Ironman Tallinna -trilogia osa 2 - varusteet ja logistiikka

Kuten kaikki edes hiukan lajia kokeilleet tietävät, triathlon jos mikä on varusteurheilua. Toki hieman erilailla kuin vaikka maastohiihto, jossa suksen valinta ja voitelu voivat oikeasti tehdä todella isoja eroja siihen miten sinäpäivänä kulkee (tai ei kulje), triathlonissa en ole koskaan kuullut kenenkään vertailevan eri märkäpukujen hydrodynamiikkaa tai kukaan harrastaja ei vakavissaan väitä että "kisa meni pilalle kun pyörässä oli liian huonot vanteet". Triathlonissa varusteiden silkka määrä jota yhdessä kisassa tarvitaan on niin valtava verrattuna lähes mihin tahansa muuhun lajiin (okei ehkä seikkailu-urheilijat voittaa tämän vertailun), että moni ensikertalainen on melkoisen pyörällä päästään kun ensimmäinen kisapäivä koittaa. Ja vaikka en itse ole aivan ensikertalainen niin huomaan silti ennen jokaista kisareissua tekeväni listoja, käyväni suoritusta läpi päässäni varusteiden osalta ja näkeväni painajaisia kypärän tai uimalasien unohtamisesta. Joten käsitellän tänään sitä millaisilla varusteilla lähdin taklaamaan täysmatkaa ja ehkä sivulauseissa hieman myös harjoittelussa käytettäviä kamppeita joilla ei ole varsinaisesti sijaa kisarepussa. Ja jotta hieman lajille vieraampikin lukija saisi käsityksen siitä kuin kallista lystiä tämä on, pyrin avaamaan mahdollisimman monen kamppeen kohdalla myös sitä mitä ne ovat maksaneet.

Kisa-asu & kello

Triathlonissa homma alkaa yleensä niin kutsutusta kisa-astusta, joka on siis kilpailijan yllä yleensä koko kisan ajan (itseasiassa tein itse Tallinnassa poikkeuksen tähän, mutta siitä myöhemmin lisää). Eli tuo puetaan ennen uintia märkäpuvun alle, tai tietenkin voi myös lämpimän veden osuessa uida pelkällä kisa-asulla, mutta tätä näkee harvemmin pidemmillä matkoilla. Sitten se yllä pyöräillään ja juostaan ja riisutaan vasta kun mennään suihkuun. Kisa-asu voi olla yksiosainen tai kaksiosainen (paita ja housut), itse olen aina suosinut yksiosaisia. Ne muistuttavat jonkin verran pyöräilyvaatteita siinä mielessä että niissäkin on haaroissa yleensä "säämiskä" eli pehmuste jonka tehtävä on tehdä satulassa istumisesta mukavampaa, tosin se ei yleensä ole lähimainkaan niin paksu kuin varsinaisissa pyöräilyhousuissa. Samoin selästä löytyy yleensä taskuja pyöräilypaidan tapaan, tosin malli on ainakin minun asuissani ollut yleensä hieman erimuotoinen, mutta variaatioita on erilaisia. Kuvassa minun tämän kesän kisoissa käyttämäni Castelli Rossocorso -asu, joka on sieltä kalliimmasta päästä (ovh n 300€). Kisa-asussa lienee tärkeintä että se on mukava ja istuu hyvin, edellinen asuni oli muuten hyvä, mutta se ei istunut aivan niin napakasti kuin olisin toivonut, joten siksi päätin hankkia tämän vielä Ironman-projektia varten ja oli kyllä nappiostos.

Toinen koko kisan läpi kulkeva varuste on luonnollisestikin urheilukelloni (ja sykevyö). Kellona minulla on kohta kolme vuotta ollut Garminin Fenix 6X Pro Solar, jonka ostin sinänsä uutena, mutta jo siinä kohtaa hieman vanhentuneena mallina, kun sattui olemaan hyvässä tarjouksessa, muistaakseni alle 500€. Kelloissa on melko iso hintavariaatio, ja niitä voi myös ostaa vähänkäytettynä hyvään hintaan, sillä jotkut tykkäävät päivittää omansa aina kun uusi malli tulee markkinoille vaikka edellinenkään ei olisi vielä kovin vanha. Itse olen aiemmin ostanut ainakin kaksi kelloa "käytettynä" kun ihmiset uudenvuodenlupauksissaan aloittavat liikunnallisen elämän ostamalla hyvän kellon ja sitten keväällä/kesällä ne ovat myynnissä kun todellisuus ei realisoitunutkaan toivotulla tavalla :). Olen vakaasti sitä mieltä että laadukas ja omiin käyttötarpeisiin soveltuva kello on yksi tärkeimmistä varusteista jos harjoittelee mitään kestävyyslajia tavoitteellisesti (toki pyöräilijä voi pärjätä pelkällä ajotietokoneella).

