Lahti 300 brevetti 27.9.2025

Sitten päästäänkin raportoimaan yhdestä vuoden odotetuimmasta jutusta, eli omajärjestämästäni brevetistä. Ensimmäinen kerta kun mokomaa kokeilin oli viimevuoden elokuussa "Aja yö ulkona" teemalla, mutta silloin minulta itseltäni jäi itse ajaminen hieman piippuun teknisen ongelman vuoksi, joten nyt oli suuret toiveet päästä myös kokemaan järjestäjän rooli tien päällä. Toki viikolla ennen tuota hieman oli uhkakuvia ilmassa kun lapsilla alkoi ilmetä pientä köhää, mutta onneksi kukaan perheestä ei sairastunut sen isommin. Järjestäjän homma ei tämmöisessä ole sinänsä mikään kovin kummallinen, ei tarvitse kuin suunnitella reitti, laatia ilmoitus ja ottaa ilmoittautumiset vastaan, sitten hieman ennen tapahtumaa laitoin kaikille ilmoittautuneille sähköpostilla vielä hieman lisäohjeita ja kaiken kukkuraksi varmistin että minulla on brevet-kortteja tarpeeksi. Niistä aloin hieman stressata n 1,5 viikkoa etukäteen kun laskin että kotoa löytyvä määrä saattaa mennä hilkulle riippuen miten ilmoittautumisia tulee, joten tilasin nipun lisää. Nyt minulla on sen verran että saan varmasti ainakin ensi vuoden tapahtuman vedettyä läpi niillä, ehkä jopa sitä seuraavankin. Kaikenkaikkiaan ilmoittautuneita taisi olla lopulta 18 (itseni mukaanlukien) ja kun kaksi jäi pois ilmoittaen sen ja yksi ilmoittamatta, sekä eräs innokas oli ilmoittautunut jopa kahteen kertaan niin lähtijöitä oli lopulta 14 kappaletta, mikä oli oikein mukava määrä. Ja mikä mukavinta, porukassa oli jopa kuusi sellaista jotka olivat ensimmäistä kertaa lähdössä brevetille ylipäätään.

Oma valmistautuminen meinasi jäädä vähän ohueksi, oli suunnitellut ajavani Tuopin jälkien ja tämän välissä ainakin yhden pidemmän viikonloppulenkin, mutta lopulta en ehtinyt pyörän päällä viettää tuossa välissä kuin muutaman työmatkan. Samoin pyörän kanssa oli tarkoitus tehdä hieman ajoasennon säätöä ja kokeilua, mutta tuokin säätö jäi lähinnä renkaiden täyttämiseen. Edellisenä iltana laitoin myös pyörään kiinni sellaisen runkolaukun mikä yleensä on ollut toisessa pyörässä, ihan vain ettei menisi tavaroiden kanssa kovin pahaksi änkemiseksi, kuitenkin mukaan piti ottaa hyvin evästä sekä hieman lisävaatetta aamua ja iltaa ajatellen. Sääennuste nimittäin lupasi aika mukavaa keliä syksyiselle retkeilylle, kuivaa, mutta viileää ja päivällä nähtäisiin jopa hieman aurinkoa. Illalla ennen lähtöä laitoinkin valtaosan tavaroista valmiiksi ja tein hieman eväsleipiä jääkaappiin (jotka aamulla melkein unohdin sinne).

Lähtö oli aamulla kello 8 Lahden rautatieasemalta (tämä siksi että arvelin valtaosan tulevan junalla) ja olin itse luvannut olla paikalla noin puolesta eteenpäin jakamassa kortteja. Ja olihan siellä jo ensimmäiset kuskit melko pian puolen jälkeen niitä täyttelemässä. Olin laatinut kaksi A4-kokoista ohjetta siihen miten kortit pitää täyttää (vaikkeivat ne kovin epäselviä ole muutenkaan) jotka kiersivät osallistujilla, jälkikäteen sain havaita että tuo kortin täyttö on nähtävästi yllättävän vaikea osa lajia, varmaan puolelta puuttui jotain tietoja tai sitten jotain oli väärässä paikassa. Täytyy varmaan ensi kerraksi laatia vielä paremmat ohjeet ja uhkailla huonosti täytettyjen sytykkeenä käyttämisellä :). Mukana oli myös tämä Roosa jonka kanssa olin ajellut Tuopin jäljissä muutama viikko sitten, sekä eräs Antti jonka olin kohdannut kerran aiemmin. Hän nimittäin työskentelee eräässä Kouvolalaisessa kuljetusliikkeessä jonka kanssa oma työnantajani on läheisessä yhteistyössä ja hän oli kerran meillä poiketessaan käynyt morjestamassa ja tunnustamassa sekä kiinnostuksensa pitkänmatkanpyöräilyyn, että tämän blogin lukijuutensa.

