Evon kierto 6.4.2024

 Huhtikuisen tapahtumarumban aloitti 200km brevetti (brevetti? ks randonneurs.fi tai aiemmat tekstit) joka järjestettiin Lahdessa (muuten tuskin olisi tässä kohtaa tullutkaan lähdettyä). Kyseessä on siis maantieversio ajosta joka syksyllä mentiin enemmän sorateille painottuen (ks teksti siitä). Viikkoa aiemmin pääsiäisenä näytti hyvinkin keväiseltä ja itsekin hiukan esivalmistelin maantiepyörää sillä ajatuksella että sen ehkä voisi ottaa käyttöön, mutta alkuviikon takatalvi huuhtoi moiset harhakuvitelmat. Viikon mittaan satoi kahteen otteeseen kunnolla lunta ja viikonlopun sääennustekin eli viikon mittaan täydellisestä brevet-kelistä (=lunta, räntää, vettä, kylmää) kohtuulliseen (=vain kylmää). Sen verran oli kuitenkin kevättä rinnassa että olin pääsiäisenä ehtinyt vaihtaa gravel-pyörästäni takarenkaan ei-nastalliseen versioon, joten sillä mentäisiin. Perjantaina taivas töräytti vielä illasta tosiaan kevyen lumikerroksen maahan joten lauantaiaamuna sain raahautua Lahden Rautatieasemalla lähtöä varten melko talvisissa tunnelmissa.

Ennakkotiedon mukaan lähtijöitä piti olla jopa huikeat yhdeksän kappaletta, joista minun asemalle kurvatessani ei näkynyt vielä yhtäkään. Hetken päästä väkeä alkoi ilmestyä, mukaan lukien järjestäjä Sampsa joka alkoi siinä jakaa kortteja samalla kun päivittelimme keliä. Kuusi pyörää kuljettajineen paikalle lopulta ilmaantui, joista yksi vielä jänisti viime hetkellä ja hyppäsi etelään vievään junaan, hänellä kun ei ollut nastarenkaita, eikä ilmeisesti kauheasti kokemusta jokasään pyöräilystä. Sinällään ihan ymmärrettävä ratkaisu. Joten kun kellon lyödessä kahdeksan ei enempää väkeä paikalle ollut ilmaantunut läksimme liikkeelle viiden urhean (kahjon?) voimin. Viisikko supistui nelikoksi jo ensimmäisen kymmenen kilometrin aikana kun lisäkseni ainut paikallinen herra jättäytyi ajelemaan omassa tahdissaan. Sillä nelikolla mentiinkin sitten hyvä tovi alkumatkaa, poislukien vajaa 10km ennen ensimmäistä kontrollia Järvelässä, kun minä itse ajelin jälkijoukkona porukkaa kiinni. Piti näet tehdä pieni, vain muutaman kymmenen metrin koukkaus reitiltä sivuun yhden ruudun nappaamiseksi, joka ei lumisateen jälkeisellä pikkutiellä ollut ihan niin nopea kuin olin ajatellut. Muuten tiet olivat kohtuullisen ajettavassa kunnossa, pinta vaihteli lumisen, jäisen ja sohjoisen välillä ja toki ihan paljasta asfalttiakin (tosin märkää sellaista) joukossa oli. Hiukan toki sai paikka paikoin varoa, mutta eihän kukaan voi Suomessa luvata huhtikuussa ihan täydellistä kesäkeliäkään. Yhtä lukuunottamatta kaikilla oli nastoja alla, minulla tosin vain edessä.