Uinti

Uinnissa tärkein yksittäinen varuste on luonnollisesti märkäpuku ja hyvänä kakkosena tulevat uimalasit. Tai itseasiassa kun tarkemmin mietin niin järjestyksen voi laittaa toisinkin päin, sillä uimalasit ovat vuosien varrella aiheuttaneet minulle paljon enemmän päänvaivaa kuin märkäpuvut. Kuvassa kaikki olennaisimmat uintivarusteeni, kuva otettu mökkirannassa jonkun treeniuinnin päätteeksi. Ylhäältä alaspäin varusteet ovat:

- uimalakki, tämmöisen saa lähes joka kisasta, joten niitä on kertynyt kaappiin vino pino, kuvassa taitaa olla Finntriathlonin jakama malli, hinta 0€

- Zoggs Predator Flex Titanium -uimalasit. Ostin nämä toukokuussa korvaamaan vanhemmat saman sarjan lasit, taisivat maksaa n 40€

- AquaSphere Challenger -märkäpuku. Minulla arviolta 5 vuotta ollut "entry level" puku joka taisi maksaa uutena muistaakseni noin 200€ tai hieman päälle. Jos jatkaisin lajin parissa niin olisin saattanut päivittää tuon parempaan ainakin jos sopiva olisi tullut vastaan käytettynä, mutta koska tiesin jo viime kesänä että nämä hommat päättyvät toistaiseksi Tallinnaan, ajattelin pärjätä tuolla siihen asti. Isoin ero halvimpien kalliimpien pukujen välillä lienee kelluttavuudessa ja toisaalta liikkuvuudessa, kalliimmat kelluttavat vähemmän ja rajoittavat myös liikeratoja vähemmän.

- Kuvassa myös vain harjoituskäytössä olevat varusteet ovat Ursuitin "raatopoiju" sekä Cressin neopreenisukat. Kumpikin tuote taitaa maksaa uutena muutaman kympin, näitä toki erilaisia ja paljon eri valmistajia. Raatopoijun tärkeimmät ominaisuudet ovat näkyvyys ja kelluttavuus, eli esimerkiksi veneilijät huomaavat uimarin huomattavasti helpommin ja toisaalta ongelmien tai väsyn iskiessä sitä voi käyttää kelluntatukena nappaamalla sen vaikkapa kainaloon. Se myös toimii sen verran hyvin kuivasäkkinä että jos uin jossain minne menen autolla ja olen yksin liikkeellä niin laitan autonavaimet sen sisään talteen uinnin ajaksi. Neopreenisukista en tykkää yhtään, käytän niitä mökkijärvellä uidessa vain sen takia, että joudun aluksi ja lopuksi kahlaamaan pitkän matkaa kaislikon läpi mikä on avojaloin melko epämiellyttävää kaislantynkien takia. Jos uisi kovin viileillä vesillä niin silloin myös ne voisivat olla aiheelliset. Joskus näitä saa käyttää myös kisatilanteessa jos vesi on sopivan viileää, näin oli esimerkiksi Tallinnassa, mutta itsellä ei olisi käynyt mielessäkään harkita moista.

Pyöräily

Sitten päästäänkin käsiksi siihen osioon missä euroja saa tosissaan poltettua varusteisiin jos haluaa. Uinnissa liikutaan vielä melko maltillisissa summissa kun märkäpuvut maksavat (uutena) n 200 - 1200€ ja lasit joitain kymppejä. Pyörään sen sijaan voi helposti upottaa saman verran kuin vaikka edulliseen henkilöautoon, eikä ylärajaa tunnu olevan kun eri osia ruvetaan keventelemään ja parantelemaan. Lisäksi kun monikaan ei tee kaikkea harjoitteluaan triathlonpyörällä (taivas tietää että itsellänikin prosentti on melko pieni), eli "tarvitaan" lisäksi maantiepyörä, ehkä myös gravel ja maastopyörä.

Kuvassa nyt minun tallistani se jolla näitä kisoja on tahkottu (on siellä muutakin vielä lisäksi), eli Cervelo P5-six vuosimallia 2015. Tuo on aikanaan ollut suhteellisen kallis pyörä uutena, muistaakseni näin alkuperäisen kuitin jossa tuo paketti noilla HEDin kisavanteilla maksoi hieman alta 9000€. Onneksi aika puree myös näiden hintoihin ja vuonna 2022 maksoin tästä käytettynä muistaakseni 1900€. Pyörässä on Shimano Ultegra Di2 sähköinen vaihteisto sekä Maguran hydrauliset vannejarrut. Runko on luonnollisesti hiilikuituinen ja ollut aikanaan yksi nopeimmista (eikä tuo hidas ole vieläkään). Noiden kisavanteiden lisäksi minulla on tuohon harjoitusvanteet, sillä olisi melko tympeää rikkoa nuo kisavanteet harjoituslenkillä johonkin routakuoppaan. Pyörässä on alun perin myös ollut Quarqin tehonmittauskeskiö (ja on siis edelleen), mutta valitettavasti se on ollut jo vuosia hengetön. Itse olen käyttänyt tehonmittaukseen polkimia jo paljon kauemmin kuin tuo pyörä on ollut minulla, joten kuvassakin näkyy kiinni pyörässä Favero Assioma Duot, ovh oli ainakin aikanaan jossain 700€ tienoilla.