Kello löi kahdeksan ja päästin revohkan matkaan, itse jäin pariksi minuutiksi odottamaan yhtä joka ei ollut ilmoittanut peruutusta eikä paikalle vielä löytänyt. Malttini loppui kirjaimellisesti kahden minuutin kohdalla ja ajattelin että kaipa tuo olisi soittanut jos olisi tulossa hitusen myöhässä ja niin lähdin minäkin matkaan. Yksi ajajista jäi vielä asemalle säätämään jotain varusteidensa kanssa ja ajattelin että saan muuta edelle lähtenyttä porukkaa kiinni melko pian ettei tarvitse yksin ajella. Mutta vielä mitä, vaikka ajoin reippaahkosti itseni mielestä, näin ensimmäiset muut vasta reilun 40 kilometrin jälkeen ensimmäisellä kontrollilla, nimittäin Kausalan ABC:lla. Ja sielläkin vain porukan häntä oli enää paikalla minun saapuessani, kärki oli jo mennyt menojaan, vauhdikasta sakkia. Pidin tauon hyvinkin nopeana, täytin toisen pullon (toinen oli vielä täynnä) ja ostin tiskiltä pullan ja pullon vettä varalle, sillä seuraava taukopaikka olisi noin 100km päässä ja välillä ei pahemmin kyliä ole mistä täydennystä hankkia tarvittaessa. Toki myös leima piti korttiin täräyttää ennen matkan jatkamista.

Hyppäsin tauolta mukaan liikkeelle lähtevään kolmen kuski porukkaan jossa oli mukana myös tämä edellä mainittu Antti, jonka kanssa rupesinkin heti juttusille. Emme siis tunteneet toisiamme sen kummemmin vielä ennen tätä reissua. Antti pitikin ihan hyvää tahtia yllä, ja hetken päästä huomasimme että nuo kaksi muuta olivat tippuneet matkasta. Laskeskelin että näin ollen takanamme oli kolme ajajaa kun huomioidaan tämä yksi joka jäi Lahdessa jo asemalle. Jonkin verran ennen Jaalaa stoppasimme vanhan huoltoaseman pihaan keventämään hieman varustusta, päivä kun alkoi jo lämmetä sen verran. Ensimmäiset kerrokset olin toki kuorinut jo yltäni Kausalassa ja ennen sitä. Nyt matka jatkui ihan perus ajoshortseissa sekä Randonneurs Finland -merinovillaisessa ajopaidassa. Hanskat minulla oli koko päivän kädessä, täysillä sormilla mutta ohuet muuten, aamulla oli paksummat ja illallakin oli ihan rajoilla olisinko halunnut laittaa ne viimeisen tunnin aikana taas käteen. Tämän pikkutauon aikana toinen pudottamistamme kavereista ohitti meidät.

Matka jatkui ohi Jaalan ja pian ohitimme myös Verlaan vievän tien, sieltähän oli tämänvuotinen Ruska startannut vain paria viikkoa aikaisemmin, Antti oli ollut jopa lähtöä katsomassa, tuolta kun ei ole hänelle kotiin niin kauhean pitkä matka. Jatkoimme matkaa Vuohijärven kautta kohti Hillosensalmea ja Voikoskea, välillä kiroilin että kuka kumma on suunnitellut näin mäkisen reitin. Onneksi maisemat olivat sentään hyviä. Antti piti edelleen hyvää tahtia ja kun juttua riittää huomattavasti enemmän kuin yksikseen, meinaa välillä syöminenkin hiukan unohtua ja minulla meinasi tulla pari hieman huterampaa hetkeä kun energiat pääsivät vähiin, onneksi tuosta selviää syömällä. Kello oli jo iltapäivän puolella kun saavuimme toiselle kontrollille, Vihantasalmen Nesteelle, joka oli matkallisesti vain hieman vajaassa puolimatkassa. Siellä oli katettuna lounasbuffet ja muitakin ajajia siitä nauttimassa, joten hyökkäsimme sekaan ja eväiden kimppuun.