Linssi huurussa Järvelän Nesteellä

Oman pikaisen harharetkeni jälkeen sain porukan kiinni Järvelän Nesteen pihalla jossa otimme kortteihin merkinnät ja haukkasimme hieman kuka mitäkin. Juomapullojen täytön jälkeen matka jatkuikin piakkoin kohti ensin Hämeenkoskea ja Lammia ja sitten seuraavana kontrollina siintävää Padasjoen ABC:ta, jonne päästessä matkamittarissa olisi noin 120km. Tiet alkoivat pikkuhiljaa olla enemmän märkiä ja loskaisia kuin lumisia ja jäisiä, mikä teki peesissä ajamisesta hieman kuraista touhua, mutta vetohommiinkaan ei minulla ollut asiaa, sillä kuvan punatakkinen herra (jonka nimen missasin) piti huolta siitä ettei vauhti päässyt juuri laskemaan. Pian Hämeenkosken jälkeen minulle alkoikin olla melko selvää etten kauan tämän ryhmän mukana enää keikkuisi. Ja pian homma menikin niin että Sampsa himmasi hiukan vauhtia eväitten syönnin takia jolloin kaksi jatkoi edellä ja me jäimme hänen kanssaan seuraamaan hiukan rauhallisemmin. Tosin jo Lammille tultaessa Sampsa kyllä pudotti minutkin kyydistään joten matka jatkui tästä itsekseen. Kun yrittää roikkua itseään kovempien mukana jää helposti syöminen ja juominen liian vähälle kun huomio menee ainoastaan porukassa pysymiseen ja näin kävi tänään minullekin. Asiaa vaikeuttaa vielä talvinen keli hanskoineen ja minulla esimerkiksi on pyörässä sellainen runkolaukku mikä estää toisen pullotelineen käytön ja hankaloittaa jäljellejääneen käyttöä, mistä aiheutuu se että pulloon tarttumisen kynnys nousee hieman ja se on huono juttu, varsinkin viileässä kelissä kun janon tunnetta ei oikein pääse syntymään. Jäätyäni yksin hidastinkin sitten vauhtia ja keskityin hiukan enemmän syömiseen, juomiseen olisi pitänyt myös keskittyä hieman enemmän kuin lopulta tein. Viimeiset 30 kilometria ennen Padasjokea mentiinkin Tuulos-Padasjoki välisen kantatie 53:n vartta, ja ikävään vastatuuleen, olo oli koko ajan sellainen ettei mihinkään kulje. Nälkä alkoi kurnia tuon pätkän aikana myös todenteolla ja viimeiset 10km taisinkin syödä melkein koko ajan. Onneksi pääsi Padasjoelle ja ABC:n noutopöydän ääreen, siellä se edellä ajanut kolmikkokin istui.

Uskollinen ratsu tauolla Padasjoella

Punatakkinen vetomies lähti pian jatkamaan matkaa yksikseen meidän muiden jäädessä vielä ruokailemaan. Sampsa oli ilmeisesti saapunut vain noin vartin ennen minua ja koska minulla on tunnetusti ajokoiran ruokailutavat (kysykää vaimolta jos ette usko) olimme suunnilleen yhtäaikaa valmiit. Itseasiassa kun todettiin että eiköhän tästä jouda lähteä jatkamaan olin lähtövalmisteluissani sen verran hätäisempi kahta muuta että painelin jo pihalle kun he vielä keräilivät varusteitaan. Ajattelin että ottavat kuitenkin pian kiinni ja menevät menojaan, joten en jäänyt odottelemaan vaan läksin jatkamaan. Ajo tuollaisen tuhdin aterian jälkeen on alkuun kuitenkin minulla väkisinkin hieman rauhaisampaakin. Yllätyksekseni sainkin ajella jopa n 15km ennen kuin näin vilaustakaan näistä kahdesta, silloinkin ensin avoimella paikalla olleen risteyksen jälkeen taakse vilkaistessani näin vain etäältä kaksi hahmoa. Hetkeä myöhemmin Mikke sai minut kiinni, mutta Sampsasta ei näkynyt jälkeäkään koko loppumatkan aikana. Vaikka Mikellä olisi varmasti ollut halutessaan jalkaa jättää minut ajelemaan yksin loppumatkan hän löyttäytyi kuitenkin seuraan ja ajelimmekin yhdessä maaliin asti. Mikke on mielenkiintoinen hahmo näissä kinkereissä, hän on nimittäin vasta 17-vuotias (kun yleensä minä koen olevani nuorimmasta päästä) ja ajanut jo esimerkiksi Ruskan onnistuneesti maaliin. Olikin mukava haastatella kaveria hieman pidempään ja kuulla miten hän on päätynyt ikäänsä nähden hyvin epätyypillisen harrastuksen pariin, ja myös mitä tavoitteita hänellä on jatkolle. Matka kulki Padasjoelta Vääksyn kautta Vierumäelle ja eteni myös hiukan helpommin kun ei ainakaan kokoajan tuullut vastaan. Padasjoella suoritetun tankkauksen jälkeen nälkä ei paljon vaivannut, ja en itseasiassa syönyt ennen maalia enää edes mitään eväitä (vaikka olisi ehkä kannattanut).

