Tuopin Jäljet B200 6.9.2025

Kirjoitetaas tästäkin lyhyt raportti, Tallinnasta on horistu nyt niin pitkään ja perusteellisesti että josko päästän molemmat lukijat hieman vähemmällä tällä kertaa. Tuopin jäljet on minun useimmiten ajamani brevetti ja alan jo seota laskuissa, uskoakseni tämä oli nyt viides kerta. Vaikka reitti on pysynyt samana koko ajan, tällä kertaa oli annettu mahdollisuus ajaa alkumatkasta yksi kohta hieman eri reittiä, sillä alkuperäisellä reitillä oli sen verran merkittäviä tietöitä että tuo kohta olisi ilmeisesti ollut tympeä ajettava. Päätin mukaan lähtemisestä noin viikkoa ennen ajoa, sillä en Tallinnan jälkeen ollut halunnut ihan heti lyödä asiaa lukkoon vaan halusin kuulostella oloani ja yleistä jaksamista, mutta koska tuossa ei tuntunut olevan mitään kehnoa niin ajattelin käydä ajamassa tuon pois kuleksimasta.

Pienen reittivariaation lisäksi uutta oli tällä kertaa se että jouduin kulkemaan paikalle junalla. Tässä ei sinällään ole mitään uutta ja ihmeellistä, mutta koska Tuopin jäljet aloitetaan iltapäivällä ja tullaan illalla takaisin, asetti tuo minulle hieman aikataulupaineita ajoon, sillä viimeinen juna lähtisi yhden jälkeen yöllä eli siihen olisi mielellään kerittävä. Sääennuste lupasi melko lämmintä, mutta kosteaa keliä, ei kuitenkaan sateita, joten lähdin liikkeelle ihan kesäisissä ajokamppeissa, toki pakkasin mukaan hieman lämpimämpää vaihtoehtoa iltaa ja yötä varten. Vielä kotoa asemalle lähtiessä painelin takaisin sisälle ja vaihdoin tuulitakin sadetakkiin, sillä vaikka ennusteen mukaan sadetta ei olisi luvassa, näytti taivas ainakin Lahdessa niin synkälle etten meinannut uskoa tuota.

Pasilaan päästyäni otin suunnan kohti lähtöpaikkana toimivaa Eläintarhan nestettä jossa porukkaa jo alkoi kokoontua. Kävin hakemassa kahvia ja hieman purtavaa samalla kun odottelimme järjestäjää saapuvaksi paikalle. Odotellessa myin samalla yhden vanhan triathlonasun jollekin espoolaiselle ostajalle jonka kanssa olin sopinut pikatreffit tuohon saumaan. Pian Mäkipään Mikko karauttikin paikalle ja pisti kortit jakoon. Tajusin ettei minulla taaskaan ollut kynää mukanani (sama homma kävi helatorstain reissulla), mutta arvelin selviäväni lainakynien avulla varsinkin kun tässä ei ole kuin yksi kontrolli reitin varrella. Kaksi euroa köyhempänä ja korttia rikkaampana pääsin matkaan.

Alkupätkä Helsingistä Espoon suuntaan tuntuu joka kerta yhtä sekavalta, ja onnistuin ajamaan kerran hutiin vaikka kyseessä oli tosiaan se viides kerta tällä reitillä. Tuon hudin jälkeen meitä kasautui pieneksi hetkeksi isompi porukka jolla ajoimme seuraavaan hutiin Espoon Leppävaarassa, nimittäin rautatien alittava pieni tunneli oli blokattu käytöstä rautatien kunnostustöiden takia ja saimme hetken pähkiä porukalla kiertotietä esteen ohi. Espoo tarjoili parastaan kun hetkeä myöhemmin pyörätie muuttui isompaa tietyömaata kiertäväksi soraväyläksi joka oli hetkittäin kunnoltaan lähempänä polkua kuin pururataa ja nousi tottakai jyrkästi tien vieressä olevien kallioiden päälle. Sieltä hieman taas reittiä soveltaen pääsimme hetken päästä takaisin alkuperäiselle reitille ja totesimme että ehkä parempi pysyä ajoradalla, pyörätiet saattavat näköjään viedä aivan minne sattuu. Porukka haki vahvasti muotoaan ja ajoin hetkittäin yksin, hetkittäin kaksin tai useamman kanssa.

Vihdoin taajamasta päästiin ja rennompi maantieajo sai alkaa. Huomasin pian ajelevani itsekseni, ihan sopivantahtisia porukoita ei päässyt niilläkohdin muotoutumaan. Tuo korjaantui hetken ajamisen jälkeen kun takaapäin tuli vauhdilla arviolta 7-8 kuskin porukka joilla oli sen verran hyvä tahti että päätin hypätä mukaan. Porukka tosin alkoi hajota jo melko pian kun ensin tuli yksi tipakampi ylämäki, ja pian sen jälkeen osa porukasta pysähtyi pulloja täyttämään ohitettavan golfkentän vesipisteeltä. Itse jatkoin matkaa ja kohtapuolin äskeisen porukan ydinkolmikko joka vauhdinpidosta oli vastannut otti minut kiinni ja liityin heidän matkaansa. Tällä nelikolla ajelimmekin sitten ainoalle kontrollille Keppanakellarille asti. Tahti oli melko tiukkaa, olisi pitänyt varmaankin jättäytyä pois, mutta matka taittui niin mukavasti että en malttanut vaikka hetken päästä jalat alkoivat tuntua jo melko tyhjiltä. Syke hipoi myös koko ajan melko korkeita lukemia, vissiin Tallinnasta ei ole kuitenkaan ihan palauduttu. Hieman ennen Keppanakellaria kun pääsimme vähän hiljaisemmille teille hidastimme tahtia sen verran että jaksoin mukana sinne saakka.