Koska pyöräily on melkolailla välineestä riippuvainen laji, on syytä kuljettaa mukanansa hieman "varmuusvälineitä" jottei matka tyssää niin helposti kesken ja niiden kuljettaminen vaatii toki omat välineistönsä. Minulla on yleensä ollut käytössä pieni "työkalupullo", jota olen pitänyt toisessa pullotelineessä satulan takana, ylemmässä kuvassa näkyy isompi malli, joka minulla oli Tallinnassakin mukana. Aiemmin minulla on ollut siellä rengastyökalut ja varasisäkumi, sekä hiilidioksidipatruuna renkaan täyttöä varten. Keväällä päätin kokeilla osaisinko käyttää sitä, koska tositoimissa en ole koskaan joutunut niin tekemään, ja tuloksena jätin sen pois kyydistä ja vaihdoin pieneen pumppuun. Tilasin Yhdysvalloista myös runkolaatikon (3d tulostettu juuri tätä pyörämallia varten), jotta saisin hieman lisää säilytystilaa. Tuokin kehveli maksoi rahteineen, veroineen ja tulleineen varmaan sellaiset 250€.

Seuraavassa kuvassa nyt tämän isomman työkalupullon sisältöä. Kun aloin muutamaa viikkoa ennen Tallinnanmatkaa vaihtaa kisavanteisiin uusia sisä- ja ulkorenkaita (entiset eivät olleet mitenkään lopussa, mutta halusin minimoida riskejä), tajusin että a) en ollut sitä kyseisille vanteille tehnyt vielä aiemmin ja b) en onnistunut siinä. Vanne oli niin tiukka kyseiselle renkaalle että rikottuani muutaman rengastyökalun ja sisäkumin luovutin ja vein renkaat ja vanteet paikalliseen pyöräliikkeeseen ammattilaisten hoteisiin (hekin muuten sanoivat asennuksen olleen tiukka). Tästä havainnosta tulin siihen lopputulemaan että mikäli niin epätodennäköinen kuin rengasrikko uusien kumien kanssa tapahtuu, minulla ei ole mitään saumaa saada vaihdettua sisärengasta kenttäoloissa kesken kisan, jos ei se onnistu edes kotona kaikessa rauhassa. Niinpä muutin hieman suunnitelmaa siitä mitä kantaisin mukana ja vaihdoin toisen sisäkumin paikka-ainepulloon (samantapainen mitä autoissa käytetään). En ole koskaan sellaista maantierenkaaseen käyttänyt, mutta gravelin hiukan matalemmilla paineilla on toiminut aivan hyvin. Eli työkalupullon sisältö: rättiä, nippusiteitä, paika-ainepullo, rengastyökaluja, kertakäyttöhanskat, sisäkumi sekä ylimääräinen ketjulukko. Näillä täytyisi pärjätä.

Viimeisessä kuvassa vielä vaakaputken päällä oleva pieni "geelilaukku", jossa näkyy pohjalla käyttämäni Lezynen minipumppu (n 30€). Koska Tallinaan luvattiin hyvin epävakaata ja viileää säätä vaihdoin tämän vielä viimetingassa isompaan vastaavaan (lainasin toisesta pyörästäni), sillä en osannut aavistaa kuinka paljon tarvitsisin mahdollisesti lisävaatetta pyöräilyosuudelle ja toisaalta missä saisin ne kaikki kulkemaan jos en vaikka loppumatkasta niitä tarvitsisi. Loppujen lopuksi päädyin sellaiseen kokoonpanoon, että minulla oli vaakaputkilaukussa pumpun lisäksi eväitä (muutama geeli ja NOSHT:n Jolloksia), runkolaukussa oli vain lisägeelejä (joihin en tainnut koskeakaan kisassa) ja tosiaan pullotelineessä tuo "työkalupullo". Kuvista puuttuu vielä yksi minulle tärkeä varuste, nimittäin XLab Torpedo juomajärjestelmä (ovh reilu 100€). Tai oikeastaan olen tämän pyörän kanssa käyttänyt siitä vain itse pulloa, sillä kuten ensimmäisestä kuvasta voi huomata, tässä pyörässä on ohjaamossa myös yksi pulloteline. Siihen voi toki laittaa myös aivan tavallisen pullon, mutta minulla on kisoissa aina ollut tuo Torpedo, mikä on siis käytännössä pullo, jossa on letku, jolloin siitä voi melko vaivattomasti juoda aika-ajoasennossa ilman sen suurempaa jumppaa. Pulloa voi myös täyttää matkan aikana sen päällä olevasta täyttöaukosta, tosin kannattaa valita melko hyväkuntoinen asfaltti sen tekoon jos ei halua kauheasti roiskeita, tai ihan jopa pysähtyä (kisatilanteessako, hah).

