Tiirismaa Trail 63km 1.8.2026

Nuuksion Backyardista oli kulunut aikalailla tasan viisi viikkoa kun oli seuraavan startin vuoro. Muutaman vuoden tauon jälkeen osallistuin jälleen tavalliseen kesäversioon tästä meidän ainoasta paikallisesta polkukisastamme, edellinen kerta on muistaakseni ollut 2022 jolloin olin puolimaratonilla mukana, sen jälkeen olen ollut vain talvikisassa ja kerran (muistaakseni 2023) saman tapahtuman "hassuttelukisassa" jossa tunkataan Messilässä laskettelurinnettä ylös-alas. Tänä vuonna tuo hassuttelu järjestetään ensimmäistä kertaa erillisenä tapahtumanaan syyskuussa niin halutessaan pystyy osallistumaan molempiin, mikä tämän hetken suunnitelma onkin. Tapahtuman reitit ovat kokeneet pieniä muutoksia, sillä tähän asti pisimpänä matkana on ollut 42 kilometriä joka on juostu kahtena 21km kierroksena. Nyt on luotu uusi reitti ja muutamia uusia matkoja, jolloin 42km toteutuu niin että juostaan kaksi erillistä 21km reittiä, joista jälkimmäinen on kutakuinkin sama kuin vanha reitti. Ja koska tietysti piti päästä mukaan kaikista pisimmälle matkalle joka tässä kisassa oli ensimmäistä kertaa tänä vuonna, ilmoittauduin 63 kilometriselle taipaleelle, joka juostaan muuten kuten tuo maratonmatka, mutta jälkimmäinen kierros mennään vain kahteen kertaan.

Nuuksion jälkeiset viikot menivät aika kevyesti palauttelun merkeissä, ja varsinkin muutama ensimmäinen viikko oli juoksemisen osalta todella vähäistä. Pyrinkin käymään lähinnä hieman pyöräilemässä, jo ihan senkin takia että elokuussa on tulossa jälleen omajärjestämäni 300 kilometrin brevetti, joka voi näillä pyöräilymäärillä osoittautua melko rankaksi retkeksi. Aivan juoksematta en kuitenkaan Tiirismaa Trailille lähtenyt, kisaviikkoa edeltävällä viikolla sain kasaan jo ihan kohtuullisen määrän kilometrejä ja pari tehoharjoitustakin, ja kisaviikollakin hieman juoksin, mutta lähinnä alkuviikosta etteivät jalat olisi niin kovin kuormittuneina kisapäivänä. Kisapäivälle ei luvattu sadetta, vaan jopa iltapäivälle suhteellisen lämmintä keliä, mutta edeltävänä iltana tuli parin tunnin ajan melko rajusti vettä, joten oli selvä että maasto olisi märkä. Myös ilma oli varsinkin metsässä aivan tolkuttoman kostea, suomalaisittain lähes trooppinen.

Aamu kisakeskuksessa oli melko harmaa

Lähtö oli jo niinkin aikaisin kuin klo 7 (mikä on sinänsä tietysti hyvä aika ettei reitillä mene aivan iltaan saakka) joten kello oli soimassa 4.45 joka oli aiemmassa työssäni vuosia tuttu vakituinen arkiherätysaikani melko pitkään. Onneksi näin paikallisena oli melko helppo hypätä kotona autoon ja hurauttaa kisapaikalle melko myöhään, taisin olla paikalla vasta noin puolen tietämillä. Tuo ei nyt juurikaan haitannut sillä kaikki kamppeet olivat valmiina, eikä tarvinnut kuin kiinnittää numerolappu paikalleen ja kantaa oma kylmälaukku huoltotelttaan odottamaan ensimmäisen kierroksen päättymistä. Kerkesin myös hetken turista Janin, Satun ja Maaritin kanssa ja olipa jutulla hetken aikaa myös kilpailunjohtaja Juha Sorvistokin. Porukkaa oli lähtöviivalle asettumassa joku reilu 50, ruuhkaa ei siis reitille juurikaan saataisi aikaan. Pian päästiinkin jo ryhmittymään lähtöviivalle ja matkaan.