Latasin lautaselle normaaliin tyyliini reilusti salaattia, mikä oli kuitenkin tähän kohtaan pienoinen virhe, sillä se ei ollut erityisen hyvää ja meinasi mennä melkoiseksi pupeltamiseksi ennen kuin pääsin lämpimän ruuan kimppuun. Toinen virhe oli etten ottanut jälkiruokakahvia heti pöytään jäähtymään (juon kahvin aina mustana), joten sen jäähtyminen ruuan jälkeen meinasi kestää sen verran kauan ettei minulla hermo kestänyt odotella. Aiemmin tulleet lähtivät aiemmin matkaan ja me jatkoimme edelleen kahdestaan sitten omia aikojamme. Väli seuraavalle ja viimeiselle kontrollille ei ollut kuin reilu 50 kilometriä. Tuolla välillä ei tainnut muistaakseni tapahtua mitään kovin ihmeellistä, kammet pyörivät ja tarinaa riitti.

Kolmas kontrolli oli Jari-Pekan Neste Hartolassa nelostien varrella ja sinne saavuttiin alkuillasta viiden jälkeen, matkaa oli tässäkohtaa takana noin 200km ja yksi satanen vielä edessä. Sieltä tekivät juuri lähtöä samat kuskit joiden kanssa olimme olleet Vihantasalmellakin lounaalla ja perässämme paikalle tuli ryhmän ainoa ei-suomea-puhuva kaveri (myöhemmin selvisi virolaiseksi). Hän pitäytyi tauoilla omissa oloissaan, ei tullut vahingossakaan samaan eikä edes viereiseen pöytään tai pyrkinyt millään tavalla juttusille. Kun lyhyen tauon jälkeen lähdimme jatkamaan, lähti tämä mysteerimies melkein heti peräämme ja hän ajoikin tosi pitkään perässä näköetäisyydellä, ilman että jäisi jälkeen tai toisaalta ajaisi kiinni ja liittyisi porukkaan. Tuo tuntui hieman oudolta, mutta ilmeisesti kaveri oli vain ujo tai halusi ajella omillaan.

Ilta alkoi hiljalleen viiletä ja sopivan bussipysäkin bongattuamme pysähdyimme hieman säätämään varusteita eli lähinnä pukemaan lisää. Laitoin tässä kohtaa vain irtolahkeet, randonneurs finland -villapaita tuntui sen verran lämpimältä että jätin takin vielä laukkuun, tosin hetken päästä manasin että olisi pitänyt ottaa se vaikka paidantaskuun tai johonkin hieman helpommin saataville. Virolainen varjomme ohitti luonnollisesti meidät tuon tauon aikana. Iltakin alkoi pikkuhiljaa hämärtyä ja kohta saikin jo kytkeä valoja päälle. Sysmä oli ohitettu jo ennen tuota pukemistaukoa ja matka jatkui kohti Kalkkista. Sinne saapuessamme pidimme taas pikkutauon, Antti täytti pullonsa kylän kaupan edessä olevasta vesipisteestä jonka hän tiesi joltain aiemmalta reissultaan siinä olevan ja minä puin vihdoin sen takin päälleni.