Pyörän lisäksi on vielä varusteita jotka ovat enemmän kiinni pyöräilijässä kuin pyörässä. Kuten alussa mainittu niin päällä on tässä kohtaa useimmiten kisa-asu, ja sen kanssa numerolappuvyö (selkäpuolella pyöräilyn aikana). Jalassa luonnollisesti ajokengät, kuvassa minun Lake-merkkiset, triathloniin tarkoitetut tossut. Triathlonkengissä on usein tarrakiinnitys ja nimenomaan noin päin kuin kuvassa, sillä moni kiinnittää kengät valmiiksi polkimiin ja jos tarrat olisivat toisinpäin olisi niiden kiinnittäminen vauhdissa hankalampaa ketjun ja pinnojen takia. Maantiepyöräilyyn tarkoitetuissa kengissä tarrat ovat yleensä toisinpäin jotta niitä olisi helpompi kiristää vauhdissa, toki valtaosa kengistä taitaa nykyään olla erilaisilla räikkä/BOA-järjestelmillä. Kenkien pohjassa on Look-systeemin mukaiset maantieklossit. Ostin kengät käytettynä muistaakseni hintaan 50€, en ole koskaan tullut katsoneeksi uusien vastaavien hintaa.

Kypäränä minua palveli Tallinnassa Carnac Cronus, edullisemman pään aika-ajokypärä jonka ostin käytettynä pian Joroisten kisan jälkeen hintaan 50€. Aiemmat kisat olen ajanut "semi-aerolla" Giro Vanquish kypärällä, joka käytännössä on maantiekypärä varustettuna magneettikiinnitteisellä visiirillä, ei yhtä aerodynaaminen kuin tämä, mutta toisaalta tuuletus toimii paremmin mikä oli ainakin Joroisilla hyvä asia. Tosin testailin tätäkin hankinnan jälkeen käynnissä olleella hellejaksolla useilla erimittaisilla lenkeillä, eikä tässäkään pää paistunut. Olin katsellut alkukesän käytettyjä aika-ajokypäriä sillä ajatuksella että ostan jonkun edullisen Tallinnaa varten jos tulee vastaan, ajatuksena kai se etten anna niitäkään muutamaa sekuntia tasoitusta mitä tuo hyödyttää verrattuna Vanquishiin ja tämä sitten tarttui haaviin. Sen omistus jäi osaltani yhden kisan ja muutaman lenkin mittaiseksi, sillä olen jo myynyt sen eteenpäin tätä kirjoittaessa.

Tässäpä kaikki käyttämäni pyöräilyvarusteet. Näiden lisäksi minulla oli Tallinnassa takki, irtohihat ja hanskat sateen ja kylmyyden varalla, mutta ne kulkivat koko matkan kisa-asuni takataskuissa. Ai niin ja oli minulla kenkien päällä "toe coverit" eli ainoastaan kengän kärjen päälle tulevat kengänsuojat jotka hieman antavat lisälämpöä blokkaamalla viimaa varpailta ja kestävät muutaman pisaran vettäkin. Kaikkiin harjoittelussa käyttämiini varusteisiin en aio tässä lähteä, sillä siitä tulisi kokonaan oma kirjoituksensa, minulla kun on useita pyöriä, harjoitusvastus ja kamppeita joilla ajan läpi vuoden kelissä kuin kelissä.

Juoksu

Sitten päästään lajeista ehkä vähiten välineriippuvaiseen. Periaatteessa triathlonissa toinen vaihto voi olla hyvinkin yksinkertainen: ota kypärä pois päästä, vaihda ajokengät juoksukenkiin ja käännä numerolappu eteen, sitten vain menoksi. Eli juoksu tehdään useimmiten puettuna siihen samaan kisa-asuun joka on ollut päällä jo siihenkin asti. Numerolappu tulee olla juostessa käännettynä eteen, pyöräillessä taakse ja useimmat käyttävät ihan tuollaisia tuotteistettuja numerolappuvöitä mikä minullakin näkyy alemmassa kuvassa. Nuo maksavat muutaman kympin malleissa on eroa lähinnä siinä onko vyössä joku pieni tasku vai ei (minulla on). Usein niissä on myös kumilenkkejä joihin voi pujottaa vaikka geelipussit etukäteen, mutten muista milloin olisin niin tehnyt viimeksi.