Lähtökiihdytys alamäkeen. Kuva Anna-Leena Sorvisto

Lähtö oli suoraan alamäkeen ja tunsin heti ensimmäisistä askeleista alkaen että tänään ei ole jaloilla hyvä päivä, jotenkin oli kankeaa ja raskasta heti paukusta. Hieman mietin toki että asiaan olisi voinut vaikuttaa tekemällä edes pienen alkulämmittelyn, mikä yleensä lyhyemmissä kisoissa on minulla täysin rutiinina ohjelmassa, mutta tällä kertaa olin jättänyt tyystin väliin. No mene ja tiedä, jossittella aina voi, mutta tuskin olisi isossa kuvassa muuttanut päivän kulkua. Kärkiviisikko karkasi jokatapauksessa minulta heti alamäen jälkeen, en kyllä juurikaan yrittänyt roikkua mukana vaan yritin vain löytää oman tahtini. Reitti lähti ensin hieman pururataa pitkin ylämäkeen ja sitten siirtyi Vesijärven rannassa menevälle, suhteellisen tekniselle ja hitaalle polkuosuudelle. Huomasin pian vetäväni muutaman juoksijan letkaa ja takanani oli kukas muukaan kuin Jani. Joku taisi tämän pätkän aikana ohittaakin ja mennä omia menojaan, nyt en pysty muistamaan varmasti. Rannasta noustiin pitkähkö pätkä ylös Rautakankareen takaisiin maastoihin. Siellä ylhäällä minulle alkoi todenteolla valjeta että tänään ei toisaan ollut minun päiväni ja (omasta mielestä) hyvään suoritukseen riittävän tahdin ylläpito alkoi käydä vaikeaksi. Ja matkasta oli takana vasta noin kymmenesosa, ja nousumetreistä ei lähellekään sitä.

Rantapolkua. Kuva Susanna Tervo

Noin kymmeneen kilometriin mennessä olin jäänyt juoksemaan omassa ylhäisessä yksinäisyydessäni, niin että edelläni oli noin kymmenkunta juoksijaa. Myös Jani oli mennyt menojaan, mikä tietysti hieman harmitti, onhan tuttujen väliset kisat aina ne tiukimmat "kilpailut kilpailun sisällä". Vaikka kulku oli tahmeaa sain juostua silti tämän ensimmäisen 21 kilometriä noin kahteen tuntiin, eli polkukisaksi sinänsä hyvään tahtiin, mutta on myös muistettava että reitin tuo osa on nousukertymältään huomattavasti loppuosaa helpompi. Tullessani jälleen kisakeskukseen en ollut nähnyt melkein tuntiin ketään muita juoksijoita ja sain jatkaa samaa yksinäistä puurtamista vielä hyvän tovin. Nautin hieman huoltopisteen tarjonnasta pikaisesti ja kävin omalla kylmälaukulla vaihtamassa toisen lötköpullon liivistäni täyteen. Ja sitten vain kohti uusia pettymyksiä. Menoni oli ainakin fiiliksen osalta hiukan piristynyt alkumatkan tahmeudesta, mutta toki matkakin alkoi vähän jo tuntua. Keli oli edelleen todella kostea ja kaikki vaatteeni ja kenkäni olivat olleet melkein alusta asti aivan märkiä. Parissa kohtaa meinasi jopa hieman naurattaa, kun kädet olivat niin märät etten meinannut saada Jollos-paketteja revittyä auki, ja kun yritin pyyhkiä käsiä paitaan tai shortseihin ne eivät tulleet siitä yhtään kuivemmiksi vaan päinvastoin märemmiksi.