Olin päättänyt jo ennen Vierumäkeä että pitäisin pysähdyksen siinä melkolailla minimissään ja hakisin vain leiman ja pullon täyteen, että ehtisin vielä ihmisten aikaan kotiin saunomaan lasten kanssa. Suunnitelma kävi Mikelle ja jatkoimme tosiaan yhdessä vielä tuosta Lahteen minun toimiessani pääasiassa vetohommissa, maantienlaitaa kun ei viitsi vierekkäin paljon ajella. Kumpuileva Vierumäki-Lahti väli meinasi välillä ottaa reisien päälle ja jopa orastavia kramppeja tulin havainneeksi, mikä osoitti jo tuossa kohtaa minulle että nestehukkaa lienee päässyt päivän aikana syntymään. Sinnikkäästi mentiin kuitenkin kohti kotia ja Lahteen kaupunkialueelle päästyämme otin parissa kohtaa hieman erivapauksia reitin suhteen, se kun meni Sampsan jakaman jäljen mukaan välillä mielestäni vähän hölmöistä paikoista. Pääsimme maalipaikalle (rivitalon postilaatikko) noin kello 18.15, joten aikaa meni tänään noin vartti enemmän kuin syksyllä soratieversiossa. Mikke oli loppumatkasta udellut tärppejä ruokapaikoista missä tankata itseään ennen junalle suuntaamista ja opastinkin hänet kortit jätettyämme kotiani (ja asemaa) lähellä olevan Citymarketin pihaan mistä löytyi näköetäisyydeltä useita vaihtoehtoja. Hän taisi tarttua pizza/kebab -vaihtoehtoon, itse toivotin hänelle menestystä kesän haasteisiin ja suuntasin kotiin katsomaan mitä jääkaapista löytyisi, vaikka kebab olisi saattanut hyvinkin maistua. No lapset piti päästä kylvettämään niin eihän siinä auttanut jäädä norkoilemaan. Maalipaikalta lähtiessäni havaitsin myös että enpäs ole tosiaan syönyt Padasjoen jälkeen mitään, ja vaikka näläntunnetta ei ollut tuntunut iski nyt aikamoinen heikotus, siihenhän täytyi eväspussukasta napata suklaapatukkaa tietenkin.

Kotona saatuani vaatteet kuivumaan ja haukattuani hiukan syötävää (lapsilta jääneitä jämiä tietenkin kuten isän ruokavalioon kuuluu) päästiin vihdoin saunan lauteille. Juuri ennen saunaanmenoa minulle alkoi valjeta kuinka pahan nestehukan olin saanut itselleni aikaan kun aloin palella aivan älyttömästi. Tätä jatkuikin sitten koko illan ja alkuyön, olo oli melko kehnohko täytyy myöntää. En olekaan moista olotilaa saanut aikaiseksi itselleni moneen vuoteen (jos ei viime syksyn Halloween Hikea lasketa). Aamulla olo oli sangen krapulainen, mikä on toki tavallista näiden retkien jälkeen vaikka illalla olo parempi olisikin, onneksi se taittui päivän mittaan. Sunnuntaina iltapäivästä saimmekin 2-v pojan kanssa puuhailla rauhassa pyöränpesua esikoisen ollessa kaverin luona leikkimässä ja rouvan omissa harjoituksissaan, ja olihan siinä toki pesemistäkin. Oppituntina tästä reissusta jääkööt näpäytys sormille: vaikka on sitä ajettu ennenkin niin perusasiat täytyy silti muistaa huolehtia aina uudelleen ja uudelleen, ja niistä syöminen ja juominen ovat varmaan ne tärkeimmät. Myös vaatetuksessa olisi voinut hiukan petrata, minulla oli takkina melko hyvin vettä pitävä kuoritakki, mikä sinänsä on hyvä kun vettä paljon roiskuu vaikkei sataisikaan, mutta sellaiseen ajoon kuin alkumatka mentiin se on aivan liian kuuma. Ja toisaalta iltapäivällä kelikin kerkesi lämmetä, joten se oli varmaan oikeastaan koko päivän liian kuuma, joten olin jatkuvasti aivan hiessä (ei varmaan yhtään helpottanut tätä nestehukka-asiaa).

Lisätään loppuun taas Garmin linkki reitistä kiinnostuneille. Seuraavaa pidempää pyöräreissua ei kirjoitushetkellä olekaan varmassa tiedossa, mutta tulevana sunnuntaina pitäisi juosta kilpaa kymppi Helsinki Spring Marathon -tapahtumassa, joten ensi viikolla varmaan pientä raporttia siitä sitten.