Ylemmässä kuvassa sen sijaan näkyy se kaikista tärkein eli kengät. Aiemmin meininki oli vähän sellainen että kunhan nyt jotkut juoksukengät on, mutta hiilikuitulevyjen yleistymisen myötä niistä on tullut melkein kisapäivän standardi jo ihan tämmöiselle perusharrastajallekin, enkä ole sen suhteen muita parempi. Olen jo vuosia maantiekengissä luottanut hyvin paljolti Asicsen eri malleihin ja nyt isona kisapäivänä alle valikoitui heidän mallistostaan Metaspeed Edge Paris -malli, joka on kyllä hyvä ja suorituskykyinen kenkä (ja hintalappu noin 250€). Tämä taisi ollakin tuon tossun ensimmäinen kisa, muistaakseni Joroisilla minulla oli vielä alla Metaspeed Sky -malli josta en ole pitänyt ihan yhtä paljon kuin tästä.

Kenkien, asun ja numerolappuvyön lisäksi minulla voi nähdä kuvassa hatun ja lasit, mitkä useimmilla muillakin yleensä nähdään, mitä lämpimämpi sää sen todennäköisemmin. Olen onnistunut luomaan itselleni pienen pakkomielteen tuohon keltaiseen pyöräilylippikseen ja se onkin minulla vähän sellainen kisapäivän onnenamuletti tai talismaani, eli se on käytännössä aina päässä jos sää ja laji suinkin sallivat. Kyseessä on siis halpa ebay-ostos joka maksaa korkeintaan vitosen ja minulla on noita samanlaisia aina kotona varmaan kymmenkunta eri väristä, mutta keltainen on varattu kisapäiville. Silmillä minulla on Blizin Matrix lasit fotokromaattisilla linsseillä (n 150€), jotka harmillisesti hävisivät maalintulon jälkeen (tästä lisää ensijutussa kenties). Tallinnassa ei tarvinnut koko matkaa juosta lasit silmillä, sillä ilta alkoi jo hämärtyä kun lähestyin maalia, eikä päivä ollut muutenkaan mikään auringonpaahteinen.

Siinäpä kisavarusteet, sukat voisi tietysti vielä mainita erikseen, mutta rehellisesti on mainittava etten muista mitkä minulla on jalassa, kuvien perusteella ehkä Asicsen juoksusukat, mutta jokatapauksessa joku luottopareistani. Yleensä katujuoksuihin en valikoi kovin paksuja sukkia vaan jätän ne polkukisoihin, mutta poikkeuksiakin tapahtuu. Treenivarusteina tottakai vino pino muitakin juoksukenkiä sekä perus urheiluvaatetta: shortseja, t-paitoja, trikoita, takkeja jne, mutta ei mennä niihin nyt sen enempää.

Logistiikka

Koska kamppeita on kaikkineen melkopaljon, kirjoitan myös hieman kisareissun ja varusteiden yleisestä logistiikasta. Koska arvostan matkustamisen helppoutta näissä jutuissa, oli tämä ensimmäinen ulkomaille sijoittunut kisanikin ikinä, ja jos Suomessa järjestettäisiin jotain täysmatkan kisaa tällä hetkellä, olisin mitä suuremmalla todennäköisyydellä valinnut sen. Mutta koska ei järjestetä, mietin alunperin valintaa Tallinnan, Kööpenhaminan ja Kalmarin (Ruotsi) välillä. Kisoina noissa ei liene isoa eroa, kaikki ovat elokuussa (halusin mielummin loppukesään kuin alkukesään), mitä nyt Kööpenhamina taitaa olla osallistujamäärältään merkittävästi isompi. Lopullisen ratkaisun teki juurikin matkustamisen helppous, Tallinnaan kun pääsee sillä että lastaa perheen ja tavarat autoon, ajaa auton Helsinkiin ja siellä laivaan ja kohta onkin perillä. Toki näihin kahteen mainittuunkin pääsee tuolla metodilla, mutta ajomatkat ovat huomattavasti pidemmät, ja koska ollaan elokuussa, tarkoittaa se että vaimollani on työt alkaneet, ja useamman arkipäivän varaaminen reissaamiseen on yksinkertaisesti turhan hankalaa. Ja lentomatkustaminen pyörän sekä kaikkien kamppeiden ja pienten lasten kanssa ei houkuta ajatuksena tippaakaan, varsinkaan kun minulla ei ole pyörälle laukkua olemassa vaan sekin olisi pitänyt hankkia tai vuokrata. Joten Tallinna veti voittavan arvan.