Kisakeskuksesta matka lähti jälleen samaan alamäkeen, jonka pohjalla reitti haarautuikin toiseen suuntaan. Nyt päästäisiin tunkkaamaan laskettelurinteitä. Rinteen alla oli kilpailunjohtaja ja ratamestari Juha Sorvisto jonka kanssa vaihdoin vauhdissa pari sanaa, ja erehdyin jopa antamaan hieman palautetta yhden tietyn kohdan reittimerkinnöistä. Juha kosti tämän välittömästi lähtemällä ylämäkeen vierelleni ja haastattelemalla tarkkaa kohtaa tälle "heikolle reittimerkkaukselle" niin pitkään ja hartaasti että minulta meinasi happi loppua jo nousun ensimmäisessä osassa kun selvitin kohtaa juurta jaksain. Messilän päärinteen kapuamisen seurasi melkeinpä julmempi osuus kun suunnilleen samat nousumetrit piti juosta alas toisen rinteen puolelta. Ja sen jälkeen taas ylämäkeen Laason takaa, onneksi ei laskettelurinnettä vaan lähinnä polkua, eli nousukulma oli merkittävästi loivempi, mutta nousu oli myös toki pidempi ja teknisempi. Jossain näillämain näin myös ensimmäiset vilaukset yhdestä edellämenevästä kilpakumppanista, jota sitten Tiirismaan päällä kulkevalla polkuosuudella hiljalleen tavoitin. Tuntui että tavoitin tätä menijää aina ylämäkiosuuksilla, ja sitten hän taas karkasi kauemmas tasaisemmalla tai alamäessä. Seuraava kunnon nousupätkä oli legendaarinen Tiirismaan (entisen) laskettelurinteen hissikuilu jossa pääsin jo ihan tämän kaverin kantapäille. Ihmettelin että tyypillä on sauvat kuitenkin mukana juoksuliivissä, mutta hän ei niitä viitsi ottaa esille edes näissä nousukulmissa, itse en ollut enää laittanut sauvoja kertaakaan pois sen jälkeen kun ensimmäisen kerran lähdettiin laskettelurinnettä ylöspäin (enkä muuten laittanutkaan ennen kuin maalissa). Yritin hieman luoda keskusteluyhteyttä siinä kun pääsin aivan peesiin ja kysyin jotain ympäripyöreää tyyliin "hyvinkö menee?", saamatta kuitenkaan minkäänlaista vastausta. Mäen päällä kaveri jälleen karkasi hieman kauemmaksi.

Jatkoimme kissa-hiiri leikkiämme seuraavalla pätkällä joka kulki ylös-alas Tiirismaan rinteitä Tiilijärven puoleisella laidalla, aina nousussa tavoitin ja nousun jälkeen kaveri taas karkasi, kunnes yhden nousun aikana hänellä alkoi selkeästi olla jo hieman hankalampaa ja pääsin ohitse, olisikohan hän sitten yrittänyt tähän asti pysyä väkisin edellä vaikka voimia ei enää kauheasti ollut ja sitten hyytynyt, mene ja tiedä. Tuolta osuudelta tultiin taas tasaisemmalle osiolle jossa oli myös Soisalmensuon pitkospuut ja niiden jälkeen huoltopiste. Jos en aivan väärin muista hän ohitti minut huollon yhteydessä jälleen, minulla kun kesti siinä hieman pidempään, olin näet alkanut jo tuossa vaiheessa sekoittaa suolaa juomatäydennyksiini ja hieman jopa huollossa mukista nautittavaan veteenkin. Huollosta matka jatkui taas kohti Tiirismaata ja sinne ylös mentäisiin seuraavaksi ns "Martan majan nousua" joka ei ole kovin jyrkkä, mutta sitäkin vaikeakulkuisempi kivikkoineen ja juurakkoineen. Tuon nousun aivan alussa ohitin tämän kilpakumppanini viimeisen kerran. Sain samalla selville miksei hän ollut vastannut suomeksi esittämääni smalltalk -yritykseeni mitään, sillä kun ohittaessani meinasin kompastua sai hän sen verran suuta auki että sieltä kuului "carefull" eli ilmeisesti suomi ei ollut ainakaan hänen ykköskielensä.

