonossa ja välillä yhdessä. Vajaan pari tuntia jaksoin porukassa mukana ja sitten täytyi todeta oman tahdin olevan paras tahti ja jättäydyin ajelemaan itsekseen. Ryhmä alkoi muutenkin tuossa vaiheessa rakoilla ja siitä ainakin yksi toinen jättäytyi minua ennen. Aamupäivälle oli ennustettu sateen mahdollisuutta ja muutama pieni kuuro näillä main saatiinkin. Myöhemmin reitin varrella tie oli myös todella märkä, joten selvästi sadealue oli mennyt isommalti osin ohi, onneksi.

Vajaan tunnin yksinajon jälkeen tultiinkin ensimmäiselle kahdesta kontrollista joka oli Kuninkaantien ABC Loviisan puolella. Tässä vaiheessa matkaa oli takana noin 85km. Tauolta löytyi muitakin vielä, kärkiryhmä oli selkeästi hajonnut pienempiin osiin, sillä siitä oli varmaan puolet vielä tauolla ja puolet jatkanut matkaa, ja jäljelle jääneistäkin osa jatkoi yksin tai kaksin omia aikojaan. Ihmettelimme porukalla ääneen erään Vesan epäonnea, kun häneltä oli täysin varoittamatta loppunut sähkövaihteista akku kesken ajon ja tietenkin etuvaihtaja oli jäänyt isommalle rattaalle. Melko raskasta vääntämistä oli matkanteko, en saanut koskaan selville ajoiko hän maaliin asti mutta ainakin lähti tuolta tauolta jatkamaan, kovajalkainen kaveri sinänsä niin en yhtään ihmettele vaikka olisikin ajanut reissun loppuun "sinkulana". Ihmeteltiin vain kun yleensä ainakin vanhemmat Shimanon sähkövaihteet akun lähestyessä loppua siirtävät itsekseen etuvaihtajan pienelle juuri tämän välttämiseksi, ja tuolloinkin takavaihtaja toimii vielä hyvän tovin, ideana että pääsee ainakin kotiin lenkiltä. Tämä suhteellisen tuore systeemi oli vain mennyt yhtäkkiä täysin mykäksi, eikä hänellä (tai sen puoleen minullakaan, vastaava vaihteisto omassakin pyörässäni on meinaan) ollut tietenkään laturia mukana tämmöisellä päiväreissulla.

Kello oli tuossa tauolla sen verran vähän etten alkanut sen kummemmin lounasruokaa syömään vaan otin muistaakseni jonkun sämpylän, pullan ja mehua ja sitten takaisin tien päälle. Samaan aikaan lähti eräs minulle ennestään tuntematon helsinkiläinen kuski, joka oli ollut alussa samassa porukassa, ja sainkin hänestä seuraa lähes koko loppureissun ajaksi. Seuraava kontrolli olisi Porvoon Shellillä ja matkaa sinne oli n 65km. Ajoin ensin tämän uuden tuttavuuteni kanssa kahdestaan, sitten jonkin ajan kuluttua meidät otti takaapäin yksi parivaljakko kiinni ja jatkoimme porukalla ja hetken päästä saimme taas kiinni edellä menevän kaksikon jonka jälkeen meillä olikin ihan passeli porukka jo kasassa ja jatkoimme kuusistaan etenemistä. En muista kirjoitinko huhtikuisen Espoon brevetin yhteydessä (enkä jaksa tarkistaa) pyöräni etulokasuojasta joka sopivien ruuvien puutteessa oli osittain kiinni teippi-nippuside -viritelmällä. Yhden 200-kilometrisen se näköjään kesti ja toisen noin puoliväliin, mutta tällä pätkällä irtosi ensin toinen aisa (varmaan huonolla asfaltilla oli osuutensa asiaan) ja hetkeä myöhemmin toinenkin. Ensimmäisen aisan irrottua en vielä alkanut tehdä mitään hätäratkaisuja, sillä se tuntui pysyvän suhteellisen hyvin vielä paikoillaan, vain pientä räminää aiheuttaen, mutta kun toinenkin irtosi totesin varikkopysähdyksen olevan tarpeellinen. Muistellen erästä tuttuani joka teloi itsensä pahasti metallilokasuojan joudutta pinnojen väliin kovassa vauhdissa, jättäydyin porukasta. Joku ystävällisesti tarjosi nippusiteitä, joista kieltäydyin koska minulla oli lähes täysi rulla sähkärinteippiä ja sillä sainkin uuden hyvän (muttei kauniin) virityksen tehtyä tien poskessa. Tämän jälkeen sain ajella yksikseni vajaan tunnin ennen Shellille saapumista, viimeisillä kilometreillä saikin nautiskella hiukkasen Porvoonjoen maisemista.

Shellillä osa äskeisestä porukasta oli jo lähdössä, osa jäi vielä pitämään taukoa. En alkanut tässäkään aterioida sen kummemmin vaan söin suunnilleen samanlaisen setin kuin edelliselläkin tauolla ja jatkoin matkaa yhdessä saman kaverin kanssa kuin edellisenkin tauon jälkeen, menimmekin tästä kahdestaan sitten maaliin asti. Päivä oli lämmennyt sen verran että vaihdoin merinovillaisen ajopaidan ihan tavalliseen ohueen lyhythihaiseen ennen matkan jatkamista. Matka taittuikin melko rennosti viimeisen 50 kilometrin osalta ja saavuimme maalipaikalle eli Coolheadin panimolle noin 7,5 tunnin ajamisen jälkeen. Maalissa luonnollisesti korttien leimaus ja sitten tilaamaan tiskiltä olutta ja pitsaa, sillä laskin että heti seuraavaksi lähtevään junaan en kerkeä, ja niin ollen minulla on vajaa tunti aikaa istuskella terassilla johon aurinko paistoi mukavasti ja muita polkijoita tuli ja meni. Pitsa oli herkullinen (ehkä ajetulla lenkilläkin oli osuutta asiaan) ja olut ei jäänyt juuri huonommaksi, meinasin jopa ottaa toisen, mutta onneksi tajusin lähteä junalle ajoissa, sillä siirtymä Pasilaan vei yllättävän kauan, varsinkin kun en ole sieltä koskaan mihinkään junaillut ja paikka oli suhteellisen vieras, ehdin junaan onneksi juuri ja juuri.

Sellainen pikaraportti näin puolitoista kuukautta jälkijunassa, seuraavaksi kirjoittelen ehtiessäni kahden viikon takaisesta Fintriathlon Vierumäestä ja huomenna olisi tarkoitus kisata Joroisilla, joten kerrottavaa tuntuu suorastaan jonoutuvan.