Samalla kun ilmoittauduin kisaan lähdes vuosi sitten, varasin heti myös Sokos Hotel Virusta hieman isomman huoneen ja edestakaiset laivamatkat koko perheelle + autolle. Pro tip jos suunnittelet samaa: tarkasta auton ja pyörän yhteiskorkeus ennen varaamista jos kuljetat pyörää katolla kuten minä. Olin varannut "korkea henkilöauto" valinnalla matkan ja ajattelin että kyllähän se nyt riittää, mutta sataman puomilla ilmeni ettei muuten riitäkään ja jouduimme muuttamaan varauksen "pakettiauto/kuorma-auto" kategoriaan, mikä luonnollisesti maksoi hieman lisää.

Täysmatkan kisa oli siis lauantaipäivänä (Tallinnassa oli myös sunnuntaina puolimatka samassa tapahtumassa) ja veikkaan että valtaosa muista kisaajista oli mennyt paikkakunnalle viimeistään torstaina, silloin nimittäin pidettiin myös kisainfotkin (minä katsoin sen Youtubesta kotisohvalla). Koska en viitsinyt kiusata vaimoa kahden päivän töiden siirtämisellä, olin varannut meidän matkamme vasta perjantaiaamulle, mikä ei ehkä ole optimi kisaa ajatellen, mutta arjen sujuvuuden kannalta ainoa järkevä ratkaisu. Joten perjantaina kello soi aamulla varhain ja aamupalan jälkeen nostelin jo pakatut kassit autonperään ja viimeisenä nostin pyörän katolle. Käytän triathlonpyörän kuljetukseen aina haarukkakiinnitteistä telinettä, eli pyörä kulkee niin että se on takavanteesta remmillä kiinni telineessä (treenivanne) ja sitten ilman etukiekkoa haarukastaan toisessa päässä. Olin vaihtanut juuri ennen reissua pyörään uuden kuumavahatun ketjun, ja koska sääennuste näytti siltä että matkan aikana voisi sataa reilustikin, keksin säästää itseäni ja ketjua siten että irroitin sen matkan ajaksi jotta se pysyisi kuivana. No sadetta ei lopulta juurikaan tullut ja pyörän telineeseen kiinnitettyäni tajusin ketjuttomuudesta aiheutuneen uuden ongelman: nimittäin kampiahan ei nyt pidä mikään paikallaan vaan ne pyörivät täysin vapaana, joten hakkaamista välttääkseni nappasin varastosta pätkän jotain narua millä nopeasti sidoin polkimen kattotelineeseen :)

Helsingissä laivaan ajettaessa oli sitten jo aiemmin mainittu säätö ajoneuvoluokan kanssa. Laivalla nautimme buffetissa myöhäisen aamiaisen, sillä olisimme Tallinnassa perillä pian puolenpäivän jälkeen ja siinä oli ohjelmaa yllin kyllin ilman että heti tarvitsisi lähteä etsimään lounasta. Laivan saavuttua satamaan ajoimme ensimmäisenä kisakeskukselle suorittamaan ilmoittautumista ja kilpailumateriaalien (varustepussit, uimalakki, merkkaustarrat, numerolappu) noutoa. Samalla noudimme myös tyttärelle materiaalit, sillä hän osallistuisi vielä alkuillasta samana päivänä Ironkids -juoksuun. Kun nämä oli tehty oli aika hurauttaa Stroomin rantaan, sillä lähtö ja T1 (ensimmäinen vaihto) olisivat siellä ja sinne tulisi jättää myös kaikki kilpailuvarusteet pyörää myöten vielä tuon perjantain aikana. Kun löysimme parkkipaikan vaihtoalueen läheltä alkoi armoton säätäminen, ensiksi pyörä kasaan eli kisavanteet paikalleen, sitten myös ketju luonnollisesti. Seuraavaksi pyörän eri laukkuihin tarvittavat eväät valmiiksi, laitoin myös Torpedo-pullon telineeseen valmiiksi tyhjänä ja varmistin sen parilla pätkällä sähköteippiä, sisällön pulloon toisin vasta aamulla. Sitten täytyi pakata vaihtopussit eli ne varusteet mitä tarvitsisin vaihdoissa. Toisen vaihdon osalta pakkaus olisi lopullinen, sillä se pussi tuli jättää iltaan mennessä, eikä sen sisältöön pääsisi enää puuttumaan kisa-aamuna, toisin kuin ensimmäisen vaihdon pussiin. Joten koska en osannut kertakaikkiaan päättää, taisin laittaa T2 pussiin kaikkiaan kolme tai neljä paria sukkia joista valita :)

Varusteita kisarepussa. Reppua ei ole aivan suunniteltu 46 koon kengille :)