Martan majalta reitti kierteli vielä Tiirismaan päällä ja rinteissä jonkin aikaa kunnes tultiin alas pururataa pitkin melko suoraan ja vauhdilla ja sieltä kohti Messilää. Reitti ei suinkaan vielä ollut tässä niin että olisi päässyt suoraan nauttimaan huoltopöydän antimista, vaan ensin piti tulla paikan tietääkseni pisin rinne eli Laaso alas rinteen puolelta ja sitten ylös hissikuilua pitkin. Tuo tekee tietääkseni aikalailla 100m nousua ja hetkittäin ihan suhteellisen jyrkkää sellaista. Yritin ensin pitää nousun alkuun melko reipasta tahtia yllä, mutta en päässyt kovinkaan ylös kun sekä jalkaan että käteen yritti iskeä kramppi samaan aikaan ja totesin olevan syytä hieman hidastaa. Tulin nousun ylös hieman rauhallisemmin ja pysähdyin oikein vetämään henkeä mäen päällä, mitä en yleensä kyllä kesken kisan tee ilman huoltopistettä. Tuon lisäksi jatkoin outoilua ja otin pari kuvaa Vesijärjelle avautuvasta maisemasta. Uskoakseni en ole ikinä ennen ottanut yhtäkään kuvaa kesken kisan tätä ennen, usein en edes kanna mielelläni älypuhelinta mukana vaan minulla on pienempi ja simppelimpi "peruskalikka" niitä kisoja varten joissa se on pakollinen varuste.

Laason hissikuilu ylhäältä päin

Pitkäksi aikaa ei moista höpsöttelyä voinut jäädä harrastamaan vaan jatkaa piti. Ylhäältä matka jatkui luonnollisesti alaspäin, ensin rinteiden välistä metsäpolkua (jossa kyllä myös lasketaan talvella) ja sitten koukkaus alas lastenrinteeseen ja sitä ylös pienen "loppunousun" verran. Paitsi että se ei tietenkään ollut vielä loppunousu vaan matkasta tuli vasta 2/3 täyteen ja äskeinen kierros pitäisi mennä vielä uudelleen ennen maaliviivan ylittämistä. Tuossa kohtaa minulla oli hieman huonompi fiilis ja kun törmäsin erääseen tuttuun, joka oli lasten kanssa tullut lyhyemmällä matkalla olevaa puolisoaan kannustamaan, taisin hänelle todeta jotain sen tapaista kuin "miksi ihminen tekee itselleen tämmöistä". Hän väitti kivenkovaan että olen neljäntenä että ei muuta kuin hanaa vaan, mutta kuten yleensä, uskoin tietäväni itse paremmin ja väitin olevani noin kymmenentenä. Hetken aiheesta vänkäsimme ja sitten kysyin että paljonko eroa on Janiin kun hänellä kerran oli tulospalvelu siinä auki. Harmikseni sitä oli noin vartin verran, joten mitään järjellistä takaa-ajoa ei oikein niillä voimilla kannattanut alkaa edes haaveilla. Täytin huollossa pullot, söin omasta kylmälaukusta pari riviä suklaata ja sitten lähdin taivaltamaan samaa kierrosta uudelleen.