Keppanalla olikin jo joitain kuskeja, osa jo lähdössä eteenpäin ja lisää virtasi tasaisesti pikkuhiljaa siellä ollessani. Tilasin kunnon hampurilaisaterian kuten yleensä ja jäin sitä natustelemaan, muut tuosta äskeisestä porukasta ottivat hätäisemmät eväät ja lähtivät pian paahtamaan takaisin. Eikä minun mitään järkeä olisi ollut mukaan pyrkiäkään, sen verran sippi olin. Söin purilaiseni ja lähdin paluumatkalle sillä ajatuksella että mennään rauhakseen, kovin kova kiire ei kuitenkaan ollut.

Paluumatkaa taitoin aluksi yksin, ensimäisen tunnin aikana ohitin yhden kuskin joka ei selvästikään ollut juttumiehiä tai -tuulella, ja kulki sen verran minua hitaampaa että jätin hänet ajamaan omaa ajoaan. Välillä näin pidemmillä suorilla takana tumman hahmon ja odottelinkin milloin tämä polkija saisi minut kiinni, vaikka en varsinaisesti vetelehtimään jäänytkään. Viimein hän tavoitti minut ja kyseessä oli juuri se hahmo jota olin hiukan arvannut odottaakin, nimittäin nuori naiskuski (myöhemmin selvisi nimekseen Roosa) joka oli kiinnittänyt monen huomion lähdössä ja Keppanakellarilla lähinnä sen takia että hän oli todella lämpimän näköisesti pukeutunut ja olin häntä aiheesta itsekin hieman haastatellut Keppanalla. Siinä missä muut olivat lähinnä liikkeellä lyhytlahkeisissa sekä paidoissa, niin hänellä oli pitkät housut, kuoritakki ja muistaakseni sen päällä vielä tuuliliivikin, ja arvelin ääneen että itse paistuisin hengiltä jos yrittäisin ajaa edes puolet tuosta varustuksesta ylläni. Syyksi hän kertoi lähinnä ettei tykkää palella urheillessa, ja mikäs siinä, jokainen niillä kamppeilla mitkä itselle sopii. Taitoimmekin lopun matkaa kahdestaan takaisin Helsinkiin asti. Reissun luontobongaus tapahtui juuri ennen kuin hän tavoitti minut, nimittäin ensin kuului melkoinen mekastus ja sitten näkyi useampi kurki, niitä oli arviolta 10-20 ja taisivat olla kerääntymässä eräälle peltoaukealle. Näky jäi mieleen kun itse en muista koskaan nähneeni yhtä enempää kerralla.

Paluumatka sujuikin sitten loppuun ilman sen kummempia tapahtumia, turisimme niitä näitä ja löysimme yllätyksettä perille maalipaikalle Tullinpuomin Shellille, jossa näimmekin ainoat muut kuskit koko aikana. Helsingissä oli selkeästi satanut vaikka meidän matkallemme tuo sade ei ollut osunut ja ilma oli erittäin kostea. Jätimme kortit tiskille ja Roosa häipyi kotiin nukkumaan, itse tarkistin nopeasti juna-aikataulun ja totesin ettei tässä liikoja aikoja ole seuraavaan. Niinpä ostin hieman evästä, vaihdoin kuivemman ja lämpimämmän paidan ylleni ja suuntasin kohti Pasilaa, saaden itselleni aikaiseksi pienen kiirestressin matkalla jota lisäsin sillä etten edes vilkaissut karttaa vaan luotin siihen että löytäisin lyhyen ja simppelin siirtymän kyllä. En mennyt harhaan vaikka parin ensimmäisen minuutin aikana olikin hetkellinen epäilys takaraivossa ja ehdin junaan, jos en nyt rennosti niin selkeästi kuitenkin.

Juna oli melko täynnä ja isolla osalla porukasta oli Linnanmäen rannekkeita käsissään, siellä oli ilmeisesti ollut jokin tapahtuma joka oli päättynyt siten että väkeä lappoi tuohon samaiseen junaan paljon. Käytävän toisella puolella minusta istui mies kahden teini-ikäisen tyttären kanssa ja hän heti noteerasi Randonneurs Finland -villapaitani ja kysyi olenko lähdössä Ruskaan (joka siis alkoi viikkoa tuota myöhemmin). Kerroin että en sentäs niin kova kaveri ole, mutta ehkä jonain vuonna. Hieman juttelimme matkalla ja ilmeni että hän on jotain omatoimireissuja ajellut jonkin verran, ei varsinaisia brevettejä kuitenkaan ja seuraa aihetta himppasen. Aloin heti mainostaa kolme viikkoa myöhemmin tulossa olevaa omaa brevettiäni ja kaveri tuntui hiukan kiinnostuvan kun meni heti puhelimellaan nettiin tutkimaan asiaa. Juttu jäi sille puheelle että saattaa jopa tullakin jos kalenteri ja tähdet ovat kohdallaan (juonipaljastus: ei tullut). Hän jäi tyttärineen muistaakseni Keravalle ja toivotteli kireitä ketjuja mennessään.

Sellainen retki oli tämänkertainen Tuopin jäljet, seuraavaksi käsittelyssä sitten tämä itse järjestämäni 300km brevetti.