T1 pussi eli pyöräilyvarusteet aiheuttivat myös hieman harmaita hiuksia, sillä sääennuste näytti välillä sadetta välillä poutaa, mutta jokatapauksessa aamu olisi viileä. Lähdön oli määrä olla 6.30 ja tuolloin lämpötilan piti ennusteen mukaan olla n 5-6 astetta. Pussini oli aivan turvoksissa kun survoin sinne kypärän ja 46 koon kenkien lisäksi ainakin takin, tuuliliivin, irtohihat ja -lahkeet sekä hanskat. Ja tietysti merinovillaiset ajosukat. Jotkut ajavat jopa täydenmatkan kisat ilman sukkia ja lyhyillä matkoilla tuota näkee paljonkin, mutta itse olen aina käyttänyt sukkia pyöräillessä. No arpajaiset saatiin aikanaan päätökseen ja sitten eikun viemään pyörää telineeseen ja jättämään pusseja. Sisään vaihtoalueelle mennessä tulee useimmiten olla numerolappu esillä, kypärä päässä (numerotarra kiinnitettynä), pyörässä myös tarrat paikallaan sekä vaihtopussit (niin ikään numeroituna) esillä. Sitten vain pyörä telineeseen, T2 pussi järjestäjien haltuun ja T1 pussi omaan telineeseensä.

Tämän jälkeen ehdimme pienen hetken kävellä rannalla ja käydä ihmettelemässä uinnin lähtöpaikkaa joka oli muutaman sadan metrin päästä vaihtoalueelta. Lapset innoistuivat kahlailemaan vedessä ja ihmettelemään meduusoja (tämähän on siis tosiaan Itämeren ranta kyseessä). Sitten nopeasti hotellille kirjautumaan sisään ja viemään enimmät tavarat ennen kuin täytyisi taas suunnata kisakeskukselle Ironkidsiä varten. Kun sinne pääsimme olikin siellä jo melkoinen härdelli päällä, aluksi meinasi olla hieman vaikeaa saada autoa parkkiin, sitten hahmottaa mistä juoksu lähtee ja lopuksi vielä tungeksia sinne läpi kaikkien eri-ikäisten lasten ja heidän vanhempiensa jotka pyörivät lähtöpaikan edessä melko sekavana massana. Hommaa ei yhtään auttanut se että valtaosa kuulutuksista tapahtui eestiksi ja eri-ikäisiä ryhmiä lähetettiin matkaan aivan liukuhihnalta muutaman minuutin välein ja osalla juoksi vielä vanhemmatkin mukana. Tulimme paikalle sen verran viimetingassa että sain tytön juuri ja juuri ajoissa tuupattua oman ryhmänsä mukaan lähtökarsinaan, ja koska he juoksivat vain 500m reitin, en käytännössä kerennyt kuin kävellä ripeästi maalin lähelle, ottaa pari kuvaa ja sitten sieltä jo tultiinkin. Kuulin jossain kohtaa että lapsia oli juoksemassa yhteensä noin 1500 eli enemmän kuin seuraavan päivän kilpailussa, joten ei ihmekään että homma oli niin kaoottinen.

Samalla kun olimme kisakeskuksella oli tarkoituksena tutustua nopeasti toisen vaihdon alueeseen, jonka kävinkin nopeasti kävelemässä läpi, ei siinä sinänsä mitään ihmeellistä, varsinkin kun täällä oli vielä niin hyvä palvelu että pyörää ei tarvitse itse viedä telineeseen vaan talkoolaiset hoitavat sen kisaajien puolesta. Sitten jouduin käymään vielä kisatoimistossa uudestaan, koska olin onnistunut kiristämään kilpailijarannekkeeni vahingossa liian kireälle, tosin siellä ei asialle osattu tehdä oikein mitään, uusia nauhoja ei kuulemma ollut varalla ja yksi nainen siinä yritti saksien kanssa hieman löysätä mekanismia melko laihoin tuloksin. Onneksi tuo ei ollut sietämättömän kireällä, vain lievästi epämukava. Samalla kun painimme rannekkeen kanssa kuulin heiltä kuin ohimennen että lähtöä oli siirretty kolmea tuntia myöhemmäksi kylmän sään takia. Aluksi en meinannut rekisteröidä koko asiaa, tuollainen vaihtoehto ei ollut nimittäin käynyt edes mielessänikään. Nyt sitten kisapäivän koko aikataulu uusiksi.