Pullon täyttöä huollossa, 2/3 matkaa takana. Kuva Susanna Tervo

Viimeiselle kolmannekselle lähdettäessä sekä fyysiseen että henkiseen oloon toi hieman helpotusta se että pilvipeite oli väistynyt ja vaikka aurinko sitämyöten toki lämmittikin niin ilma oli myös raikastunut merkittävästi ja pieni tuulenvire helpotti oloa avoimilla paikoilla, kuten juuri noissa muuten työläissä laskettelurinteissä. Tällä kierroksella ei ollut enää niin yksinäistä, sillä vaikka näin vain yhden omassa sarjassa kisaavan kierroksen loppupuolella, oli matkalla ohitettavana lukuisia maratonmatkan häntäpään menijöitä sekä jokunen tuota lyhyemmillä matkoilla olevakin. Näistä ensimmäisen taisin tavoittaa jo ennen laskettelukeskuksesta metsän puolelle siirtymistä. Suklaa, ilman raikastuminen ja varmaan se fakta että oltiin jo selkeästi yli puolenvälin ja tämä kierros oli ehkä aavistuksen verran helpompi kuin edellinen. Siis ainakin henkisesti, aika taisi kyllä olla hitaampi noin parillakymmenellä minuutilla. Tämä kierros voitaisiin tiivistää niin että jatkoin tasaista omaa taaperrustani, jyrkemmät ylämäet sauvakävellen, usein myös loivemmat mutta kykenin kyllä niitä myös hölkkäilemäänkin, tasaiset tietysti juosten. Ohitettavien kanssa tuli joskus vaihdettua joku sana, yleensä toivotimme toisillemme vähintään tsempit. Soisalmensuon jälkeisessä huollossa menetin yhden sijan kun oman sarjani kisaaja pääsi yllättämään takaapäin. Minulla ei luonnollisesti ollut mitään havaintoa että hän lähestyy ja kun olin huollossa pullot levällään täyttöä varten hän kirmasi paikalle, hoiti oman huoltonsa formulavarikkomaisella nopeudella ja katosi seuraavaan ylämäkeen niin että ehdin hädintuskin tajuta mitä tapahtui.

Jossain Martan majan jälkeen tulin kohtaan jossa jokin lyhyemmistä reiteistä yhtyy samalle polulle ja melkein törmäsin naiseen joka tuli tätä toista reittiä, olisiko hän ollut 12km matkalla ehkä kenties. Koska hänen askeleensa näytti huomattavasti omaani kevyemmältä viitoin hänet menemään edelle ja ajattelin tietysti että hän kaikkoaa horisonttiin hyvinkin nopeasti. No tasaisella hänen juoksuaskeleensa oli kyllä paljon omaani kevyempi, mutta aina kun kulma kääntyi ylöspäin tavoitin hänet tasaisen tappavalla sauvakävelylläni. Ja muutaman nousun jälkeen ohitinkin. Ja sitten hän minut. Ja minä taas hänet ja niin edelleen, taisi olla niin että vasta kun lähdettiin jälleen Laason hissikuilua ylöspäin hän jäi lopullisesti jälkeen. Ennen laskettelukeskuksen alueelle saapumista tuli polulla vastaan eräs tuttu, Anne, joka oli siellä kannustamassa. Hän lähtikin hetkeksi juoksemaan mukaan (kova ultraaja taustoiltaan kun on) ja kerkesimme siinä hetken turista kuulumisia, vasta kun saavuimme Messilään ja Laason päälle hän jättäytyi odottamaan jotakuta seuraavaa kannustettavaa. Minä tein henkisesti ristinmerkin ja lähdin könyämään Laasoa alas vain saadakseni kavuta sen heti ylös.

Pian Laaso oli selätetty ja sai taas könkätä alaspäin kohti maalialuetta, tällä kertaa saisi mennä jopa maaliviivalle asti. Kun viimeinen lasku kääntyi pieneen loppunousuun ohitin vielä pari maratoonaria ja yritin kannustaa heitä loppukiriin näyttäen itse parhaani mukaan esimerkkiä ja tulin pikkunousun sen verran kovaa kuin vielä jaloista tuossa kohtaa lähti. Kisakello pysähtyi maalissa aikaan 7.40.11. Sijoitus oli 11 ja Janille hävisin lopulta aika tasan puoli tuntia. Kun tulin saunasta takaisin maalialueelle oli Satukin ehtinyt maaliin hienosti naisten sarjan toisena. Hetken päästä Maaritkin saatiin maaliviivan yli ja läksimme syömään kisaajille kuuluvaa buffet-lounasta, mikä kyllä tuossa kohtaa jo maistui melko hyvin. 

Kirjoittamisen hieman venähtäessä on tämän julkaisuhetkellä jo ehditty polkea omajärjestämäni Aja yö ulkona -brevetti juuri viime viikonloppuna, siitä sitten seuraavaa tekstiä. Täytyy yrittää pitää kiirettä ettei pääse syntymään jonoa, sillä seuraavaan viiteen viikkoon mahtuu vielä kaksi kisaa lisää.