Tovin ajettuamme saimme taas tämän tutun hahmon kiinni, meno vaikutti sen verran hitaalta että arvelin hänen jäävän pian reilusti jälkeen kun olimme hänet ohittaneet, mutta vielä mitä, kaveri jäi taas sellaisen hajuetäisyyden päähän ajelemaan. Ohittaessamme yritin hänelle jotain tyhjänpäiväistä kommentoida tai kysyä miten kulkee saamatta minkäänlaista vastausta. Suunnittelemani reitti ei tullutkaan Kalkkisista Vääksyyn sitä kaikkein ilmeisintä tietä eli Pulkkilanharjun komeiden maisemien kautta, vaan halusin ajattaa porukan hieman hiljaisemman ja metsäisemmän Kopsuontien kautta. Olin kyllä itse pyöräillyt siellä ennenkin, mutta jotenkin olin unohtanut kuinka mäkinen reitti se on, tuntui että varsinkin loppua kohti ylämäet vain pitenivät ja jyrkkenivät. Varsinkin viimeinen nousu ennen Vesivehmaalle laskeutumista tuntui melkoisen brutaalilta ja tuon laskun jälkeen kurvasimme sanattomasta sopimuksesta bussipysäkille vetämään hieman henkeä ja nestettä ja ehkä vähän evästäkin siinä samalla. Tällä kertaa varjostajamme liittyikin seuraan minitauollemme, vaikka jatkoikin samaa puhumatonta linjaansa. Tuosta ei ollut kuin kolmisenkymmentä kilometriä perille ja loppumatkan hän tulikin sitten jo vihdoin ihan reilusti mukanamme.

Vesivehmaan ohitettuamme saimme ajaa hetken valtatie 24:n laitaa ennenkuin pyörätiet alkoivat ja sittenhän oltiinkin loppumatka käytännössä niillä. Ilta alkoi viiletä todenteolla ja hetkittäin pisti palelemaan, hieman kävi mielessä kaivaa laukusta vielä ne paksummat hanskat jotka minulla oli aamulla ollut kädessä, mutta en viitsinyt ruveta kuitenkaan, oltiinhan jo aika lähellä. Lauantai-iltaa viettävän Lahden läpi ajaminen oli erikoista, en meinaa muistaa milloin olisin viimeksi ollut liikkeellä tuollaiseen aikaan "kylillä". Hieman myös ihmettelin itse joissain kohdin omia reittivalintojani ja ehkä pikkaisen mentiin pari kohtaa eritavallakin.

Viimein saavuttiin maaliin joka siis oli meikäläisen kotiosoite. Osallistujille olin antanut ohjeeksi merkitä loppuajan korttiinsa ja pudottaa sen postilaatikkoomme. Merkkailimme ajat kortteihin ja koska tiesin että perässämme ei ollut enää montaa kuskia tyhjensin jo aiemmat samalla postilaatikosta sisään. Virolaisvahvistuksemme tutki hetken puhelintaan ja sitten sai viimein suutaan avattua sen verran että kysyi reittiohjeita asemalle, neuvoin kaverille pikaohjeet ja hän kiitti ja meni matkoihinsa. Sillä aikaa Antti oli tutkinut juna-aikataulua Kouvolan suuntaan ja totesi että seuraava ja ainoa yhteys meneekin vasta yhden jälkeen yöllä eli reilun kolmen tunnin päästä. Vitsailimme hieman että hän melkein pyöräilisi jo siinä ajassa sinne, ja hän olikin aiemmin hetken tätä vaihtoehtoa miettinyt puolivakavissaan, mutta kun tarjosin sisätiloissa odottelua ja saunaa vaihtoehdoksi ei valintaa tarvinnut paljon miettiä. Otimme saunan lämmettyä tukevat löylyt ja sitä ennen hieman evästä ja näin illan kylmyys saatiin karkotettua ja istuskelimme vielä tovin kunnes hän lähti hyvissä ajoin kohti asemaa varatakseen aikaa mahdolliselle eksymiselle.

Näin saatiin ajettua tämä brevetti, oli mukava päästä itsekin maaliin asti järjestäjän ominaisuudessa. Tätä kirjoittaessa näin muutamaa viikkoa myöhemmin, on jo ensi vuoden brevettikalenteriin merkitty elokuun viimeiselle lauantaille taas "Aja yö ulkona", jolloin tarkoitus ajaa jälleen 300km yötä vasten, ja luultavasti samalla reitillä kuin viimevuonnakin.