Alettiin elää jo iltakuutta ja koko sakki oli laivan jälkeen syönyt lähinnä erilaisia välipaloja, joten ennen yöpuulle vetäytymistä piti vielä päästä syömään johonkin. Vaimollani oli reissun ainoa matkailullinen toive se että ehtisimme käydä syömässä vanhassakaupungissa joten otimme suunnaksi sen. Suostuin tähän ainoastaan tuon aikataulumuutoksen takia, muuten olisin määrännyt porukan joko hotellin ravintolaan tai kisakeskuksen viereiseen kauppakeskukseen, jotta pääsisimme sänkyyn ajoissa. Samalla kun ajoin kohti keskustaa vaimo katsoi nopeasti netistä jonkun kivalta vaikuttavan ravintolan, soitti sinne että mahtuuko neljä henkeä ja kun vastasivat että mahtuu sanoimme tulevamme kohta. No tuo kohta ei tullut ihan niin sukkelasti kuin olimme ajatelleet. Ensiksi piti saada auto parkkiin ja vaimoni GoogleMapsin ystävällisellä opastuksella katsoi meille kohdan vanhasta kaupungista että tänne jonnekin vain kadunvarteen. Parkkipaikka löytyi ja sitten alkoi halvatunmoinen setviminen että miten täällä maksetaan pysäköinnistä, mitään parkkimittarin näköistä kun ei ollut mailla halmeilla. Hommaan ei meinannut tulla minkäänlaista tolkkua ja vaimo paineli kysymään neuvoa läheisestä matkamuistomyymälästä samalla kun itse jäin tutkimaan Tallinnan kaupungin nettisivuja. Suunta josta mittari pitäisi löytyä selvisi, ja tyhjensin autosta kaikki hilut mukaani sillä olin saanut selville että korttimaksuaika ei noita mittareita ollut vielä saavuttanut. Lähdin tarpomaan minulle osoitettuun suuntaan ja kuljettuani mielestäni turhan kauan totesin että olen mennyt joko ohi tai sitten minua on huijattu. Etsin netistä kartan jossa mittarit näkyvät ja totesin tosiaan kävelleeni yhden ohi, ei muuta kuin takaisin. Onneksi katsoin karttaa vielä uudestaan lähempänä, koska olisin kävellyt kyllä sen ohi toisenkin kerran. Latasin kolikot mittariin, sain noin 1,5 tuntia parkkiaikaa ja hilpaisin takaisin auton ja muun perheen luokse. Parkkilappua autoon viedessä aloitin itseni kolhimisen jättämällä oikean pikkusormen auton oven väliin. Siihen tuli mustelma ja tunnen kolhukohdan vieläkin 1,5 viikkoa tuon jälkeen, mutta ei se onneksi kisapäivää pilannut. 

Seuraavaksi pitäisi sitten löytää se ravintola, joten lähdimme taapertamaan syvemmälle vanhaankaupunkiin vaimoni toimiessa kartanlukijana. Lapset alkoivat olla jo suhteellisen väsyneitä, eikä mennyt kauaa kun pienempää jo kannettiin. Kun ravintola viimein löytyi totesimme sen olevan likimain toisella puolella vanhaakaupunkia, ja auton olisi varmasti saanut parkkiin lähemmäs sille puolen. Ravintola oli melkein täysi, mutta meille löytyi luvatusti pöytä, vaikka vaimon puhelimessa sanomasta 15-20 minuutista oli jo pitkään ollut muisto vain. Ravintonlan ruoka oli suorastaan loistavaa (ja edullista suomalaisittain), mutta täydessä ravintolassa perjantai-iltana ruuan saaminen luonnollisesti kesti melko kauan, onneksi saimme lapset jotenkuten viihtymään. Kun pääsimme hotellille aloittamaan iltatoimia kello oli jo noin yhdeksän. Jatkoin itseni kolhimista lyömällä vasemman jalkapöytäni tyttärellemme levitetyn vuodesohva jalkaan, myös tuo kolhu tuntuu edelleen kirjoitushetkellä, vaikkei kisan kannalta sillä merkitystä ollutkaan. Koska aamulla saisi nyt nukkua alkuperäistä pidempään päätimme vaimon kanssa ottaa vielä nopeat löylyt kun meillä kerran oli saunallinen huone, joten omakin nukkumaanmeno olisi lopulta voinut olla hieman aikaisemmin, toisaalta näin sain ainakin unta ihan kohtuullisesti.

Päivästä muodostui siis melko hektinen ja kuormittava, mikä oli osittain arvattavissakin kun lasten kanssa matkustaa ja tekemistä on näinkin paljon. Varmaan keholle optimaalisempaa olisi tosiaan tulla vähintään yhtä päivää aikaisemmin, mutta itseni tuntien ainakaan minun psyykeelleni se taas ei sovi. Muistan kun kaksi vuotta sitten olin menossa Karhunkierrokselle juoksemaan ensimmäistä kunnon ultramatkaani ja yritin saada päivää kulumaan hotellilla illan lähtöä odotellessa. Se oli yksinkertaisesti kamalaa, en pystynyt keskittymään mihinkään ajantappotekemiseen lainkaan ja ilta tuntui vain niin hirvittävän pitkältä. Toki tuolloin minulla ei ollut perhettä mukana viemässä huomiota pois kisastressistä myöskään.

Mutta nyt on päästy siihen kohtaan että (lähes) kaikki varusteet ovat oikeilla paikoillaan ja ollaan hotellilla nukkumassa, ja on aika päättää tämä pitkäksi venynyt horina. Seuraava juttu sitten kertoo itse kisapäivän kulusta.